Romuttamisesta ja saneerauksesta olen kinannut aikaisemminkin, mutta sanon nyt tämänkin keskustelun perusteella, että ei muutamia esimerkkejä esitellen voi sanoa, että jompi kumpi on parempi. Tlajusen tapaan ”citation needed” koskee myös romuttamista puolustavia esimerkkejä. Ja toisaalta, NGT8:n mainitsema esimerkki Dv12-sarjasta on itse asiassa esimerkki siitä, miten saneeraus on ollut ”kannattavaa”, kun niin on vain haluttu. Mitä taas tulee Transtechin elättämiseen, niin eiköhän ihan rehellisesti ottaen yhtä lukuunottamatta kaikki vaunutilaukset Transtechille ole tapahtuneet VR-Yhtymän omasta aloitteesta.
Se, onko kannattavampaa ylläpitää vanhaa vai tilata uutta, on jotakuinkin tapauskohtaista. Jos konstruktio on epäonnistunut, sarja menee romuksi nopeasti. Onnistuneella rakenteella on ansaittu pitkä ikä. Mutta sellaisenkin kohtaloksi saattaa koitua käyttövaatimusten muuttuminen.
Tämä on tietysti totta. Koska sinisiä vaunuja jonkin verran on ajossa sieltä 1970-luvun puolivälistäkin ja pari sarjaa (Rbkt-ravintolat ja vanhimmat aggregaattivaunut) varhaisempaakin perua, voidaan toki ihan perustellusti sanoa ettei konstruktio ole epäonnistunut.
Sen enempää tietämättä väittäisin, että niin Suomessa kuin Ruotsissa kalustohankintoja on pitkälti säädellyt toisaalta tarve, toisaalta tiettyihin juniin kaivattu palvelutaso. Ruotsissa 1990-luvulla ja Suomessa nyt vuosituhannen vaihteen jälkeen on haluttu uusia makuuvaunuja, jotta tärkeimmät yöjunayhteydet saadaan erinäisten modernien mukavuuksien piiriin. Koska yöjunaliikennettä ei kummassakaan maassa lisätty, se johti siihen, että osa vanhasta kalustosta poistettiin. Se, että vanha kalusto oli Ruotsin tapauksessa selvästi vielä vanhempaa kuin Suomen tapauksessa, johtuu lähinnä teräsvaunujen myöhäisestä rantautumisesta Suomeen. Tähän asetelmaan yritin edellä viitata: uutta kalustoa on hankittu niin Suomessa kuin Ruotsissa kuin monessa muussakin maassa tilanteessa, jossa vanhalla olisi vielä käyttöikää edessään, mutta palvelutasoa on haluttu (ainakin yhtiö on halunnut) nostaa niin voimallisesti, ettei saneeraus ole ollut perustelluin ratkaisu.
Tämän viestiketjun aieena on "Matkustajaliikenteen vapautuminen". Jos tätä teemaa siihen haluaa liittää, tilanne jossa VR jättäisi kalustoa romuttamatta vain siksi, jotta sen tulevilla kilpailijoilla olisi millä aloittaa, on epärealistinen. Täysin riippumatta siitä, minkä ikäisinä VR vaunujaan poistaa, on minusta selvä ettei niiden jättäminen seisomaan tulevan kilpailijan toivossa ole mielekästä. Paitsi ettei se tietenkään ole sitä VR:n kannalta, en ole aivan vakuuttunut siitäkään, että se olisi sitä edes tällaisten potentiaalisten kilpailijoiden kannalta.
Suomessa kalustoon liittyvät haasteet ovat pitkälti raideleveydessä, joka hankaloittaa radikaalisti käytetyn vetokaluston hankkimista Suomeen ulkomailta, olkoonkin että telien muuttaminen usein kenties onkin mahdollisuuksien rajoissa ja varsinkin uudemman kaluston tapauksessa kokonaan uusien telien hankintakin voisi olla mahdollista. Vaunukaluston tapauksessa ongelma on kuitenkin selvästi pienempi. Telimallit ovat melko standardoituja, ja väittäisin että suurelle osalle 1435 mm henkilövaunuja olisi hankittavissa suomalaiset telit melko kohtuullisin kustannuksin. Suomen rautateiden aukean tilan ulottuma puhuu kalustohankintojen toimivuuden puolesta. Suuri osa 1435 mm kalustosta sopisi telienvaihdon ja vähäisen varustelun jälkeen Suomeen, vaikka suurin osa nykyisestä suomalaiskalustosta olisikin 1435 mm verkolle ylimitoitettua. Käytettyjen henkilövaunujen hankinta rajan yli ei ole mitenkään tavatonta. Esimerkiksi suuri osa Uuden-Seelannin rautateiden KiwiRailin henkilövaunuista on ostettu käytettyinä Britanniasta, vain telit on muutettu normaalilta 1067 mm raideleveydelle. Jos Uuden-Seelannin tapauksessa raideleveydenvaihdosta ja pitkästä kuljetusmatkasta huolimatta tuollainen on toiminut, miksi ihmeessä se ei onnistuisi Suomessa kunnianhimoiselta toimintaansa aloittavalta rautatieyrittäjältä?