Monet kaupungit ovat lähteneet mukaan tähän "luova luokka" -villitykseen, vaikka tosiasiassa se on yksinkertaistava ja virheellinen ajatus. Siksi tulokset eivät aina ole olleet kovin menestyksellisiä. Suomessa Helsinkiä on yritetty ajaa "luovan luokan" keskittymäksi kuin käärmettä pyssyyn.
Helsingin kulttuuritarjonta on vähän teennäistä ja institutioitunutta: Sibelius-akatemia, RSO, Kansallisooppera ja -teatteri, valtion taidemuseot Atenuem ja Kiasma sekä tuleva Musiikkitalo. Kaikki pölyttyneitä instituutioita, samalla kun oikeasti luovaa toimintaa jopa rajoitetaan: HKR:n ja FPS:n surullisenkuuluisa yhteistyö Stop töhryille!-projektin myötä on periaatteessa hyvillä tarkoitusperillä, mutta se on saanut vain vastakkainasettelun uuden ajan kaupunkikulttuurin ja viranomaisten välille.
Sen sijaan täällä Tampereella on vain vähän virallisia instituutioita, kaupungin pääteatteritkin ovat yksityiset
TT ja
TTT. Ruohonjuuritasolla tapahtuu ympäri kaupunkia: Pispalan erittäin vahva kulttuurielämä, Annikin runofestarit, kesän lukemattomat rockfestarit (Kukkaisviikot, Tammerfest, Sauna Open Air ym.), yliopiston Näty ja pikkuteatterit – TV2:kin Tohlopissa on se rennompi vaihtoehto, TV1:een verrattuna välillä jopa anarkistinen kanava. Ja näistä kaikista lähinnä TV2 on valtion tukema instituutio ja sekin välillä uhanalainen.
Toinen näkökulma on, että ylipäänsä ajatukset siitä että luodaan erilaisilla infrahankkeilla luovaa "pörinää", joka itsestään luo talouskasvua, ovat hakoteillä. Näillä argumenteilla on muuallakin Suomessa perusteltu erinäisiä tunneli-, silta-, moottoritie- ja asuinalueprojekteja ynnä muutamia rataprojektejakin.
Lievennän kantaani kyllä siten, että uskon kyllä että kaupungin vetovoima, tai erityisesti sen puute, voi vaikuttaa sen taloudelliseen menestykseen. Jos kaupungista tulee epämiellyttävä paikka asua, sinne ei haluta sijoittua ja silloin talous lähtee alamäkeen. Sen sijaan kaupungin vetovoiman kasvattaminen mammuttihankkeilla on vaikeaa. Ei kukaan muuta kaupunkiin vain siksi, että sinne rakennetaan kivoja taloja kivaan paikkaan, jos koko kaupunki on työttömyyden pesä ja muutenkin epämiellyttävä.
Bilbao oli taantuva teollisuuspaikkakunta Baskimaalla, jossa herättiin kaupunkikehityksen tarpeeseen 1990-luvun puolivälissä. Nykyään Bilbao tunnetaan ennen kaikkea Frank Gehryn suunnittelemasta Guggenheim-museosta. Lisäksi Bilbaoon rakennettiin konferenssi- ja konserttikeskus, metro- ja raitiotiejärjestelmät. Nykyään Bilbao on sykkivä palvelukaupunki.
Kotkinin teesi implikoi, että kaupungin koko ei varsinkaan tulevaisuudessa ole merkityksellinen sen kannalta voiko siellä elää mielekästä elämää vaan pikemminkin olisi niin, että hyvä elämä on helpompi toteuttaa valtavaa suurkaupunkia pienemmässä kaupungissa. Kotkin jopa hieman yllättäen esittää, että hajaantuminen -- sekä esikaupunkeihin että pienempiin kaupunkeihin -- mahdollistaa paremman elämän ja samalla terveen taloudellisen toiminnan[/QUOTE]
Ja juuri Bilbao on hyvä esimerkki ei-liian suuresta kaupungista, joka on kehitetty eläväksi ja hyvän elämän mahdollistavaksi. Uskon, että meilläkin päin ollaan oikealla tiellä – siis meillä Tampereella. Tästä voi kiittää mm. Tampereen yliopiston Yhdyskuntatieteiden laitosta, aluekehityksen kovimmat ammattilaiset tässä maassa ovat aina lounastauon päässä kaupungin virastotalosta.
Turun kulttuuripääkaupunkihanke aiheuttaa yhdessä kaupungin investoimattomuuden kanssa myötähäpeää ja Helsingissä taas käytetään valtion rahoja paljon, mutta tehottomasti.
Lehdessä
Stadt und Gemeinde Interaktiv oli muuten mielenkiintoinen juttu pienten ja keskisuurten kaupunkien (<100 000 as.) keskustojen kehittämisestä. Referoin sitä saksan viestintäkurssilla syyslomien jälkeen, voin kääntää referaattini suomeksi ja nakata tänne.
