Linjastoideointia

En olisi huolissaan siitä, että Linnanrakentajantie saa 510:n kulkemaan myöhässä. Kyllä 510 pystyy vaikka mihin jo nykyisellä reitillään. Enemmin olisin huolissaan siitä, miten Yliskyläläiset pääsevät kotiin, kun minuutin päästä lähtevä bussi on muiden saman linjan bussien kanssa jonossa Nordenskiöldinkadulla.

Yksi keino voisi olla korvata 87 bussilla 510. Jos 510 jättää tulematta, ruuhka-aikaan on lähdössä 5 minuutin kuluttua 88 (tai 4 minuutin kuluttua, jos linjan 510 vuoroväli säilyy samana), ja 88 ajaa kaikille samoille pysäkeille kun 87. Toki luotettavuus heikkenee silti, mutta toisaalta 87 varren asukkaat saa vaihdottoman yhteyden todella moneen paikkaan sen sijaan, että vain Herttoniemen metroasemalle on vaihdoton yhteys.
 
Viiden kuukauden pituisen Vuosaaren metrokatkon lähestyessä, päätin huvikseen pohtia millainen linjasto Vuosaaressa voisi olla, jos metrorataa ei olisi olemassa Puotilan ja Vuosaaren välillä. Ensi vuoden metrokatko ei ole mielestäni tarpeeksi pitkä, ettei nyt suunniteltu yksinkertainen korvaava linja riittäisi. Tämä ei siis ole tosissaan otettava ehdotus ensi vuodelle vaan lähinnä ajatusleikki.

Linjaston suunnittelussa on käytetty kolmea periaatetta: (1) nykyisiä liikennöintisopimuksia hyödynnetään niin paljon kuin mahdollista, (2) kaikilta alueilta tarjotaan vaihdoton yhteys sekä Itäkeskukseen että Columbukselle, ja (3) nykyisiä linjanumeroita ei kierrätetä uusille linjoille, jos reitti muuttu vähänkin enemmän. Poikkeus kohtaan kaksi on, että Vuosaaren satamasta ei ole vaihdotonta yhteyttä Columbukselle. Reitin varrelta voi kuitenkin vaihtaa työmatkaliikenteen kannalta tärkeään linjaan 560. Ainoa kierrätetty linjanumero on 560, jonka päätepysäkki Vuosaaressa siirtyy. Yölinjasto saa pysyä samana, koska sen on muutenkin suunniteltu kulkevan ilman metroa rinnalla. Linjanumerointia saattaisi kuitenkin olla järkevä muuttaa niin, että vastaavan palvelualueen päivä- ja yölinjoilla on samat numerot.

Alla on vuorovälitaulukko ja kartta. Uuden linjaston myötä nykyiset linjat 90, 96 ja 98 lopettavat liikennöinnin. 98:n ainoata autoa ei sijoiteta uusille linjoille. Linjan 98X autot tulevat nykyisestä 90+96 paketista. Saman paketin autoja voidaan myös käyttää linjoilla 90B tai 99 ruuhkan ulkopuolella, jos A-tyyppisen kaluston kapasiteetti riittää kyseisillä linjoilla. Vuorovälitaulukon ajat vastaavat suunnilleen metron vuorovälejä. Ruuhka viittaa 5 minuutin, päivä 7,5 minuutin ja hiljainen aika 15 minuutin linjakohtaiseen vuoroväliin.

LinjanumeroVuoroväli (ruuhka/päivä/hiljainen aika)Reitti
90T10/15/15Itäkeskus (M)–Aurinkolahti–Vuosaaren satama
90B10/15/–Itäkeskus (M)–Aurinkolahti
96X10/–/–Itäkeskus (M)–Meri-Rastila–Columbus
98A–/10/15Itäkeskus (M)–Marjaniemi–Meri-Rastila–Columbus–Porslahdentie
98X10/–/–Itäkeskus (M)–Marjaniemi–Porslahdentie
9910/10/15Itäkeskus (M)–Kallvikintie
56010/10/15Aurinkolahti–Columbus–Kallvikintie–Mellunmäki (M)–…

vuo1.png
 
Linja 510 on nykyisin melko kuormittunut Munkkiniemen ja Aalto-yliopiston kampuksen välillä, mutta toisaalta Tapiolan ja Kivenlahden välillä matkustajia on selkeästi vähemmän. Olen itse pohtinut linjan 500 jatkamista Otaniemeen tai Tapiolaan, jotta 510 ei olisi nykyiseen tapaan ajoittain liiankin kuormittunut. Linjan 500 jatkaminen kohdistaisi resurssit paremmin sinne, missä on kysyntää, sen sijaan että linjan 510 vuoroväliä tihennettäisiin, jolloin Tapiolan ja Kivenlahden välillä lisääntyy tarjonta, vaikka ei ole kysyntää.

Pasilan aseman ja Ruskeasuon välillä pääsisi linjalla 506 ja Ilmalan seisakkeen ja Ruskeasuon välillä linjoilla 57 ja 63. Pasilan aseman ja Munkkivuoren välillä pääsisi linjalla 59, jonka reittiä muutettaisiin.

Ehdotettu linjan 510 reitti on vain yksi ehdotus. Otaniemi–Tapiola–Keilaniemi-alueella on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Tätä reittiä ehdotin, koska käyttöön tulisi Otakaaren ja Sähkömiehen pysäkit, joilla nykyään ei kulje kuin yöliikennettä.
Mikä linja korvaa 59 tarjonnan välillä Pasila - Talontie?
 
Näytä liitetiedosto 9171
Jos ei olisi metrolinjaa uskoisin että tie verkko olisi tälläinen, esimerkiksi Niinisaarentien kapasiteetti aivan erilainen, samoin Itäkeskuksessa jo aivan erilainen katuverkko Kehälle jne
 
Jos metroa ei olisi ikinä rakennettu niin tietysti maankäyttökin olisi ihan erilaista kuin nykyään. Ei Aurinkolahden kokoista aluetta olisi rakennettu niin kauas raideinfrasta. Tässä ajatusleikissä oli kuitenkin perustana nykyinen tieverkko ja maankäyttö. Vuosaaren metrottomasta kehityssuunnasta spekuloiminen 1980-luvulta eteenpäin olisi kokonaan oma urakkansa, vaikka sekin olisi varmasti kiinnostava.
 
Joskus tällaisten ongelmien kohdalla (500:n ja 510:n sekä 560:n epätasainen kuormittuminen) tulee toivottua, että runkolinjojen linjanumerot toimisivat Helsingissä samoin kuin Hampurissa. Tässä ote linjan 8 arkiaamun aikataulusta. Yksi rivi on yksi pysäkki ja yksi sarake on yksi lähtö (tai vuoroväli tiettynä ajankohtana).

Näytä liitetiedosto 9016
Mielestäni voisi silloin, kun linjan aikataulu tiettynä ajanjaksona päivästä noudattaa täsmälleen samaa vuoroväliä, näyttää vain jakson ensimmäisen ja viimeisen lähdön saapumisajan pysäkille sekä vuorovälin, sen sijaan, että näyttäisi kaikki lähdöt. Kyllä myös Hampurin systeemi olisi hyvä, niin että yksi rivi olisi yksi pysäkki, yksi sarake yksi lähtö ja kaikki pysäkit näytettäisiin, sen sijaan että yksi rivi olisi yksi lähtö, yksi sarake olisi pysäkki ja vain tärkeimmät vaihtopaikat näytettäisiin.
 
Linja 510 on nykyisin melko kuormittunut Munkkiniemen ja Aalto-yliopiston kampuksen välillä, mutta toisaalta Tapiolan ja Kivenlahden välillä matkustajia on selkeästi vähemmän. Olen itse pohtinut linjan 500 jatkamista Otaniemeen tai Tapiolaan, jotta 510 ei olisi nykyiseen tapaan ajoittain liiankin kuormittunut. Linjan 500 jatkaminen kohdistaisi resurssit paremmin sinne, missä on kysyntää, sen sijaan että linjan 510 vuoroväliä tihennettäisiin, jolloin Tapiolan ja Kivenlahden välillä lisääntyy tarjonta, vaikka ei ole kysyntää.

Pasilan aseman ja Ruskeasuon välillä pääsisi linjalla 506 ja Ilmalan seisakkeen ja Ruskeasuon välillä linjoilla 57 ja 63. Pasilan aseman ja Munkkivuoren välillä pääsisi linjalla 59, jonka reittiä muutettaisiin.

Ehdotettu linjan 510 reitti on vain yksi ehdotus. Otaniemi–Tapiola–Keilaniemi-alueella on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Tätä reittiä ehdotin, koska käyttöön tulisi Otakaaren ja Sähkömiehen pysäkit, joilla nykyään ei kulje kuin yöliikennettä.
En lukenut koko ketjua, mutta jos reitti on kuormittunut nimenomaan Munkkiniemestä länteen, eikö kannattaisi vain jatkaa linjaa 57? Se voisi vaikka kulkea Munkkiniemestä suoraan Tapiolaan (kiertämättä Aalto-yliopiston kautta) ja sillä tavalla keräisi osan 510:n matkustajista.

Olisihan se "brändimielessä" vähän kyseenalaista, että tavallinen linja kulkisi suorempaa reittiä kuin runkolinja. Toisaalta omasta mielestäni 57 pitäisi muutenkin muuttaa runkolinjaksi ja kehittää Ilmalaa vaihtoasemana (=hissi Hakamäentien pohjoispuolelle), mutta se on toinen asia.
 
En lukenut koko ketjua, mutta jos reitti on kuormittunut nimenomaan Munkkiniemestä länteen, eikö kannattaisi vain jatkaa linjaa 57?

52 menee jo Munkkiniemestä länteen ja siinä ei puolestaan ole kovin paljoa matkustajia. Eli linjan 57 jatko eli purkaisi kovin tehokkaasti ruuhkaa, vaan matkustajat haluaa enemmän Meilahden, Töölön ja Pasilan suuntaan.
 
52:n ja 510:n ongelmat liittyvät oman kulkemisen perusteella ajoaikojen suureen vaihteluun ja tätä kautta myöhästymisiin sekä yksittäisiin todella kuormittuneisiin vuoroihin, jotka Otaniemen tapauksessa painottuvat koulujen sekä työpaikkojen alkamis- ja päättymisaikoihin, eli aamuisin 8 ja 9 väliin ja iltapäivällä 15 ja 17 väliin. Muuten busseissa on Munkasta länteen ja päinvastoin melko väljää.
 
Itse en voi vieläkään käsittää miksi mikään linja ei mene Veturitietä suoraan Pasilaan vaan mutkittelee Postintaivalta pitkin. Syyksi on aiemmin sanottu "jotta postipuistossa säilyy palvelustaso", mutta pystyyhän sen pysäkin pistämään Postipuiston esimerkiksi Kippikujan päätyyn. Samalla pohjois Helsingistä voisi vetää suoran linjan avajaisiaan odottavan Hartwall areenan ohi triplaan, josta taas eteenpäin keskustaan esimerkiksi Vauhtitietä pitkin. Postipuiston asukkaisille säilyisi myös junayhteys, sillä linja vetäisi samaa vauhtia Pasilaan kun 23 tai 63 mutkitteleen Ilmalan asemalle, josta täytyy muuten mennä kuitenkin pasilaan jos haluaa itään päin junalla.
 
Tulevaisuudessa Postintaipaleelle tulee muita kaavoituksia ja Postiljooninkatu tulee olemaan pääkatu. Muutenkin tuo nykyinen 23 ja 63 linjasto on järkevä, koska monet Postipuiston asukkaista vaihtavat Ilmalan asemalta (ja myös Käpylän asemalta 56). Lisäksi myös Postin työntekijöitä käyttää Ilmalan asemaa tärkeänä vaihtopaikkana. Veturitie olis kyl nopea, mutta se palvelisi aika heikosti Postipuistoa kun 63 ja 23 tulee Rajametsäntieltä.
 
Takaisin
Ylös