Ihmettelin nimimerkki Petterin ajatusmaailmaa. Kaupunkilaiset tarvitasevat asuntonsa lähellä olevia virkistysalueita. Siksi esikaupunkiasuminen houkuttelee. Siinä yhdistyy luonnon helppo saavutettavuus urbaniin palveluiden läheisyyteen. Moni arvostaa hyviä joukkoliikenneyhteyksiä, läheskään kaikilla ei ole omaa autoa, ei edes ajokorttia koska joukkoliikenne toimii. Eikö mielestäsi asunnon lähellä oleva ulkoilualue/merenrantapuisto t.m.s. ole miellyttävä asia?
Kysymys ei ole siitä, ettei virkistysalueita tarvita, vaan siitä että niitä on Helsingissä nykyään aivan liikaa. 20 % nykymäärästä riittää esikaupungeissa. Ei joka nurkalla tarvita omaa lähimetsää, kyllä merenrantaan tai puistoon voi hyvin puoli kilometriä tai kilometrin kävelläkin.
Muutenkin esimerkiksi Keskuspuisto ei Laakson pohjoispuolella ole järin hyvä virkistysalue. Sitä olisi hyvin varaa pienentää ja parantaa jäljelle jäävä osa Töölönlahden ympäristön näköiseksi hoidetuksi puistoksi, jossa ihmiset oikeasti viihtyvät. Jos haluaa nimenomaan mennä metsään voi sitten mennä Nuuksioon tai Luukkiin.
Ja jos katsotaan asuntojen hintoja, esikaupunkiasuminen ei näytä kovinkaan houkuttelevalta, ihmisten omissa valinnoissa, jotka he tekevät omilla rahoillaan. Samaan aikaan ei voida sekä rakentaa tiheästi että ylläpitää valtavasti metsiköitä ja pusikoita, pitää tehdä valintoja. Minusta ihmisille on syytä tarjota lisää mahdollisuuksia asua kohtuullisella etäisyydellä ja varsin tiheästi. Se vaatii lisärakentamista myös nykyisiin metsiin, pusikoihin ja muille alikäytössä oleville alueille sekä osalla alueista uudelleenkaavoitusta ja purkua. Se ei onnistu, jos melkein kaikki suojellaan.
Myös luonnonsuojelualueet metropolin sisällä on syytä ottaa uudelleenarvioinnin kohteeksi. Minusta ihmisten asuminen on vaan tärkeämpää kuin liito-oravat, viitasammakot, ruisrääkät tai mitä kaikkia hyödyttömiä muka rakentamista estäviä pikkuotuksia sitä onkaan.
Euroopassa isoimmissa kaupungeissa ensimmäisen maailmansodan ja voimakkaammin toisen maailmansodan jälkeen syntyi kaupunkisuunnittelussa esikaupunki-innostus, kun uunilämmitys hiilellä sekä puulla ja teollisuuden hiilenpolton saasteet tekivät tiheistä kaupungeista epäterveellisiä paikkoja. Lontoon, Pariisin ja Berliinin savusumu oli talvella samanlaista kuin muuta vuosi sitten pahimmillaan Beijingissä ja merkittävältä osin samasta syystä, hiilen hallitsemattomasta poltosta johtuen. Helsingin kantakaupungissakin lumi peittyi talvella mustaan nokitöhnään nopeasti, vaikka kaupunki sijaitseekin tuulisella niemellä
Tältä pohjalta esikaupunkeja ja lähiöitä alettiin sitten rakentaa vähän kauemmas ja ratojen varsille ja jätettiin paljon metsää ja puistoa sitomaan ilmansaasteita ja eihän vähemmän tiheästä asutuksesta niin paljon lämmityssaastettakaan lähi-ilmaan tullut. Nykyään keskuslämmitys, teollisuuden päästönormit ja autojen katalysaattorit ja muut ilmanpuhdistimet ovat pitkälti poistaneet ilmanlaatuongelmat, joten tiheälle asumiselle, josta ollaan nykyään hyvin valmiita maksamaan ei ole enää samoja perusteita kuin esikaupunki-innostuksen aikoina. Nyt on minusta aika laajentaa tiheän asutuksen aluetta, se onnistuu ihan markkinaehtoisestikin, kunhan kaavoituksella ja suojelulla ei sitä estetä.