Kesän 2024 metrokatkot

Tämä on totta, mutta 8 olisi voinut kulkea keskustan tai Nordenskiöldinkadun kautta.

Näistä keskustan kautta kulkeva reitti lienee tarkoituksenmukaisin, koska tuolloin Ruoholahden metroasemalta olisi päässyt raitiovaunulla Sörnäisten metroaseman ohella neljälle muullekin metroasemalle raitiovaunulla ja Kampin ja Sörnäisten metroasemien välillä olisi kulkenut myös nykyistä seiskan reittiä suorempaa reittiä kulkeva raitiovaunu.
Keskustan kautta tuo olisikin ollut järkevä, mikä olisi toki ilman Crusellin sillan työmaata onnistunut 9B:lläkin Ruoholahden kautta. Nordenskiöldinkadun kautta tuskin kukaan olisi halunnut Ruoholahdesta matkustaa Sörnäisiin vain päästäkseen metrolle.
 
Mitä tässä on nyt sitten tehtävissä?

Yksi iso juttu olisi matkustajien ohjaaminen Kaisaniemestä vaihtamaan Hakaniemessä.

Toki juna - metro vaihdot ja ytimeen kävelevät tarvitsevat Kaisaniemeä, mutta kaikki vaihdot ratikasta itämetroon ja päinvastoin pitäisi opastaa Hakaniemeen.

Toisaalta linjalle 8x tarvitaan vahvistusta. Olisiko punaisia runkolinjabusseja riittävästi 8X:lle? Selkeästi ymmärrettävä avorahastus tarvitaan 8X:lle ja lisää vuoroja.

Kampin metroaseman kanssa on pakko jotenkin selvitä, mutta ainakin toisen puolen blokkaavan nauhan voisi poistaa, Espoon päässä junia on paremmin tilaa ja sinne olisi hyvä päästä myös kiertämällä toista laituria pitkin. Junat pitäisi siis saada täyteen koko pituudelta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: 8.6
Ensi kesänä on tiettävästi Pitkäsilta poikki, mutta sen olisi voinut siirtää kesälle 2026. Laajasalon ratikkahan on tarkoitus avata vasta 2027, joten sen puolesta ei olisi ollut tuon kanssa kiire.
Niin tässähän on se fakta, että Siltasaarenkadun ratikkakatkon siirto edelleen johtaisi vähintäänkin mahdollisesti hankkeen myöhästymiseen.

Lisäksi jouduttaisi vuosi pyörittää peukaloita, koska nyt syksyllä alkaa olla tehty kaikki mahdollinen mitä voidaan/on järkevää ennen ratikkakatkoa tehdä Hakaniemen päässä hanketta. Myös raitioliikenne kärsii töistä kiskojen vieressä loppukesällä ja syksyllä. Työmaakoneiden seisottaminen työmaalla on kallista. Toisaalta toisaalle vientikin maksaa ja takaisin roudaaminen. Lisäksi työmaan haitat alueen ihmisille pysyvät koko työmaan ajan, tapahtui työmaalla jotain tai ei. Siitä syystä töiden tauottaminen pitkäksi aikaa ei ole järkevää ihmisiä ja rahaa ajatellen.

Voi joku tietty nauraa, että ajolangat eivät silti tule pitkään aikaan. Ei ole järkevää ajolankoja seisottaa pitkään etukäteen, koska ne murjottaisiin alas sitä todennäköisemmin mitä kauemmin ne siellä ovat.

De fakto voi laskea, case-RaideJokeri. Hankkeen piti valmistua 2024 kesällä, koeajot alkoivat 2022 marraskuussa rataverkolla (tai itseasiassa viimeisinä lokakuun päivinä).
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Laajasaloon voidaan ajaa vaikka nivelillä kantakaupungista. Ainoa minne ei voida on Yliskylä/Laajasalon keskusta. Haakoninlahdella on jo valmis kääntösilmukka. Koko Haakoninlahdenkatu on ajolankoja vaille valmis. Voi mennä katselemaan. Hieman kolkko vain, kun ympäristöstä puuttuu rakennukset ympäriltä
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta linjalle 8x tarvitaan vahvistusta. Olisiko punaisia runkolinjabusseja riittävästi 8X:lle? Selkeästi ymmärrettävä avorahastus tarvitaan 8X:lle ja lisää vuoroja.

Avorahastus siellä jo on ja ainakin silmämääräisesti eilisen ja tämän päivän perusteella matkustajat osaavat mennä keski ja jopa takaovesta sisään.
Pelkkä vuorojen lisääminen tuskin auttaa, kun linja kärsii kovista matka-aikojen heitoista. Tänään tuli odotettua puolen päivän aikaan 24 minuuttia Arabianrannassa eli tuplasti vuorovälin ja Oopperan kohdalla tuli vastaan kolme 8X:n bussia peräkkäin. Ehkä nivelnbusseista saataisiin jotain apua, mutta 8X:ää ajaa juuri sopivasti se yksi iso firma, jolla niitä ei ole.

Mechelininkatu Marian sairaalan eteläpuolella on sellainen ongelmakohta, jossa bussi ei pääse käyttämään ratikan kaistoja ohittaakseen ruuhkaisen liittymän. Siinä on jokin työmaa ottanut itäisimmän autokaistan ja pohjoissuuntainen autoliikenne kulkee kummankin ratikkakaistan kautta. 8X etelään siis seisoo pitkään autojonossa.

Mitä tulee tuohon Crueselinsillan remppaan, niin kun se ensimmäisen kerran tuli vuodenvaihteessa liikennöintisuunnitelmassa siten ettei sen aiheuttamia muutoksia oltu edes kunnolla saatu päivitettyä suunnitelman luonnokseen. Kyseessä on kai niin hätäkorjaus, ettei sitä yksinkertaisesti voitu lykätä.
 
Mitä tulee tuohon Crueselinsillan remppaan, niin kun se ensimmäisen kerran tuli vuodenvaihteessa liikennöintisuunnitelmassa siten ettei sen aiheuttamia muutoksia oltu edes kunnolla saatu päivitettyä suunnitelman luonnokseen. Kyseessä on kai niin hätäkorjaus, ettei sitä yksinkertaisesti voitu lykätä.
Tähän lisäyksenä, meiltä ratasuunnittelijankin kuulin saaneen tuon suunnittelun, en tarkkaan muista, mutta puhutaan kevätkuukausista, suunniteltavakseen. Lisäksi todettiin, että tuli vähän turhan aikaisin (viitaten sillan ikään)
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Lisätään vielä vertailun vuoksi. Olen useita työnaikaisia järjestelyjä suunnitellut yli 2 vuotta sitten, niistä osa on vasta nyt käynnistymässä/käynnistyy
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tässä on nyt sitten tehtävissä?
Realistiset vaihtoehdot voi varmaan jakaa seuraaviin:

1. Muutetaan matkustajien käyttäytymistä ilman että linjastoon on tarpeen tehdä muutoksia
2. Muutetaan matkustajien käyttäytymistä ja tihennetään niiden linjojen, joille matkustajia ohjataan, vuoroväliä
3. Perustetaan kokonaan uusia linjoja tai muutetaan linjojen reittejä

Ykkönen voidaan tehdä ensimmäisenä ja kuten Petteri kirjoittikin, vaikuttavin keino olisi ohjata raitiovaunuun vaihtavat vaihtamaan jo Hakaniemen metroasemalla. Koska kapasiteetin mitoittava huippukuormitus ei muutu, raitioliikenteen vuoroväliä ei tarvitse tihentää ohjauksen takia. En tiedä kuinka paljon Hakaniemen ja Sörnäisten metroasemilta nousee kohti keskustaa matkustajia, mutta niiltä kyytiin nousevat matkustajat pystyisi ohjaamaan busseihin ja raitiovaunuihin.

Kampin metroaseman kuormitusta on vaikeampi purkaa, koska sitä edeltäviltä asemilta ei kulje oikein mitään mihin vaihtaa.

Kakkosen osalta pohdin, että monessa linjassa voi olla käyttämätöntä potentiaalia. En ole itse sumputtanut itseäni vielä kertaakaan Kamppiin tai Helsingin yliopistoon, koska joka kerta jokin bussi- tai raitiovaunulinja on toiminut paremmin sen sijaan, että olisi käyttänyt kyseisiä asemia.

Mietin tajuaakohan kaikki matkustajat, että esimerkiksi Etelä-Espoon ja Itä-Helsingin välillä pääsee suunnilleen yhtä nopeasti bussilla 510 kuin metrolla, raitiovaunulla ja metrolla ja että Itä-Helsingin ja rantaradan junien välillä pääsee suunnilleen yhtä nopeasti busseilla 500 ja 510 Pasilan aseman kautta. Linjojen reitit on vahingossa melko optimaaliset Etelä-Espoon ja Itä-Helsingin välillä kulkemiseen ja junaan vaihtamiseen, mutta vuoroväliä pitää tihentää, jos niille ohjataan matkustajia.

Kolmosen osalta mietin, että kantakaupungin raitioliikenteen linjasto on melko optimaalinen nykytilanteessa, mutta sekä länsimetron että itämetron alueelta pystyisi lisäämään bussilinjoja, jotka vähentäisivät metron kuormitusta. Nyt korvaavaa liikennettä on vain absoluuttinen minimi, mutta esimerkiksi Kampin metroasema - Sturenkatu - Lahdenväylä - Porvoonväylä - Mellunmäen metroasema voisi olla täysin realistinen ja käyttökelpoinen linja.

Lännessä ei ole suljettuja metroasemia, mutta esimerkiksi Lauttasaaren ja Aalto-yliopiston metroasemia syöttävät bussit voisi jatkaa tai kääntää Kampin metroasemalle melko kustannustehokkaasti.
 
Niin tässähän on se fakta, että Siltasaarenkadun ratikkakatkon siirto edelleen johtaisi vähintäänkin mahdollisesti hankkeen myöhästymiseen.
Hetkinen. Mikä fakta? Miten kauan sitä Siltasaarenkatua oikein aiotaan rempata, ei kai siellä nyt mitään arkeologisia kaivauksia sentään tehdä? Jos katko alkaisi vaikkapa huhtikuussa 2026 ja linjaliikenne elokuussa 2027, niin ei kai nyt tuollaiseen parinsadan metrin pätkään saa turattua vuotta, vaikka miten koittaisi hidastella?
Laajasaloon voidaan ajaa vaikka nivelillä kantakaupungista. Ainoa minne ei voida on Yliskylä/Laajasalon keskusta. Haakoninlahdella on jo valmis kääntösilmukka. Koko Haakoninlahdenkatu on ajolankoja vaille valmis. Voi mennä katselemaan. Hieman kolkko vain, kun ympäristöstä puuttuu rakennukset ympäriltä
Kiitos, en mä sinne nyt mene katselemaan, kun ei siellä ole edellisen katselmuksen jälkeen tapahtunut mitään.

Laajasalosta kun puhutaan, niin yleisesti sillä tarkoitetaan nimenomaan Yliskylän linjaa. On ihan kiva kyllä, että se Haakoninlahden nysä tehtiin, mutta eihän sille nyt vielä sen kummempaa tarvetta ole, vaan Yliskylä = Laajasalo. Sinne ei valitettavasti nivelvaunuilla voi ajella. Olisi tietysti voinutkin, jos olisi tehty rata loppuun asti ja varikko, kuten oli tarkoitus. Siellä olisi päässyt nivelelläkin ympäri. Mutta nyt ei tehdä. Ja toisaalta niitä niveliä ei ole sellaista määrää käytettävissä, kun niitä ei tahdota saada pidettyä ajokunnossa riittäviä määriä.
 
Hetkinen. Mikä fakta? Miten kauan sitä Siltasaarenkatua oikein aiotaan rempata, ei kai siellä nyt mitään arkeologisia kaivauksia sentään tehdä? Jos katko alkaisi vaikkapa huhtikuussa 2026 ja linjaliikenne elokuussa 2027, niin ei kai nyt tuollaiseen parinsadan metrin pätkään saa turattua vuotta, vaikka miten koittaisi hidastella?
Elokuu 2027 kuulostaa kovin myöhältä, etenkin kun koeajot pitäisi välissä suorittaa. 2026 alkava katkokin kuulostaa myöhältä. Tosiaan jokerin aikatauluista jos laskee, niin koeajojen pitäisi olla tuossa kohtaa käynnissä, kun laskee ratikkakatkon alkuun. Ei siellä mitään arkeologisia kaivauksia, toivonmukaan, tule. Ei kuitenkaan Hakaniemessä ole ennenkään tiedetty mitä sieltä alta vastaan tulee.

Reilu puolisen vuotta ottaa ratikkakatko vähintään. Ja se on saatava kesälle, jotta rakentaminen on mahdollista

Ikävää, että kritisoit noin voimakkaasti aikatauluja. Valitettavasti en voi paljastaa aikatauluja tarkemmin, mutta toivon, että muistat tämän keväällä 2026, kun kuljet Hakaniemen alueella ja katsot miltä ympäristö näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, jos siis huhtikuussa 2026 alkaisi työt Siltasaarenkadulla ja haluat varata 6 kk hommiin, niin silloin Siltasaarenkatu olisi valmis lokakuussa 2026. Siinä on sitten yhdeksän kuukautta aikaa "koeajoihin" Siltasaarenkadulla, eli en kyllä nyt näe tässä mitään ongelmaa.

Hakaniemenrannasta itään voi sitten ajaa koeajoja vaikka sen kaksi vuotta, jos sellainen olisi tarpeellista.

Kyllä kai meidän kaikkien kuitenkin tulee joka tilanteessa lähteä siitä, että kaupunki on olemassa ensisijaisesti ihmisiä, eikä rakennushankkeita varten. Metrokatko 2025 ja Pitkäsilta 2026 olisi tehnyt aika monen ihmisen elämästä aika paljon helpompaa, vaikkakin ehkä hankkeesta himpun verran haasteellisempaa.

Tämä onkin se kohta, jossa Iso Pomo katsoo Pikku Pomojen kaartia, hymyilee ystävällisesti ja sanoo: "Tässä on nyt sitten sellainen haaste, joka teidän täytyy jollakin tavalla ratkaista."
 
Niin, jos siis huhtikuussa 2026 alkaisi työt Siltasaarenkadulla ja haluat varata 6 kk hommiin, niin silloin Siltasaarenkatu olisi valmis lokakuussa 2026. Siinä on sitten yhdeksän kuukautta aikaa "koeajoihin" Siltasaarenkadulla, eli en kyllä nyt näe tässä mitään ongelmaa.
Julkisuus tavoitteet ovat eri kuin hankkeen tavoitteet. Kuten jokerilla, sisäiset tavoitteet poikkeavat merkittävästi ulos kerrotuista, jotta hanke saadaan maaliin etuajassa, jos mahdollista. Aiempi valmistuminen säästää rahaa niin kaupungilta kuin rakentajiltakin. Etuajassa valmistumisen eteen nähdään hankkeissa töitä ja sitten jos kaikki valuukin hukkaan sen takia, että yhtä hankeosaa ei päästä viimeistelemään ajallaan. Tilanne on aika turhauttava.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Kyllä kai meidän kaikkien kuitenkin tulee joka tilanteessa lähteä siitä, että kaupunki on olemassa ensisijaisesti ihmisiä, eikä rakennushankkeita varten. Metrokatko 2025 ja Pitkäsilta 2026 olisi tehnyt aika monen ihmisen elämästä aika paljon helpompaa, vaikkakin ehkä hankkeesta himpun verran haasteellisempaa.
Näin katastrofaalinen tilanne varmaan johtaisi siihen, että Siltasaarenkadulla olisi vielä koeajot käynnissä ja samaan aikaan Laajasalon ratikka joutuisi kulkemaan Pasilasta ja Kalasatamasta Yliskylään, kunnes ratikkaliikenne Siltasaarenkadulle on palautettu ja yhteys Nihtiin saataisiin käyttöön
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja se unohtui, tässä on jonossa Länsi-Helsingin ja Vantaan ratikkaa. Osa karkasi Turkuun ja kai Viikin ratikkakin on starttaamassa. Osaajista tulee pulaa, jos hanketta edelleen jarrutetaan. Joko syntyy ketjureaktio tai sitten viimeistelytöiden aikaan ei ole osaajia ja laatu on mitä on
 
Mites tänään sujui liikenne, kaaos näyttää poistuneen tai tullut uudet uutiset tilalle.
 
EVhki, Luulisi että Kampin aseman läntisen lippuhallin vuosia kestävä kiinni olo oli HSL'n virksmiesjohdon tiedossa kun menossa olevaa Rautatientorin aseman korjausta suunniteltiin. Eikö Rautatientorin korjaustyö olisi voinut odottaa muutamaa vuotta vai onko sillä näin tulenpalava kiire?
Usein tuntuu siltä että joukkoliikennettä suunnitellaan sen mukaan mikä näyttää hyvältä suunnittelijoiden pöydällä, asukas tarpeineen on sivuseikka.
 
Takaisin
Ylös