Vs: TramWest - Etelä-Espoon ratikka
Väkirikkain kylllä mutta ei välttämättä varakkain. Jos on nähnyt miten ihmiset keskimäärin elävät esim Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla niin stadilainen tuntee itsensä kyllä aika köyhäksi poloiseksi.
Tulee mieleen kysymys, että paljonkohan tuosta elintason suhteellisesta köyhyydestä johtuu siitä, että aktiivisesti on haluttu keskittää asioita Helsinkiin?
Jos Helsingissä on suhteettoman suuri osa opiskelu- ja työmahdollisuuksista, silloin asuntoihin kohdistuu ylisuuri kysyntä, joka nostaa hintatasoa. Tätä voidaan yrittää lievittää joko lisäämällä tarjontaa (rakentamalla lisää asuntoja) tai hillitsemällä kysyntää (ohjaamalla sitä muualle).
Kuten Antero tuossa jo sanoi, kukin kunta puolustakoon vapaasti intressejään, ei siinä mitään. Myös Helsinki saa tehdä niin. Mutta silloin jos retoriikka on tasolla "tarvitaan metropolipolitiikkaa", "Suomen ainoa kansainvälisesti kilpailukykyinen kaupunki", "talouden veturi" jne., tavoitteena on ainoastaan tukea jo valmiiksi vahvinta.
Toisaalta voidaan argumentoida, että tämä on oikeutettua, koska hyvinvointi leviää myös muualle maahan. En olisi kyllä varma, että näin tapahtuu tarkemmin tarkasteltuna (vai onko esittää case studyä siitä miten joku Helsinkiä vahvistava toimenpide on konkreettisesti luonut hyötyä muualle Suomeen?), mutta tästä voi periaatteessa keskustella.
Toisaalta taas tällainen epäsymmetrinen tuki vääristää Suomen kaupunkien keskinäistä kilpailutilannetta, ihan riippumatta siitä pitääkö pääkaupunki-interventionismia oikeutettuna vai ei. Tarkemmin sanottuna se ylikuumentaa valmiiksi kuumana käyvää seutua ja jäähdyttää valmiiksi vähän jähmeämpiä seutuja.
Yksilötasolla se tuntuu toisinaan niin, että joko pitää asua paikassa jossa on töitä ja julmetun kallista tai sitten valita työttömyys mutta halvemmat elinkustannukset. Onnellisia ovat ne jotka voivat yhdistää hyvän työpaikan ja kohtuulliset elinkustannukset (sekä miellyttävän miljöön).
Helsingissä käydessäni moni taksinkuljettaja on kironnut hintatason alimpaan hornan tuuttiin ja sanonut että muuttaisi heti muualle, kun vaan tietäisi minne. Olen ymmärtänyt että sama ongelma on bussinkuljettajilla, sairaanhoitajilla, opettajilla jne.
Työympyröissä olen tavannut aika monta, jotka ovat joko muuttaneet Helsingistä pois tai suunnittelevat sitä, usein vielä siten että yrittävät mahdollisuuksien mukaan pitää samat tehtävät kuin aikaisemmin Helsingissä asuessa. Jotka ovat tämän tehneet ovat yleensä olleet tyytyväisiä.
Minulle tulee väkisinkin mieleen, että hillitsemällä vähän turhan mahtipontisia metropolihankkeita kasvusta suurempi osa kohdistuisi kakkoskaupunkeihin Tampereelle, Turkuun ja Ouluun sekä mahdollisesti myös Lahteen, Jyväskylään jne. Parantunut kommunikaatioteknologia mahdollistaa monessa tapauksessa ihan täysipainoisen työn mistä tahansa käsin. (Ehkä tätä ei ole vielä laajasti tajuttu, koska täysipainoisesti tämä on ollut käytännössä mahdollista vasta ehkä kymmenkunta vuotta. Sitä ennen tekniikka ei ollut vielä riittävän hyvällä tasolla. Olisi siis ymmärrettävää jos tämänsuuntainen yhteiskunnallinen muutos ei ole vielä lähtenyt käyntiin täysillä.) Tästä olisi se hyöty että ne jotka asuvat -- ja haluavat asua -- Helsingissä voisivat tehdä sen hieman kohtuullisemmilla kuluilla. Ja ne jotka haluavat asua muualla voisivat sen tehdä, kun työpaikkoja olisi tarjolla paremmin, kummallekin puolisolle.
Epäsymmetrisesti vahvempaa suosiva suurkaupunkipolitiikka kolahtaa siis omaan nilkkaan kalliimpina asumiskustannuksina ja suurempana pahana olona osan väestöstä keskuudessa. Eikä ole millään muotoa varma, että kansainvälisesti katsottuna siitä edes on mainittavaa kilpailuetua, kun monet kilpailevat metropolit ovat vielä paljon isompia. Suomen etu ei yleensä voikaan missään asiassa löytyä suuresta koosta vaan fokusoitumisesta oikeisiin asioihin ja pienuuden ketteryydestä.
