Ihmisillä ei ole ollut oikein käsitystä siitä mikä pikaraitiotie on, koska se on jos se halutaan toteuttaa nopeaksi, käytännössä sama asia kuin metro mutta kevyemmällä kalustolla.
Eipä heillä ole käsitystä metrostakaan. Ja kumpikin asia lienee ihan tarkoitus. Ratikasta ei saa tietää, jotta hyväksytään metro, joka on huonompi ratkaisu. Metrostakaan ei saa tietää, mitä se oikeasti merkitsee, koska sekin on huonompi kuin Länsiväylän bussit. Jos Jokeri olisi rakennettu 1990-luvun alussa, kuten edellinen HKL:n suunnittelujohtaja Santaharju esitti, Espoo ei taatusti olisi koskaan taipunut metroon. Ja jos Jokeri olisi rakennettu 1990-luvun alussa, olisi syntynyt paineet myös muun ratikkajärjestelmän kehittämiseen, sillä Santaharjun seuraajan väittämät hitaudesta ratikan ominaisuutena olisivat asettaneet esittäjänsä naurunalaiseksi.
Mutta hyvin on tämä propagandakoneisto toiminut. Sinäkin vakuutat yhä, että ratikka ei ole Espoossa mahdollinen siihen, mikä nyt hoituu busseilla, joiden kapasiteetti on alhaisempi kuin ratikalla. Ja nykyisin tätä uskoa tuetaan sillä, että päivitellään metron kapasiteetin riittämättömyyttä, kun on itse ensin alennettu kapasiteetti – mutta ei kustannuksia – kolmanneksella. Oikeasti metrossa ei ole kapasiteettiongelmaa, koska kapasiteettia ei lasketa edes lyhennettyjen asemien täydellä kapasiteetilla, kun valehdellaan, ettei sitä voi saavuttaa ilman satojen miljoonien automaattia. Eikä kapasiteettiongelmaa ole myöskään siksi, että ei muualle kuin Kaivokadulle suuntautuvia matkoja ole tarpeen ajattaa Kaivokadun kautta. Näin kuitenkin tehdään siksi, ettei ole varaa eikä halua tarjota kysyntää vastaavaa joukkoliikenneverkkoa, koska metro pitää tehdä tarpeelliseksi pakottamalla kaikki matkaketjut kulkemaan metron kautta.
Pisara-radan raportti kertoo faktoina miten paljon matka-ajat lyhenevät rautateiden varsien lähiöistä eri osille kantakaupunkia. Oikeastaan missään se ei pitene vaan kaikkialla lyhenee.
Tällaista ei voi väittää Pisaran 11-2014 vaikutusarvioinnin perusteella. Dokkarissa ei ole julkaistu suhteellista matka-aikakarttaa, joka esittää joukkoliikennesaavutettavuuden kartalla ilman Pisaraa ja Pisaran kanssa. Kuvan 25 kartta ei ole tämä asia, vaan siinä ovat vain Pisaraa käyttävien hyödyt, ei matka-ajat. Kuvan 27 pylväiköt esittävät valikoiman matkoja. Lähes kaikissa pylväissä toinen matkan pää on jokin Pisara-asema, ja olisihan se todella erikoista, jos edes Pisaran asemille kohdistuvat matka-ajat eivät olisi lyhyempiä kuin ilman Pisaraa. Ja vielä huomautus, että todellinen matka-aika loppuu pylvään siniseen osaan. Punainen pylvään pää kuvaa palvelutasotekijää, joka on käytännössä arvaus siitä, miten paljon paremmaksi on asetettu matkustus junassa verrattuna bussiin.
Mutta pikaraitiotienä toteutettuna oltaisiin samassa tilanteessa tai vielä pahemmassa, 60-75-metriseen raitiovaunuun mahtuu vielä vähemmän matkustajia kuin 90 metriseen metrojunaan.
Aivan, mutta ei tarvitsekaan mahtua niin paljon. Koska ratikkaverkko rakennetaan siten, että se tarjoaa yhteyksiä eri suuntiin, joten matkustajat pääsevät suoraan sinne, minne ovat menossa. Tässä jo
aiemmin linkkaamassani sivussa näkyy periaate siitä, miten keskittämällä lisätään joukkoliikenteen kuormaa samalla kun heikennetään palvelutasoa. Käytännön toteutus on nähtävissä
TramWestin linjastosta, joka jakaa Länsiväylän käytävän kysynnän niihin suuntiin, joihin joukkoliikenteen kysyntä liikennetutkimusten perusteella kohdistuu.
Mahdollisuutta palata 60-luvun autoilun määriin on vain jos säännöstellään tietulleilla ja suljetaan katuja autoliikenteeltä, ja aletaan määrätä että helsinkiläistalous saa omistaa vain yhden auton, ja lisäksi alkamalla purkaa kerrostalolähiöitä eli häätämällä asukkaita 30-50 km päähän Helsingistä rakennettaviin uusiin puutarhakaupunkeihin joissa joukkoliikenne on 60-luvun tasolla niin että kaikki kuitenkin joutuvat kulkemaan autolla.
Alkuosa oli aivan oikein. Jos halutaan, että autot eivät ruuhkinensa blokkaa joukkoliikennettä, blokkaus yksinkertaisesti vain estetään. Tietulli on yksi keino, mutta varmasti toimiva ja helpompi ratkaisu on sulkea joukkoliikennekaistat ja -kadut autoilta.
Loppuosa on suunnilleen sitä, mitä on viimeiset 50 vuotta tehty, kun on rakennettu autoiluun perustuvaa Helsinkiä. Ihmiset on häädetty 30–50 km:n päähän Kaivokadusta purkamatta yhtään mitään. Ei ole tarvinnut kuin jättää rakentamatta lisää kaupunkia Helsinkiin ja tekemällä autoiluun perustuva lähiövyöhyke. Ilmiön kansainvälinen nimi on Urban Sprawl. Mikä nimitys osaltaan osoittaa, ettei kyse ole edes helsinkiläisestä erikoisuudesta, vaan yleisestä ilmiöstä kaikkialla autoistuneissa länsimaissa.
Mutta jos helsinkiläiset voivat luottaa joukkoliikenteeseensä, he haluavat käyttää sitä, eivätkä halua tuhlata rahaa ja vaivaa edes ensimmäiseen autoonsa.
Juuri samaa tarkoitin kuin sinä että joukkoliikenne oli aika onnetonta 60-luvulla. ...
Kuvauksesi perusteella joukkoliikenne Itä-Helsingissä ja Espoossa on ollut aivan erilaista. 1960-luvulla kaupungin busseissa oli tuplatakaovet ja niiden sisäpuolella takasilta, johon mahtui pysäkillinen matkustajia. Kun he olivat nousseet ripeästi pariovista sisään, ovet kiinni ja menoksi. Rahastaja hoiti matkaliput (enimmäkseen sarjalippuja ja kuukausikortteja) seuraavaan pysäkkiin mennessä. Ei seisty sitä aikaa pysäkillä odottamassa, kun kuljettaja tai nykyisin matkakorttikone rahastaa yksi kerrallaan yhden matkustajajonon. Nyt on muka suuri innovaatio Jokerilla, kun sisään pääsee kahdesta ovesta!
Bussin ja henkilöauton ajoaika idän lähiön ja keskustan välillä oli sama, sillä välipysäkeillä ei pysähdytty. Bussit palvelivat oman lähiönsä ja keskustan välistä liikennettä. Turhan pysähtelyn välttämiseksi bussit oli kyltitetty kertomaan, mikä on ensimmäinen pysäkki, jolla pääsee ulos.
Antero