Tampereen pikaratikkahanke

Tays:n osalta kyse ei ole parista minuutista vaan enimmillään seitsemästä minuutista.

Ongelmaksi alkaa nyt muodostua hiukan se, että yksi linja koetetaan saada kulkemaan kaikkien kohteiden kautta.

En oikein kyllä ihan seitsemään minuuttiin usko, mutta onhan se hieman hitaampi. Toisaalta voisi ehkä olla järkevää rakentaa molemmat linjaukset. Sammonkadun pätkän rakentaminen ei tuo paljon lisäkustannuksia eikä missään nimessä investointina mene hukkaan.

Kyselyyn vastaajat eivät ole hahmottaneet, että Kannen / Sorin sillan kautta kulkeva raitiotie kulkee myös rautatieaseman kautta vaikka se ei kulkisi nykyisen pääsisäänkäynnin kautta.

Ei se kyllä oikeasti kulje. Tällä hetkellä pysäkkiä ei ole suunniteltu Sorin sillalle. Ilmeisesti jonkun Libeskindin tornin kulma on suunniteltu sellaiseksi että se estää pysäkin rakentamisen siihen paikkaan. Pysäkki tulisi siis yliopiston eteen. Se on aivan liian kaukana rautatieasemalta. Liukuportaat tms. huomioidenkin matka on aivan liian pitkä vaihtaa junasta ratikkaan.

Tavalla tai toisella ratikka on pakko saada rautatieaseman pääoven läheisyyteen. Kelpuutan Tuomiokirkonkadun ja Hämeenkadun kulman vielä rajatapauksena läheisestä paikasta mieluummin kuin yliopiston edustan.
 
Ja vaihtoehtokyselyn tulokset on nyt netissä saatavilla ja huomisessa yleisötilaisuudessa niitä käsitellään.

No niin, latasin sitten itsellenikin tuon PDF:n, vaikken edes kerinnyt ottamaan osaa vaikutusvaiheessa.

Aika rohkeasti Ramboll on kuitenkin nimennyt teoksen Ekokem Oy:ksi, halutaankohan tässä nyt rinnastaa koko raitiotieprojekti ongelmajätteisiin :D
 

Liitetiedostot

  • ekokem_sreenshot.jpg
    ekokem_sreenshot.jpg
    70.4 KB · Lukukerrat: 643
Huomatkaa nyt Sammonkadun linjauksesta puhuessanne, että Sampolan ja Prisman välillä on vaihtoehdossa vain Uintikeskuksen pysäkki, jolloin Pikkolon (Kiinanmuurin) ja kauppiksen kohdat jäisivät vaille ansaitsemansa pysäkkiä. TAYSin hitain on hidas mutta toisiksi hitain ei enää liian hidas.
 
Huomatkaa nyt Sammonkadun linjauksesta puhuessanne, että Sampolan ja Prisman välillä on vaihtoehdossa vain Uintikeskuksen pysäkki, jolloin Pikkolon (Kiinanmuurin) ja kauppiksen kohdat jäisivät vaille ansaitsemansa pysäkkiä. TAYSin hitain on hidas mutta toisiksi hitain ei enää liian hidas.

Juuri näin. Minusta se hitain vaihtoehto jossa tehdään lenkki Prisman ympäri oli lähinnä suunniteltu hidastamaan sujuvaa matkantekoa. Se toiseksi hitain vaihtoehto ei ole minusta kohtuuttoman hidas.
 
Tänään tuli uutta tietoa ratikan reittisuunnitelmista.
Tuon Prisman ympäriajon lisäksi ihmettelen Hallilan koukkausta. Se sulkisi lukonmäkeläiset ratikkapalvelun ulkopuolelle. Eikö hallilalaisille voisi tehdä jalankulku-alikultunnelin siihen Hallilan kerrostalojen kohdalle? Ne kerrostalot ovat ihan valtaväylän vieressä, mutta kävellen ei pääse suoraan. Sama tunneli menisi myös lukonmäen puolelle, jolloin lukonmäkeläisilläkin olisi lyhyt kävelymatka. Sen Hervannan valtaväylän ali on jo ennestään alikulkutunneleita, mutta ne ovat väärissä kohdissa. Ratikka saisi siis kulkea valtaväylän keskellä.
 
Tänään tuli uutta tietoa ratikan reittisuunnitelmista.
Tuon Prisman ympäriajon lisäksi ihmettelen Hallilan koukkausta. Se sulkisi lukonmäkeläiset ratikkapalvelun ulkopuolelle.

Samaa mieltä molemmista, mutta eiköhän tämä viimeistään käännä ratikan selkeästi Sammonkatu-vaihtoehdon suuntaan.

Muutamia muita huomioita (jos tuosta kartasta nyt jotenkin olisi tarkoitetut linjaukset onnistunut arvailemaan).

- Lielahti: Enqvistinkatu, ei hyvä. Harjuntausta olisi kaupallisten palveluiden tavoittamisen kannalta parempi. Liekö sitten vaikeampi toteuttaa?

- Kauppakatu tiputettu tässä vaiheessa kokonaan pois vaihtoehdoista, ei hyvä.

- Hervannan linjaukseksi on valittu ehdotetuista suht. surkeista vaihtoehdoista kuitenkin onneksi se paras.

Kartta jatkoon valituista vaihtoehdoista
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tämän päivän Hesarissa on melkein kokosivun juttu Tampereen ratikasta (ja Bergenin Bybanesta). Tuo kouvon linkkaama karttakin on kuvituksena, tosin ilman näitä teknisiä selvitysaluerajauksia. Jutussa on myös kartta Pohjoismaiden sekä nykyisistä järjestelmistä että suunnitelluista. Onkohan toimittaja "ulkona pyöräilemässä" kun on merkinnyt karttaan mm Örebron ja Växjön hankkeet? Köpiksestäkin toteaa: "Raitiotie lopetettu 1972. Automaattimetro aloitti 2002, sitä kritisoitu kalleudesta ja kapasiteetista." Köpiksen metro onkin automaattiratikka.
 
- Lielahti: Enqvistinkatu, ei hyvä. Harjuntausta olisi kaupallisten palveluiden tavoittamisen kannalta parempi. Liekö sitten vaikeampi toteuttaa?

Enqvistinkatu tulee olemaan jatkossa se akseli yhä enemmän, minkä varaan Lielahden palveluja rakentuu. Kun Enqvistinkadun pohjoispuolen ja Sellukadun hallien nykykäyttö päättyy, tilalle voidaan kaavoittaa ja rakentaa jotain kaupunkimaisempaa. Enqvistinkadun pysäkeiltä ei ole kuin satakunta metriä Harjuntausta-kadulle, se ei kenenkään maailmaa kaada.
 
Toiselta foorumilta suoraa lainausta:

slette sanoi:
Tampereen kaupungin sivuilta on saatavissa uutta materiaalia raitiotiehen liittyen:

Asemapiirroksia, joista selviävät radan sijainti katutilassa, pysäkit, liikennevalojen muutokset, kaistajärjestelyt, radan geometria ym:
Yleiskartta raitiotien linjausvaihtoehdoista (sis. pysäkit), pieniä muutoksia aikaisempaan verrattuna

Bussien perusliityntälinjasto, Pispalan valtatie - Itsenäisyydenkatu - Sammonkatu -vaihtoehto

Bussien perusliityntälinjasto, Pispalan valtatie - Itsenäisyydenkatu - TAYS -vaihtoehto

Kartta pyöräpysäköinnin kannalta tärkeistä pysäkeistä

Ja edelleen samasta osoitteesta:

grendy sanoi:
Nyt on karttapohjainen kysely raitiotiestä osoitteessa http://maps.ramboll.fi/palaute/kyselyt/kaupunkiraitiotie/ ! Pääsee myös virallisen linkin kautta osoitteesta http://www.tampere.fi/tampereinfo/viestinta/tiedotteet/2011/5zQfwkVro.html
 
Missäköhän projektissa oin aikaisemmin annettu näin hyvät vaikutusmahdollisuudet tavallisille tallaajille? Kyselyssä saa merkitä karttaan kohtia missä ratikan pitäisi kulkea omalla kaistallaan, missä on liikennevaloetuisuuden erityinen tarve (tyhmä kysymys sillä joka valoristeyksessä luonnollisesti!), mistä pitäisi vähentää henkilöautoilua, mihin tarvittaisiin pysäkki, mihin ei tarvita pysäkkiä, missä on polkupyöräliitynnän tarve, millä alueella liikenne paranee/huononee, jne, jne....

Eli kaikki tämänkin foorumin innokkaat kartanpiirtäjät huomio! Nyt on mahis päästä vaikuttamaan ainutlaatuiserlla tavalla. Ja vaikkei Tamperetta tuntisikaan niin hyvin, niin ei haittaa. Varmasti aluetta tuntemattomatkin voivat löytää parannettavaa.

Linkki vielä kertaalleen.
 
Tuolla kun oli annettu noita Bussien Perusliityntälinjastoja, niin onko se ihan tavoite, että aletaan muokkaamaan linjastoa tuollaiseksi?
 
Aiheesta järjestetään taas keskustelutilaisuus Aleksanterin koululla 8.9.2011. Siellä esitellään jatkoon valittujen vaihtoehtojen suunnitelmia ja vaikutuksia.
 
Tässä ketjussa asiasta keskustellaan nyt seitsemättä vuotta!
Mahtaakohan käydä, että keskustelutilaisuuksia pidetään ja suunnitelmia hiotaan vielä vuonna 2017
 
Tässä ketjussa asiasta keskustellaan nyt seitsemättä vuotta!
Mahtaakohan käydä, että keskustelutilaisuuksia pidetään ja suunnitelmia hiotaan vielä vuonna 2017

Mä luulen, että vuonna 2017 ollaan ihan oikeasti tilanteessa, jossa ensimmäinen, tilapäinen linja vaikkapa rautatieasemalta Hervantaan on juuri avattu liikenteelle ja lopullisen Lentävänniemi – Hervanta -linjan avajaisia valmistellaan seuraavalle vuodelle. Mutta keskustelutilaisuuksia pidetään ja suunnitelmia hiotaan silti – nimittäin toisen linjan, jonka rakennustyöt alkavat heti kun ykköslinja valmistuu.
 
Takaisin
Ylös