Linjastoideointia

1990-luvun alkuun asti Lehtisaareen liikennöi Hakaniemestä linja 34, joka siis suunnitelmissani palautettaisiin, tosin lähtemään Kampista. Lisäksi linjan 57 voisi jatkaa Mellunmäkeen 560:n reittiä, palvellen Kontulankujan pysäkkiä, jolla runkolinja 560 ei pysähdy.
Lehti- ja Kuusisaaren asukasluku on niin pieni, että ei sieltä ole mitään järkeä ajaa vielä erikseen linjaa keskustaan. Vaihdollinen yhteys on varmasti riittävä ottaen huomioon kuinka tiheästi 52+510 ja 20+30 kulkevat. Lisäksi alue taitaa kuulua myös niihin jossa oman auton käyttö on ensisijainen tapa liikkua vaikka sieltä olisi kuinka hyvät julkisen liikenteen yhteydet.
 
Lisäksi iso muista osa on varmaankin koululais- ja asiointimatkoja, joiden tarpeisiin nykyiset linjat riittänevät. Kuitenkin Kuusisaaren läpi ja Lehtisaaren "keskustan" ohi kulkee tiheällä vuorovälillä runkolinja 510 (Kaksi (2) pysäkkiä Kuusisaaressa ja yksi (1) pysäkki Lehtisaaressa). Vanhan linjan 34 päätepysäkki oli Lehtisaarentiellä Pyhän Laurin tien kulmassa. Tuolta on lyhyt kävelymatka runkolinjan 510 pysäkille.
 
Viimeksi muokattu:
Lisäksi siirtäisin linjan 431 Vantaanlaaksontieltä Hämeenlinnanväylälle, jotta se palvelisi paremmin Hämeenlinnanväylän molempia puolia. U-linjat eivät riitä yhteydeksi Kaivokselan pohjoisosasta Helsinkiin. Vantaanlaaksontien yhteys voitaisiin siirtää linjalle 572, joka lähtisi Martinlaakson sijaan Myyrmäestä ja kulkisi reittiä Myymäen terminaali - Jönsaksentie - Vaskivuorentie - Vantaanlaaksontie - Kauppalaivurintie - nykyinen reitti.
 
Lisäksi linjan 57 voisi jatkaa Mellunmäkeen 560:n reittiä, palvellen Kontulankujan pysäkkiä, jolla runkolinja 560 ei pysähdy.
Kontulankujan pysäkkipari jäi 560:n aloittaessa lähibussi 811:n käyttöön ja poistui lopulta kokonaan, kun 811 lopetettiin.
 
Viimeksi muokattu:
Runkolinjoihin liittyviä ideoita on tullut mieleen aikaisempien keskusteluiden aikana ja luettelen niitä tähän helpommin toteutettavasta vaikeampaan.

1) 530:n jatko ainakin yhdellä pysäkillä joko Ojahaantielle tai Ojapolulle:
Matka 530:n varrelta 400:n reitille Martinlaakso-Laajavuori alueelle tai Hämeenlinnantien varteen aiheuttaa joko pitkän vaihtokävelyn Myyrmäen asemalta Vaskivuorentielle tai ylimääräisen vaihdon linjoihin 30, 300, 520 tai 560.

Tässä on tosin haasteena päätepysäkin sijoittelu ja paikan pitää olla sellainen, että siellä voidaan tehdä kuljettavaihdot häiritsemättä muuta bussiliikennettä. Myyrmäentiellä Noropolun entiset pysäkit voisivat toimia ainakin väliaikaisesti ennen kuin ne häviävät.

2) Mäkelänkadun ja Hämeentien suunnalta on vahvoja sisäisiä linjoja, joista saisi pienillä muutoksilla runkolinjoja.

60 Rautatientori - Torpparinmäki
70 Rautatientori - Malmin asema

70 on suoraan uudelleennumeroitu 71. 60 kulkee 66:n reittiä Paloheinään, siitä 560:n bussikatua Torpparinmäkeen ja 67:n reittiä sen nykyiselle päätepysäkille korvaten nämä kaksi linjaa. Reitti olisi yhtä nopea tai vähän nopeampi matkustajille Rakovalkeantien pohjoispuolella. Eteläpuolella taas 67:aa korvaamaan muutettaisiin 63:n reittille Pakilantie - Osuuskunnantie - Jakokunnantie - Sysimiehentie - Paloheinäntie - Pakilantien risteys. Vaihtoehdossa, jossa 67 säilytetään mahdollisesti harvennetulla vuorovälillä kulkisi se yhteistä reittiä 63:n kanssa Pakilantieltä pohjoiseen.

Muutos toteutettaisiin 71 ja 78 paketin loppuessa vuodenvaihteessa 2027, jolloin 60 ja 70 kilpailutettaisiin nivelbusseilla omaksi paketikseen sekä 66 ja 67 liikennettä korvaamaan nyt syksyllä alkavaan pakettiin siirtyisivät samaan aikaan loppuvien linjojen 63, 69 ja 70 paketti. Mikäli osa ei mahdu, se kilpailutettaisiin 78:n kanssa tynkäpakettiin, joka loppuu ViiMa-ratikan aloittaessa.

3) 560:n epäsymmetrinen kuormitus ja pitkän reitin matka-aikahajonta aiheuttavat kapasiteettiongelmia, joihin on vaikea vastata koko linjan pituudelta. Ratkaisuna olisi linjan jakaminen kahteen:

Runkolinja 90 Vuosaari - Mellunmäki - Kontula - Malmin sairaala
Runkolinja 560 Vuosaari - Rastila - Kehä 1 - Malmi - Myyrmäki

Linjojen päitä voi muokata Vuosaaren päässä keskenään. Tällä vaihtoehdolla 560:n pituus lyhenee 4,5km, mutta Rastila-Vuosaari välin voi siirtää myös runkolinjalle 90 ja ajaa 560 suoraan Vuotietä Vuosaareen sekä esimerkiksi sovittaa sen häntäosuudeksi jompaakumpaa nykyisistä liityntälinjoista 90 tai 96. Reitti suoraan Vuotietä Porslahdentien pohjoisosaan on vain noin kilometrin pitempi kuin Meri-Rastilan- ja Leikonsaarentietä Vuosaaren asemalle. Lyhyiden liityntälinjojen korvaaminen runkolinjojen jatkoilla tosin huonontaa luotettavuutta ja lisäksi Vuotien ja Porslahdentien välillä kulkeminen aiheuttaa linjalle joko sakkokierroksen tai huonommat vaihtoyhteyden metrolle Vuosaaren asemalla.

90 on tässä reititetty siten, että se voidaan korvata 1:1 Raide-Jokeri 2:n osuudella Malmin ja Vuosaaren välillä, jos se esimerkiksi toteutetaan ensin vain Malmille ja 560 suorittaa nopeampaa suorempaa reittiä kauempaa linjan nykyistä osuutta kulkeville. 90 olisi myös se linja, joka reititettäisiin Malmin kentän ja Kivikonlaidan kautta Kontulaan, mikäli sitä reittiä on mahdollisuus ajaa bussilla jo ennen raitiotien rakentamista.

560 kilpailutettiin juuri uudelleen, eikä uudessa sopimuksessa ole tarpeeksi venytysvaraa ajaa kumpaakin linjaa 10min vuorovälillä. Muutettu 560 hoitaa nykyisen linjan vähemmän kuormitettua osuutta eli se kilpailutettaisiin telilinjana. Tällöin jos tänä vuonna alkavan sopimuksen nivelbussit siirrettäisiin 90:lle, niitä olisi melkein tuplamäärä linjan tarpeeseen verrattuna.
16 nivelautoa sopisi jokseenkin edellisessä kohdassa ehdotetulle runkolinjalle 60, jonka linjasivu nykyisten linjojen reittien osuuksien matka-ajalla tulisi 45 minuuttia eli 7,5min vuorovälillä riippuen käännösajoista n.15 autoa. Jos tämä paketti siirrettäisiin sille, kilpailutettaisiin linja 90 60:n sijasta 70:n kanssa yhdessä paketissa.

Mikäli katsotaan ettei reitti Rastilasta Vuotietä Itäkeskuksen ohi Kehä I:lle kerää tarpeeksi matkustajia, tai kapasiteettia tarvittaisiin enemmän 560:n nykyisellä reitillä, voidaan linjat ajaa myös päällekkäin samaa reittiä limittäen päätepysäkit.
 
Viimeksi muokattu:
Säteittäislinjojahan ollaan jossain visiossa ja aikaikkunassa katkaisemassa esim. Käpylän ja Valimon asemille. Että sinänsä tämä keskustaan asti ajaminen on muuttumassa tulevaisuudessa.
345 katkaisusta on puhuttu pitkään. Tämä vain yksi malli. Katsotaan uudestaan 2028? Kun kaupunkiradan jatko on valmis.
 
Tuo 560 voisi olla siinä mielessä arvaamaton, että nykyinen reitti on tuskallisen hidas Vuosaaren ja Malmin välillä. En pitäisi aivan mahdottomana että uusi suorempi reitti houkuttelisi uusia matkustajia ja ehdottamallesi 90:lle jäisi ne, jotka yhä tarvitsevat sen varrelle jääviä osuuksia.
 
Runkolinjoihin liittyviä ideoita on tullut mieleen aikaisempien keskusteluiden aikana ja luettelen niitä tähän helpommin toteutettavasta vaikeampaan.
Paljon kiinnostavia ideoita. Otan tässä kantaa vain kahteen.

En itse koskisi linjoihin 66 ja 67. Ne ymmärtääkseni kuormittuvat aika hyvin Maunulaan asti, mutta siitä pohjoiseen huonommin. Asukasvuorovaikutuksessa uskoisin, että 67:n lakkauttaminen tyrmättäisiin. Lopputulos olisi vesitetty runkolinja, ja 15-20 minuutin välein kulkeva ruuhkalinja/päivälinja-67, jota ei ole synkronoitu runkolinjaan eri vuorovälien takia. Nykyinen 10/15/20 vuoroväli on mielestäni tarpeeksi Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen tapaisilla alueilla. Nykyiset reitit mahdollistavat lyhyet kävelymatkat ja erittäin kohtuulliset vuorovälit.

560:n jakaminen kahteen linjaan kuulostaa ihan hyvältä idealta kuormituksen tasaamisen osalta. En tosin tiedä ratkaisiko se matka-aikojen hajontaa. Meripellontie×Kauppakartanontie-, Meripellontie×Itäväylä- ja Kehä I×Turunlinnantie-risteykset ovat usein erittäin ruuhkaisia. Myllypuron risteyksessäkin on joskus hieman enemmän ruuhkaa erityisesti Itäkeskuksen suuntaan.

Nostan tässä esiin myös 560:n funktion Vuosaaren tärkeimpänä liityntälinjana. Tästä on ennenkin ollut puhetta, että matka-aikojen hajonta ja huonosti yhteensopivat vuorovälit vaikeuttavat 560:n käyttöä liityntälinjana muuten kuin ruuhka-aikana (ainakin teoriassa) kun 560:n vuoroväli on tasan kaksi kertaa metron vuoroväli. Aikaisemmin esillä ollut ratkaisu oli apulinjan käyttö, jolloin vuoroväli olisi idässä 5/7.5/7.5 ja lännessä 10/15/15. En tiedä riittäisikö 15 minuuttia lännessä, mutta ei se ainakaan ole mahdottoman houkutteleva ratkaisu, kun junan vuoroväli on 10 minuuttia. Ehdotankin tähän toisenlaista mahdollisesti hieman vähemmän realistista ratkaisua. Täytetään länsimetron tunnelit, palataan vanhaan metroverkostoon kolmen yksikön junineen, ja palautetaan esimerkiksi 6/10/10 vuorovälit, jotka mahdollistavat paremman liityntäliikenteen. :)
 
530 voitaisiin jatkaa Vantaankoskelle tai lentoasemalle Kehä III:n kautta.
Vantaankoski tai ainakin Martinlaakso olisikin suhteellisen järkevä jatke. Lentoasemalle on liian pitkä matka ja Aviapolikseen asti Kehä III:tä pitkin kulkevat linjat 583 ja 584.
 
Espoon keskuksesta ei ole yhteyttä lentoasemalle ja Keski-Vantaalle. 565 päättyi Vantaankoskelle ja entinen 530 Martinlaaksoon. Kehä III:lle Vantaankosken ja Pakkalan välille voisi laittaa muutaman linjan.
 
Espoon keskuksesta ei ole yhteyttä lentoasemalle ja Keski-Vantaalle.
Junalla pääsee hyvin aamusta iltaan Espoon keskuksesta Lentoasemalle vaihtamalla helposti Huopalahdessa, mutta entisen U-linjan 540 reitti voisi hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Lentoasema - Terminaalitie - Lentoasemantie - Kehä III - Tuusulan-
tie - Kehä I - Turunväylä - Kehä III - Espoonväylä - Kirkkojärventie - Es-
poon asema
 
Junalla Huopalahden ja siinä vaihto P-junaan. On huomattavan nopea yhteys.
Mulla on sattumalta tästä yhteysvälistä kokemusta. Kestää noin kolme kertaa sen mitä autolla. :cool: Vaikka yhteys on periaatteessa hyvä niin Huopalahden vaihdot menee miten sattuu ja pelkästään kaivautumisessa sinne lentoaseman junalaiturille kestää niin kauan, että kun kaveri on vastassa autolla, niin olemme samassa ajassa huristelleet jo hyvän matkaa kehää pitkin.

Tämä nyt vaan esimerkkinä siitä, miten vaikeaa joukkoliikenteen on aidosti kilpailla henkilöauton kanssa. Junan kanssa tulee lisästressiä siitä, että lennon myöhästyessä juna ei ehkä enää kulje. Toisaalta mulle on sattunut niinkin, että sen yhden kerran, kun mielestäni fiksuna päätin ajaa autolla Vehkalan asemalle ja säästää rahaa jatkamalla junalla perille vs. lentoaseman kallis parkki niin eihän se juna kulkenut jostain syystä.
 
No joo, eihän autoa voita mikään nopeudessa. Kiitos esimerkiksi nopeiden moottori- ja kehäteiden.
 
Takaisin
Ylös