Jos Saksassa, Sveitsissä tai Ranskassa olisi tehty vastaavan mittakaavan eli lähes sadan miljoonan euron ratikkahanke, olisi täysin mahdotonta ajatella, että se hanke ikään kuin pyllistäisi radan varressa olevalle yliopistolle. Että jätettäisiin tekemättä yhteydet pysäkiltä kampukselle ja jätettäisiin hyödyntämättä tuhansien matkustajien potentiaali. Että kohdeltaisiin yliopisto-opiskelijoita niin alentuvasti, ettei heille viitsittäisi edes rakentaa kulkuväylää upouuden raitiotien pysäkille. Mutta Suomessa tuo on itsestäänselvyys, kas kun insinööri on excelöinyt, ettei sinne kannata mitään tehdä. Kai ne tulevat jotenkin sinne pysäkille muutenkin, jos on pakko, ja jos ei ole, niin menkööt muualle sitten vaan.
Tämä suomalainen äärimmilleen viety insinööriajattelu on merkillinen ilmiö. Pidän sitä surullisena ja raivostuttavanakin, samaan aikaan en voi olla hiukan ihailemattakin sitä, miten meillä aivan pokkana voidaan todeta kirkkain silmin, että näin se menee välittämättä lainkaan siitä, miten muu maailma pyörittelee silmiään, että oletteko te nyt aivan tosissanne.