Kenen pitäisi kehittää? Pitäisikö valtion lapioida rahaa enemmän muuhun Suomen kun yritykset eivät halua vapaaehtoisesti muuttaa sinne? Mitä ne ihmiset tekisivät provinssissa jos yritykset eivät halua perustaa tuotantolaitoksiaan sinne? [...] Helsingin seudulle muuuttavat eivät pääsääntöisesti toimi logistikan ammateissa vaan kaupallisella tai palveluallla.
Koetanpa vielä kerran toistaa tuon logiikkani, kun näyttää siltä että se on niin helppo tulkita väärin.
Kehittäminen
ei tarkoita päätöntä rahan lappamista maakuntiin. Ei sellainen ketään elätä pitkällä aikavälillä. Se tarkoittaa päätöksenteon antamista niiden käsiin joita päätökset eniten koskettavat ja näppien pitämistä erossa, haittaamasta omaehtoista toimintaa. Joskus voidaan tarvita jotain tukea, mutta silloinkaan keskushallinto ei yleensä voi päätellä mikä on paikallisesti hyvä hanke ja mikä ei (vaikka olisi ministeriön itsensä lempilapsi).
Logistiikalla tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että liikenneyhteydet ovat kunnossa niin ihmisille kuin tavaroille. Se että ne ovat kunnossa tarkoittaa usein eri asiaa paikallisesti tarkasteltuna kuin Helsingistä käsin ministeriön tarkastelemana.
Jos esim. Tampereella ollaan sitä mieltä, että on kiva juttu että Ryanair lentää Tampereelle ja sen kehitystä halutaan vauhdittaa laajentamalla halpaterminaalia, niin ei siinä kaivata ketään Helsingistä viisastelemaan, ministeriöstä tai muualta, että halpalentäminen sinänsä on epätoivottava ilmiö tai ainakin olisi parempi että lentäisivät Vantaalta eikä Pirkkalasta. Tällainen on alueellisen oma-aloitteisuuden kampittamista ja tahallista haitantekoa. Kyse ei ole välttämättä edes siitä, että valtion pitäisi maksaa terminaalilaajennukset: olisi paljon parempi jos koko Pirkkalan kenttä olisi Pirkanmaan maakunnan hallinnassa ja se saisi kehittää sitä omin verorahoin siten kuin haluaisi ja niin paljon kuin haluaisi ja rahkeet riittäisivät. Sama pätee luonnollisesti muihin maakuntiin.
Jos vaikka sitten Porissa päätettäisiin, että halutaan duoratikka tai paikallisjuna Pori-Kokemäki -rataosalle tai Turussa Naantali-Raisio-Turku-Salo -välille (tms.), maakunnalla pitäisi olla oikeus ostaa liikennöinti halumaltaan raideliikenneoperaattorilta ilman että Helsingistä tullaan viisastelemaan, ettei siellä kuitenkaan ole liikennöinnin edellytyksiä tai riittävää matkustajapohjaa. Jos osoittautuu ettei ole, niin sitten maakunta varmaan kyllä havaitsee sen yritettyään liikennöintiä ja todettuaan ettei kannattanut. Mitä keskitetty päätöksenteko kontribuoi tähän? Yleisesti ottaen, onko uskottavampaa että parempi ymmärrys paikallisesta markkinapotentiaalista on paikallisilla liikenne-eksperteillä vai LVM:ssä, jonka virkamiehet eivät välttämättä ole eläessään edes käyneet siellä paikan päällä katsomassa rataa ja taajamia?
Koulutus on toinen avaintekijä. Jos paikkakunnalta puuttuu tarvittava koulutus, se kuihtuu. Jos taas koulutetaan riittävästi jonkun alan osaajia, kyseisen alan yritystoiminnan syntymisen potentiaali kasvaa. Joko ulkopuolelta tulee yritys joka havaitsee, että täälläpä vilisee juuri heidän kaipaamiaan tyyppejä kylä täynnä ja työskentelevätkin vielä halvalla ja lojaalisti, kun asuminen ei maksa paljon mitään eikä ole liiaksi asti kilpailevia työpaikkoja tai muita huvituksia tarjolla. Jos ulkoa ei tule ketään, ennemmin tai myöhemmin joku kyllästyy ja polkaisee paikallisesti käyntiin liiketoimintaa yrittäjäpohjalta. Markkinat haetaan tarvittaessa jostain muualta, ulkomaita myöten.
Voi olla raakaa ajatella, että koulutetaan ihmisiä työskentelemään oloissa joissa palkkataso jää alle siitä mitä muualla saisi. Toisaalta olisiko parempi, että ei koulutettaisi ja nuo jäisivät kortistoon? Tai muuttaisivat pois joko työttöminä tai muualle opiskelemaan ja töihin? Nykyisin annetaan liian helposti periksi ja todetaan, ettei jonkun alan asiantuntijoita kannata kouluttaa jollain paikkakunnalla, kun nykyisin alan työpaikkoja on vain Helsingissä. (Miksi vain Helsingissä? No siksi kun ei muualla ole alan työvoimaa. Ja ei ole kun ei koulutetakaan.) Jos kumminkin koulutettaisiin, niin jotain päivänä työpaikat kyllä seuraisivat perässä. Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut nykyisten yliopistokaupunkien kohtalo ilman niitä yliopistoja.
Koulutukseen pätee sama subsidiariteettiperiaate kuin liikenteeseen. Lähellä tiedetään parhaiten. Kuopiossa tiedettiin, että kun hammaslääketieteen koulutus lakkautetaan, niille kulmille ei enää saada hammaslääkäreitä hohtimillakaan: jos koulutus on pitkä ja muualla, ja töitä on riittämiin opiskelupaikkakunnalle jonne ehditään koulutuksen kestäessä juurtua, niin ei muualle lähde juuri kukaan. Itse asiassa suuressa osassa maata on valtava hammaslääkäripula. Tällaisissa oloissa on ihan järjetöntä lakkauttaa koulutusohjelma maakunnasta ja keskittää koulutusta Helsinkiin.
Jos päätöksiä korkeakoulutuksesta tehtäisiin paikallisesti, olisi maakuntien olisi helpompi luoda vahvoja paikallisia koulutusyksiköitä ja kilpailla sekä keskenään että ulkomaisten akateemisten keskittymien kanssa. Esim. Turussa tai Tampereella monipuolistettaisiin bioalan koulutusta ja tutkimusta sen alasajon sijaan, jolloin elinkeinoelämä ja kansainväliset tutkimuslaitokset seuraisivat perässä. Mihin tässä tarvitaan opetusministeriön korkeakoulupolitiikkaa? Niukkuuden jakamiseen? Tällä hetkellä korkeakoulupolitiikka onnistuu vain varmistamaan, että Helsingin yliopistoa kehitetään suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kruununjalokivenä, jota kukaan tai mikään ei ikinä missään saa uhata. Mieluummin lahdataan kokonaisia yliopistoja (ja siinä mukana kaupunkeja) muualla ennen kuin lakkautetaan jokin sellainen koulutusala Helsingin yliopistosta, jonka paras osaaminen ja/tai luontainen sijaintipaikka saattaisi olla muualla maassa.
Lyhyesti kaiken tämän voisi tiivistää seuraavaan kysymykseen: Onko keskusjohtoinen päätöksenteko osoittautunut toimivaksi ja optimaaliseksi tavaksi allokoida niukkoja resursseja? Ajattele vaikka neuvostojärjestelmää. Lienemme yhtä mieltä, että siellä se ei toiminut. Miksi se sitten toimisi Suomessa? Miten ministeriössä norsunluutornissa istuva virkamies voisi kaikkein parhaiten joka asiassa ymmärtää mikä on parhaaksi ihmisille Hangosta Utsjoelle? Kun resursseja jaetaan keskitetysti, joskus menee liikaa rahaa johonkin tarkoitukseen, joskus ei taas edes välttämätöntä summaa tuottavaan tarkoitukseen.
Suomen kansalaisilta asuinpaikan sen enempää kuin ammatinkaan valintaa ei ole haluttu estää ja siksi saamme tottua jatkuvaan sisäiseen muuttoliikeeseen. 70-luvulla suunta oli Ruotsiin. Nyt suunta on suurempiin kaupunkeihin mutta jonakin päivänä suunta voi olla toinen. Vain henkilökohtainen taloudellinen tilanne asettaa rajoitteita asuntoa valittaessa, ja nyt kun on ylikuumenemista haaittavissa, olisi valtiovallalla kaikki mahdollisuudet estää kuplan puhkeaminen 1990-luvun tapaan. Se on toinen asia haluaako se estää.
Leivän perässä täällä on aina muutettu. Pohjanmaalta lähdettiin Amerikkaan 1800-luvulla ja usein jäätiin sille tielle. Ei ihmisten muuttoa ole rajoitettu eikä pidäkään rajoittaa, mutta onko valtiovallan tehtävä istua kädet ristissä ja katsoa että jaa tuolla niitä nyt sitten muuttaa, kysymättä onko tämä se mitä ihmiset todella haluavat ja toisaalta onko todella niin, että ainoat vaihtoehdot ovat
1) antaa muuttaa kun nyt näyttävät muuttavan
2) kielletään muuttaminen niin sitten ainakaan ei kukaan muuta?
Kuten sanoin, ei pelkkää rahaa kaatamalla voida mitään seutua pelastaa, mutta on se vähän makaaberia istua vaan käsiensä päällä ja todeta että sammuttakoon viimeinen itse valot ettei tarvitse tästä vaivautua nousemaan. Ensimmäisten merkkien ilmaantuessa julistetaan että "se on ohi nyt, kuopataan vaan tuokin taajama". Vähän kuin heinäkuun kuivilla säillä näkisi keltaisen lehden ja toteaisi, että "jaa se on syksykin tulossa, parasta vetää villatakkia niskaan". Kyynistä, pessimististä ja kylmän opportunistista.
Supistamisen sijaan pitäisi pyrkiä säilyttämään nykyiset toiminnot myös notkahdusten aikana luomassa uskoa tulevaisuuteen, pitää huolta että infra ja koulutus pelaavat, elämän ja yrittämisen edellytyksiä löytyy jne. Jos odotusarvo on, että ensimmäisen notkahduksen tullessa kaikki muukin häipyy saman tien, ei silloin ole uskoa tulevaisuuteen eikä kukaan halua investoida paikkakunnalle, kun se olisi riskisijoitus. Jos tiedetään, että on edes jotain pitkäjänteistä joka on ja pysyy, sen varaan olisi helppo rakentaa kaikkea uutta ja ennemmin tai myöhemmin paremmat ajat koittaisivat.