Linjastoideointia

Linja 23 voitaisiin jatkaa Pirkkolasta Kalannintielle reittiä Eliel Saarisen tie - Näyttelijäntie - Kantelettarentie - Pelimannintie - Klaneettitie - Soittajantie - Kanneltie - Kalannintie. Näin saataisiin yhteys Pohjois-Haagasta ja Kannelmäestä itäiseen kantakaupunkiin. Yhteyttä Rautatientorille ei ole ollut moneen vuosikymmeneen näiltä alueilta. Lisäksi myös linja 55 voitaisiin jatkaa Maunulan S-marketin luokse ja siirtää kulkemaan Hämeentietä. Linja 71 siirtyisi taasen Sörnäisten rantatielle, kulkien linjan 55 nykyisestä reitistä poiketen Liisankadun ja Hakaniemensillan kautta linjan 16 tapaan.
 
71:n piti siirtyä Sörnäisten Rantatielle 2018 aikoihin, mutta se kaatui Arabianrantalaisten vastustukseen. Myös 55:sta oltiin jatkamassa, taisi olla Helsingin poikittaislinjojen tarkastelussa, Oulunkylän asemalle, mutta Koskelaa ei voitu jättää ilman liikennettä ja kierros siellä kumpaankin suuntaan teksi yhteyden liian hitaaksi kauempaa Oulunkylän asemalle kulkeville.
 
55:llä voisi olla B-vuoroja, jotka päättyisivät Koskelaan. Kaikki viikonloppuvuorot olisivat B-vuoroja, sekä myös vuorot arki-iltoina kello 18:00 jälkeen, muiden vuorojen ollessa perusvuoroja, jotka ajaisivat Maunulaan saakka. 71:klläkin voisi olla ruuhka-ajan V-vuoroja, jotka ajaisivat Hämeentietä, perusvuorojen ajaessa Sörnäisten rantatietä. Lisäksi 67 voisi siirtyä ajamaan Metsälän ja Vanhan Maunulan kautta. Näin saataisiin yhteys Vanhasta Maunulasta Mäkelänkadun varteen. 23 voisi siirtyä kokonaan pois Manulasta, ja mennä Ilkantietä Kannelmäkeen. Lisäksi 506 voitaisiin siirtää entiselle päätepysäkille Meilahteen.
 
67 siirtäminen kulkemaan Vanhan Maunulan ja Metsälän läpi olisi hölmöä palveluiden heikentämistä. Linja 67 on tämänhetkisellä reitillä paljon nopeampi yhteis keskustaan kuin että se pistettäisiin kiertelemään. Moni 23 käyttäjä onkin sanonut, että linja on turhan hidas ja kiertelee liikaa. Ehdottaisinkin että se siirrettäisiin kulkemaan suoraan Veturitietä pitkin Pasilaan eikä kiertelemään Postintaivalta pitkin. Linjan 63 aikatauluja voisi tihentää 7 minuuttiin arkisin ja 10min viikonloppuisin niin säilyisi Metsäläisille palvelutaso. Lisäksi ehdottaisin linjan 67 muuttamista jo runkolinjaksi 670 sillä se on yleensä arkisin tupaten täynnä. Linjaa voisi jatkaa Paloheinästä kehä 2 pitkin Myllypuroon.
 
67:n siirtäminen kulkemaan Vanhan Maunulan kautta toisi takaisin puuttuvan vaihdottoman yhteyden Vanhasta Maunulasta Mäkelänkadun varteen, sekä myös suoran yhteyden Vanhasta Maunulasta Torpparinmäkeen ja Länsi-Pakilan itäosiin. Tämä olisi siksi hyvä muutos.
 
67:n siirtäminen kulkemaan Vanhan Maunulan kautta toisi takaisin puuttuvan vaihdottoman yhteyden Vanhasta Maunulasta Mäkelänkadun varteen, sekä myös suoran yhteyden Vanhasta Maunulasta Torpparinmäkeen ja Länsi-Pakilan itäosiin. Tämä olisi siksi hyvä muutos
Tuon vaihdottoman yhteyden ennen hoito linja 51. Sen lopettaminen oli yksi HSl: län tyhmin päätös, linja oli aivan melkein tupaten täynnä ja nyt korvaava uusi linja 53 on typö tyhjä. Pääsehän 67 Maunulan s marketin pysäkiltä Mäkelänkadulle jos vain viitsii kävellä 700m vanhasta maunulasta
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kaikkiin näihin ehdotuksiin voisi myös todeta että ehkä joskus olisi hyvä tulla ihan uusia linjoja eikä aina siirrellä tai pidennellä nykyisiä, toimisivat linjat varmaan paremmin.
 
Tuusulanväylälle pitäisi saada linja, joka kulkisi Ruskeasannan ja Maantiekylän välin moottoritietä Vanhan Tuusulantien sijaan. Läntisen Valkoisenlähteentien, Koivukylänväylän ja Kulomäentien liittymissä on ramppipysäkit käyttämättä. Ehkä 633 voisi saada Z-version, joka kulkisi Tuusulanväylää aina Koivukylänväylän liittymään asti.
 
Meillä on ollut toimiva bussiyhteys joka paikasta Helsingin keskustaan, nyt sitä tuhotaan kovalla vauhdilla näillä liityntäyhteyksillä mikä lisää matka-aikaa 10-20min. Tätä en koskaan ole tajunut HSL:n pulesta miksi toimiva bussiyhteys halutaan tuhota täysin! Tuleva Vihdintien pikaratikka tulee lisäämään esim. 37 matka-aikaa jopa huikeat 10-15min lisää! kuin myös linjalle 345 ja muille jotka siirtyvät ratikalle keskenmatkan. Nämä liityntä-linjat ei oile koskaan olleet paras vaihtoehto! linja+odotusaika+linja! Näin ihmiset tulevat muuttamaan/vaihtamaan työpaikkoja!
Jopa itselläni tuo 37+pikaratikka+metro yhdistelmä lisäisi matka-aikaa melkein joka 10-20min lisää.
 
Viimeksi muokattu:
Tuusulanväylälle pitäisi saada linja, joka kulkisi Ruskeasannan ja Maantiekylän välin moottoritietä Vanhan Tuusulantien sijaan. Läntisen Valkoisenlähteentien, Koivukylänväylän ja Kulomäentien liittymissä on ramppipysäkit käyttämättä. Ehkä 633 voisi saada Z-version, joka kulkisi Tuusulanväylää aina Koivukylänväylän liittymään asti.
Olisi hyvä saada palautettua suora bussi Kampista Hyrylään päivittäin, express-runkolinjana. Arkisin voisi olla kysyntää jatkoversiolle 45-tien varteen ja Koneen kautta Hyvinkäälle. Tätä ajettiin ennen koronaa ja nyt voisi jo palauttaa, Hyvinkään työpaikkamäärät ovat kasvussa. Hyrylässä on suuri bussiasema, jonne tulee liityntälinjat laajalta alueelta ja Hyrylän asukasluku on nousussa. On kohtuutonta vaatia kiertämään kahdella vaihdolla pitkä matka Keravan kautta junaan, kun bussi olisi nopeampi. Varsinkin jos ei ole menossa Pasilaan tai ydinkeskustaan vaan johonkin Mäkelänkadun-Tuusulanväylän varteen, Helsingin-/Sturenkadulle tai vaikka Etu-Töölöön, silloin voisi joutua tekemään jo kolme vaihtoa. Ellei olisi sitä omaa autoa.
 
Linja 23 voitaisiin jatkaa Pirkkolasta Kalannintielle reittiä Eliel Saarisen tie - Näyttelijäntie - Kantelettarentie - Pelimannintie - Klaneettitie - Soittajantie - Kanneltie - Kalannintie. Näin saataisiin yhteys Pohjois-Haagasta ja Kannelmäestä itäiseen kantakaupunkiin.
Ei hassumpi idea. Tämä ainakin jokseenkin paikkaisi linjan 51 lakkauttamisen aiheuttamaa Haaga-Hakaniemi-reitin katoamista.
 
Olisi hyvä saada palautettua suora bussi Kampista Hyrylään päivittäin, express-runkolinjana. Arkisin voisi olla kysyntää jatkoversiolle 45-tien varteen ja Koneen kautta Hyvinkäälle. Tätä ajettiin ennen koronaa ja nyt voisi jo palauttaa, Hyvinkään työpaikkamäärät ovat kasvussa. Hyrylässä on suuri bussiasema, jonne tulee liityntälinjat laajalta alueelta ja Hyrylän asukasluku on nousussa. On kohtuutonta vaatia kiertämään kahdella vaihdolla pitkä matka Keravan kautta junaan, kun bussi olisi nopeampi. Varsinkin jos ei ole menossa Pasilaan tai ydinkeskustaan vaan johonkin Mäkelänkadun-Tuusulanväylän varteen, Helsingin-/Sturenkadulle tai vaikka Etu-Töölöön, silloin voisi joutua tekemään jo kolme vaihtoa. Ellei olisi sitä omaa autoa.
Ehdotan linjoille X-pikaversioita, jotka pysähtyisivät ennen kohdekaupunginosaa vain pikavuoropysäkeillä. Nämä pysäkit olisivat:

Mannerheimintie
Ooppera
Töölön tulli
Ruskeasuo

Turunväylän suunta
Meilahden sairaala
Munkkiniemen aukio

Vihdintie
Talontie
Haagan liikenneympyrä
Konalan puisto
Malminkartanontie

Hämeenlinnanväylä
Metsäläntie
Pirkkolantie
Kaarelantie
Vetotie
Koukkuveräjä

Hämeentie + Mäkelänkatu
Hakaniemi
Sörnäinen (M)
Hattulantie
Koskelantie
Käskyhaltijantie
Tammisto
Kirkonkylän etl

Myös linja Kampista Hyrylään voisi kulkea hieman erilaista reittiä kuin aikaisemmat tuon välin linjat. Linja voisi kulkea Mannerheimintietä aina Hakamäentien liittymään asti, sitten kulkea Hakamäentietä aika Veturitielle asti, sitten kääntyä Veturitielle, jonka jälkeen kääntyä Asesepäntielle ja sitten Tuusulaväylälle, jota se kulkisi aina Hyrylään asti. Linja pysähtyisi ruuhka-aikaan vain pikavuoropysäkeillä, mutta muuten kaikilla pysäkeillä.
 
Mutta minkä hemmetin takia se linja piti poistaa kuin säästötoimien. Eikö sen voisi palauttaa
Linja 51 poistui aikanaan linjaston isommassa mylläyksessä. Samalla kun 51 poistui, mm. linjaa 23 jatkettiin Maunulan kautta Pirkkolaan, ja 56:n vuoroväli tiheni ja liikennöintiajat laajenivat. Kumpulan kampuksen pysäkeiltä kulkee kuitenkin sen verran tiheästi busseja ja ratikoita keskustaan, että siinä voi helposti vaihtaa 56:sta.

Tuota reittiä (Haaga–Hakaniemi) voisi kuitenkin mielestä helpottaa aika pienellä lisäyksellä. Pirkkolan päätepysäkki on aina mielestäni ollut hieman outo. Lähinnä paikka johon voi ajaa Maunulan jälkeen. Jos linjan 23 reittiä jatkettaisi pari pysäkinväliä Thalianaukiolle (n. 4-5min) vaihtoyhteydet runkolinjaan 40 paranisivat merkittävästi. Tuo tekisi vaihdollisesta yhteydestä houkuttelevamman, sekä tietysti toisi linjan Pohjois-Haagan keskelle. Tuo on myös sen verran lyhyt jatke, että hyvällä tuurilla ei edes tarvisi lisätä uutta autoa linjalle.
 
Pirkkolan päätepysäkki on aina mielestäni ollut hieman outo. Lähinnä paikka johon voi ajaa Maunulan jälkeen.
Pirkkola taitaa olla se jäljelle jäänyt paikka, kun Suursuon sairaalalle ei enää päästy linjalla 50, jonka 23 sitten korvasi. Tuota samaa päätepysäkkiä kai käytti 62, joka puolestaan yhdistettiin 51:een Länsimetron yhteydessä.
 
Takaisin
Ylös