Raitioliikennettä pystyy periaatteessa nopeuttamaan monin keinoin, mutta käytännössä varsinkin erittäin suurten kaupunkien keskustoissa (Mannerheimintien ehkä voi tähän kategoriaa lukea) tehokkaimmatkaan keinot eivät aina tuota niin hyvää lopputulosta kuin voisi toivoa. Wienissä on rakenneltu raitiovaunuille liikennevaloetuuksia 1970-luvulta lähtien, ja silti kaupunki on edelleen jonkinlainen "valoissa seisomisen" kauhuesimerkki. Berliinissä on viimeisen 15 vuoden aikana niinikään rakennettu huomattava määrä valoetuuksia, mutta niiden ohjelmointi jäi hiukan puolitiehen ja lopputuloksena, kiitos kasvaneiden matkustajamäärien ja siten pysäkkiaikojen, keskinopeus on itse asiassa laskenut.
Menestyksekästä keskinopeuden nostaminen voikin olla vain, jos useita keinoja hyödynnetään samanaikaisesti:
- kuljettajarahastus pois
- liikennevaloetuudet mahdollisimman toimiviksi
- mahdollisimman paljon omia kaistoja - mieluiten siten että kaistat todella ovat omia, eivätkä toimi samalla risteyksessä kääntyvän autoliikenteen ryhmityskaistoina
- jos mahdollista, rata omalle väylälleen (yleensä ei ole mahdollista, jos kustannukset halutaan pitää mielekkäinä ja rata kuitenkin lähellä liikennevirtoja)
- pysäkkien maltillinen karsinta, siellä missä mahdollista
- vaunukoon kasvattaminen mahdollisuuksien mukaan - tiheän vuorovälin priorisointi vaunukoon kustannuksella puurouttaa liikennettä turhaan
Sanoisin, että Helsingissä kovalla työllä keskinopeuden voi nostaa jonnekin 19 km/h tienoille saakka. Siitä ylöspäin se voikin sitten olla nykyverkolla mahdotonta, koska esikaupunkirataa tiiviimmin asutun kantakaupungin ulkopuolella ei juurikaan ole keskiarvoa nostamassa, Paciuksenkadusta ja Mäkelänkadusta huolimatta. Samoin vertailu esim. Esseniin jossa raitioverkko on suurelta osin tunneloitu on perusteetonta, siitäkin huolimatta että huomattava osa tunneloinnin eduista onkin saavutettavissa myös pintatasossa.
Menestyksekästä keskinopeuden nostaminen voikin olla vain, jos useita keinoja hyödynnetään samanaikaisesti:
- kuljettajarahastus pois
- liikennevaloetuudet mahdollisimman toimiviksi
- mahdollisimman paljon omia kaistoja - mieluiten siten että kaistat todella ovat omia, eivätkä toimi samalla risteyksessä kääntyvän autoliikenteen ryhmityskaistoina
- jos mahdollista, rata omalle väylälleen (yleensä ei ole mahdollista, jos kustannukset halutaan pitää mielekkäinä ja rata kuitenkin lähellä liikennevirtoja)
- pysäkkien maltillinen karsinta, siellä missä mahdollista
- vaunukoon kasvattaminen mahdollisuuksien mukaan - tiheän vuorovälin priorisointi vaunukoon kustannuksella puurouttaa liikennettä turhaan
Sanoisin, että Helsingissä kovalla työllä keskinopeuden voi nostaa jonnekin 19 km/h tienoille saakka. Siitä ylöspäin se voikin sitten olla nykyverkolla mahdotonta, koska esikaupunkirataa tiiviimmin asutun kantakaupungin ulkopuolella ei juurikaan ole keskiarvoa nostamassa, Paciuksenkadusta ja Mäkelänkadusta huolimatta. Samoin vertailu esim. Esseniin jossa raitioverkko on suurelta osin tunneloitu on perusteetonta, siitäkin huolimatta että huomattava osa tunneloinnin eduista onkin saavutettavissa myös pintatasossa.