Linjastoideointia

Siitä kuitenkin ajaa vain Malmin ratikka, eli vaihtomahdollisuudet ovat säteittäislinjalta säteittäislinjoihin. Kehä I poikittaislinjoineen, mukaanlukien Jokeri 2, jää pitkän vaihtokävelyn tai ratikan pysäkinvälin (tai kahden) päähän. Kontulan suunnalta Lahdenväylälle kannattaa vaan kävellä kilometreittäin metsän läpi tai körötellä Viikkiin asti.

Joskus 40-luvulla sitten on Raide-Jokeri 2:n vuoro jolloin linja siirtyy tälle sillalle, ehkä.

Joukkoliikenteen toimivuudelle tekisi aika hyvää jos Lahdenväylälle viimein tulisi pysäkit jokaiselle valmiiksi poikittaista joukkoliikennettä palvelevalle kohdalle. Kehä I, Suurmetsäntie/Jakomäki, Kyytitie/Porttipuisto, Koivukylänväylä/Kolohonka ja Kulomäentie. Mistään kovin suurista investoinneista ei ole kyse, suurin osa mahtuu tien penkereelle kohtuullisin maansiirtotöin plus muutama silta. Kyytitielle ehkä kannattaa tehdä vähän hienompi viritys siltoineen ja hisseineen korkeuserojen ja Vantaan ratikan vuoksi.
Itse olen tuota miettinyt ja uskoisin että siinä vähän vaikeampi toteuttaa kun uskoisimme, en muuten näe miksei olisi jo, niin helppo ja tärkeä vaihtopaikka. MUTTA tietysti jos tule etelästä menet itikseen miksi et vaihtaisi 2 minuutin päässä Viikissa
 
Säteittäislinjoista luovutaan nimenomaan siksi, että kaupunki ei ole samanlainen kuin se oli 50 vuotta sitten. Ydinkeskustamalli on muuttumassa verkostokaupungiksi, jossa useat aluekeskukset kasvavat ja vähentävät tarvetta mennä/tulla Helsingin niemelle.
Pysäkit motarilla nimenomaan muuttavat motarilinjoja tavalliseksi verkostoksi, ei vain pistoiksi takakujilta Helsinginniemelle. Välipysäkeiltä voidaan palvella myös kehätiekaupungin sisäisiä matkoja, myös poispäin keskustasta. Esimerkiksi Kontulasta voisi mennä Vantaalle töihin tai ostoksille.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Itse olen tuota miettinyt ja uskoisin että siinä vähän vaikeampi toteuttaa kun uskoisimme, en muuten näe miksei olisi jo, niin helppo ja tärkeä vaihtopaikka. MUTTA tietysti jos tule etelästä menet itikseen miksi et vaihtaisi 2 minuutin päässä Viikissa
Syy lienee se, että Helsingin, Vantaan ja tievaltion pitäisi olla yhteistyössä alueella josta yksikään ei oikein välitä. Hyötyjä voi olla vaikka kuinka paljon mutta paremmilla alueilla on kimaltelevampia juttuja joihin sijoittaa huomiota.

Kyytitien ja Lahdenväylän pysäkkiä on jossain välissä jopa suunniteltu mutta se on jäänyt Vantaan ratikan (!) jalkoihin. Toteutuu ehkä joskus.
 
Viimeksi muokattu:
Kyytitien ja Lahdenväylän pysäkkiä on jossain välissä jopa suunniteltu mutta se on jäänyt Vantaan ratikan (!) jalkoihin. Toteutuu ehkä joskus.
Samoin Jakomäen kohdalla ainakin asukkaille luvattu pysäkkejä/liittymää ihan viime vuosina, huhuja vain.

Toisaalta kehä on ELY-keskuksen hallussa joten kait sekin vaikuttaa
 
Pysäkit motarilla nimenomaan muuttavat motarilinjoja tavalliseksi verkostoksi, ei vain pistoiksi takakujilta Helsinginniemelle. Välipysäkeiltä voidaan palvella myös kehätiekaupungin sisäisiä matkoja, myös poispäin keskustasta. Esimerkiksi Kontulasta voisi mennä Vantaalle töihin tai ostoksille.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Syy lienee se, että Helsingin, Vantaan ja tievaltion pitäisi olla yhteistyössä alueella josta yksikään ei oikein välitä. Hyötyjä voi olla vaikka kuinka paljon mutta paremmilla alueilla on kimaltelevampia juttuja joihin sijoittaa huomiota.

Kyytitien ja Lahdenväylän pysäkkiä on jossain välissä jopa suunniteltu mutta se on jäänyt Vantaan ratikan (!) jalkoihin. Toteutuu ehkä joskus.

Kyllä kyllä, tätä en kiistänyt missään vaiheessa. Ongelmia näissä moottoriteiden varsien pysäkeissä on useita:

Kuten Kehä 1 -linjaston uudistuksessa HSL:n saamasta palautteesta pystyi lukemaan, koetaan moottori- ja kehäteiden varsien pysäkit suojattomiksi, meluisiksi ja epämiellyttäviksi käyttää.

Moottoriteiden varsien pysäkkien palvelualue jää usein pieneksi, koska kävelymatkat pysäkeille ovat pidempiä.

Moottoriteiden varsilla palveltava väestöntiheys on matalampi, koska melurajoitukset rajoittavat tehokasta rakentamista eli yleensä kerrostalojen rakentamista teiden välittömään läheisyyteen. Moottoriteiden varsilla on yleensä pientaloja, jotka jäävät kokonaan meluvallien/aitojen taakse. Kerrostalojen ja moottoritien väliin jätetään suojaviheralue, jonka läpi kulkeminen lisää kävelymatkaa.

Ja koska moottoritie voidaan nähdä liikkumista haittaavana esteenä, on tien puolenvaihtaminen matkallisesti pidempi kuin tavallisella kadulla. Ja lisäksi vaihtopaikkoina eritasoliittymät eivät ole kovin houkuttelevia matkustajan kannalta.

Lopuksi, totean vielä, että kyllä, moottoriteillä bussit voivat ajaa kovempaa mikä osin kumoaa kävelymatkoissa lisääntyneen kokonaismatka-ajan, mutta tästä tulee tavallaan ongelma, kun mietitään kuinka tiheästi moottoritiellä a) voi olla pysäkkejä ja b) kannattaa olla pysäkkejä, jotta itse bussilinja on riittävän nopea, mutta kävelymatkat eivät pitene kohtuuttomiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä ihmettelen eniten miksi mikään dösä ei mene veturitietä vaan kiertää postintaivalta pitkin Pasilaan. Veturitie olisi paljon nopeampi ja samalla PL:n kuskit ja VR:n varikko työntekijät pääsisivät dösällä helposti?
 
Jotta Postipuistossa säilyy riittävä palvelutaso ja yhteydet.
 
Viimeksi muokattu:
Tulevaisuudessa 23 ja 63 tulee kulkemaan suoraan Postiljooninkadun ja Lähetinkatua pitkin Ilmalanrinteelle, Ilmalan juna-asemalle.
Mutta Lähetinkatuhan on juuri muutettu pyörätieksi, tuskin he siihen autotietä tekevät kun se on pyöräilijöille tärkeä reitti ja sivussa menee muutenkin Postintaival autotie?
 
Mutta Lähetinkatuhan on juuri muutettu pyörätieksi, tuskin he siihen autotietä tekevät kun se on pyöräilijöille tärkeä reitti ja sivussa menee muutenkin Postintaival autotie?
Se Lähetinkadun pätkä on yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä. Postiljooninkadun kohdalla on pyörätie ja valmiiksi asennettuja bussipysäkkejä
 
Se Lähetinkadun pätkä on yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä. Postiljooninkadun kohdalla on pyörätie ja valmiiksi asennettuja bussipysäkkejä
Se ei silti tarkoita että muuttavat pyörätien eli lähetinkadun autotieksi, johan siitä meteli nousisi. Noh saapa nähdä
 
Lähetinkatu (tuleva Postiljoniinkatu) rakennetaan aikanaan kokonaan uusiksi. Sinne tulee erilliset jalkakäytävät, erillinen pyörätie, puurivit, erilliset ajokaistat sekä osalle kadusta ratikkavaraus. Kyseessä ei siis ole liikennemerkin vaihtaminen tai puomin poistaminen. Samoin Postintaival muuttuu kokonaan. Pohjoisesta päästä tulee kapea puistoalue nimeltään Postipuisto, ja eteläisestä päästä tulee Eckerön polku, joka on vain kevyelle liikenteelle tarkoitettu. Lajittelukeskuksen alueen tilanne todennäköisesti selkenee seuraavan vuosikymmenen aikana. Joka tapauksessa moottoriliikenteen pääreitti siirtyy Keskuspuiston tuntumasta junavarikon viereen.

Linjastoideoinnista sen verran, että tuosta alueesta suunnitellaan yli 15 000 ihmisen kotia. Linjasto joutuu siis muuttumaan reilusti tulevina vuosina. Saa nähdä onko lopullinen ratkaisu esimerkiksi 2:n jatke, jonkinlainen bussiratkaisu vai jotain ihan muuta. Tuo on kuitenkin asukasluvultaan verrattavissa Jätkäsaareen tai Kruunuvuorenrantaan, ja kumpikin noista saa/sai monta ratikkalinjaa.
 
Viimeksi muokattu:
Se ei silti tarkoita että muuttavat pyörätien eli lähetinkadun autotieksi, johan siitä meteli nousisi. Noh saapa nähdä
Kyllä muutetaan. Kuten @ettäjaa jo sen totesikin, muutos kaduksi tapahtuu kun postikeskus aikanaan puretaan ja alueelle tulee asuintaloja. Tästä on allekirjoittaneelle luennoitu yliopistossa kaupunkisuunnittelun kurssilla.
Kaikki kaava- ja suunnittelumateriaali löytyy kartta.hel.fi > tasot > kadut ja puistot > katu- ja puistohankkeet > katu- ja puistorakentamiskohteet tänä vuonna

tai

tasot > kaavoitus ja liikennesuunnittelu > voimassa olevat > asemakaavat > asemakaavahakemisto
 
No silloin onkin asia eri jos postitalo puretaan
 
Takaisin
Ylös