- Valoetuudet. Kannatan toki, mutta minne? Vilkkailla bussiväylillä ajetaan alle minuutin vuorovälillä, esimerkiksi Pitäjänmäentiellä jostain Mannerheimintiestä puhumattakaan.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että bussiliikenteen vaikeudet ovat bussiliikenteen ominaisuuksia eli osa bussiliikenteen rakennetta. Jos ongelmat poistetaan, kyse ei ole enää bussiliikenteestä vaan raideliikenteestä. Sitä ei muuta se, onko raide betoni- tai asfalttikaukalo vaiko teräskiskoihin perustuva.
Bussi on joukkoliikennejärjestelmä, joka on tehty toimimaan henkilöautoilun seassa henkilöautoille tehdyssä liikenneverkossa. Se johtaa väistämättä siihen, että bussilla on silloin myös henkilöautoilun haitat. Etu tämä on silloin, kun liikenteen määrä on vähäinen eli silloin, kun autoilukin on sujuvaa.
Niinpä bussiliikenne kärsii samasta ongelmasta kuin autoilukin, eli siitä, että harvaan rakennetulla esikaupunkialueella autoilu ja bussit toimivat hyvin, mutta tiheällä kaupunkialueella kumpikaan ei toimi.
Kuten Late kirjoitti, Helsingissä on tehty varsin paljon bussiliikenteen haittojen vähentämiseksi. Paljon enempää ei voi tehdä, koska enempi ei kannata. Esimerkiksi 1960- ja 1970-luvuilla puhuttu bussimetro on tietenkin autoilun aiheuttamasta haitasta vapaa samalla tavoin kuin nykyinenkin metro. Mutta välityskyky on huonompi kuin maanpäällisellä bussikaistalla, nopeushyöty bussien aikatauluissa on pari minuuttia mutta matkustajalle nopushyöty on negatiivinen eli haitta. Ja silti bussimetron rata maksaa yhtä paljon kuin kiskometron rata, joten eihän touhussa ole vähäisintäkään järkeä. Fiksumpaa on hoitaa raideliikennettä raidekulkuneuvoilla, ei busseilla.
Tuon luvun sain Sveitsin reissullani, muistaakseni Zürichistä.
Tällaisten heittojen käyttöä ja niihin uskomista on syytä välttää. Kaikenlaisia keskiarvoja voi laskea, mutta niillä ei usein ole mitään arvoa kun ympäristötekijät ovat toiset. Esimerkknä: Zürichissä on kyllä korkea joukkoliikenteen käyttö per asukas, mutta siellä on myös kulttuuri, jossa päivittäin tehdään kaksi työmatkaa, kun käydään kotona syömässä. Tällainen elämäntapa toki nostaa matkamäärää, mutta se ei vaikuta joukkoliikenteen kustannuksiin, koska keskellä päivää tehtyjen matkojen lisäys matkamäärään ei edellytä lisävuoroja ja -kalustoa.
Avaan tätä asiaa hieman yksinkertaistaen. Meillä esikaupunkien ja keskustan välisessä liikenteessä huipputunnin ruuhkasuunnan nousumäärä on noin 12 % koko arkivuorokauden nousumäärästä. Oletetaan, että jollain suunnalla huipputunnin kysyntä on 1800 nousua, jolloin tarjonta on mitoitettava tämän mukaan ja tarjotaan 10 ratikkavuoroa tunnissa. Vuorokauden nousumäärä on 15.000.
Zürichin tapaan porukka käy kotona syömässä päivällä, joten 1800 matkustajan per tunti ruuhka-ajan kysynä toteutuu myös päivällä molempiin suuntiin, ja vuorokauden nousumäärä kasvaa 10.800 nousulla (kun ruuhka-aika kestää 3 tuntia). Se ei kuitenkaan vaikuta ruuhkatunnin vuorotarpeeseen, ja jos joka tapauksessa ajetaan koko päivä 10 vuoroa tunnissa, 10.800 nousun eli 72 %:n lisäys ei lisää kustannuksia. Eikä myöskään tuloja, jos ja kun matkustetaan kuukausilipulla.
Zürichissä siis voidaan sanoa, että tämä raitiolinja kuljettaa n. 26.000 nousua vuorokaudessa, mutta meillä täsmälleen samanlainen ratikkalinja kuljettaa 15.000 nousua tunnissa. Kummassakin tapauksessa taloudellinen tulos on täsmälleen sama. Siis ”kannattavuuden” mielessä 15.000 ja 26.000 nousua vuorokaudessa ovat sama asia.
Usein on niin, että kun jotain fanitetaan, niin uskotaan ja tartutaan innolla kaikkeen, mikä tukee fanitusta ja kielletään kaikki, mitä on fanitusta vastaan. Keskimäärin onkin harrastajan ja ammattilaisen ero siinä, että harrastajalta puuttuu kritiikki, jota ammattilaisella on ja kuuluu olla kaikkeen.
Antero