Aluepolitiikkaa

Vs: Pääkaupunkikeskeisyys

Kun tässä aikaisemmine ihmeteltiin:
Ville.O.Turunen sanoi:
Aluepolitiikalla ei voi tietenkään määrätä elinkeinoelämää minnekään, mutta sen sijaan sen avulla voidaan luoda tarpeelliset edellytykset.
Jaa. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa. Pitäisikö tällä perusteella rakentaa vaikka verorahoin teollisuushalleja?

Niin eiköhän tästä näe aika hyvin, mitä nämä edellytykset noin karkeasti ottaen tarkoittaa:

Esimerkiksi voidaan ottaa Suomeen perustettava molekyylilääketieteen tutkimuslaitos (EMBL), joka päätettiin keväällä 2006 sijoittaa Helsinkiin. Selvitysten mukaan myös Turku olisi tarjonnut sille hyvät olosuhteet. Helsinki valittiin, koska asiasta päättäneiden mielestä vain Helsinki voi olla riittävän houkutteleva ulkomaisten huippututkijoiden näkökulmasta. Muita syitä olivat Helsinki-Vantaan lentoasema ja se, että Helsinkiin on Turkua paremmat yhteydet muista suomalaisista yliopistokaupungeista.

Elikkä vaikka näin: kaikkien yliopistokaupunkien välillä on oltava hyvät yhteydet ja se lentokenttärata pitäisi saada, jotta Helsinki-Vantaa palvelisi koko Etelä-Suomea. Ja jos joskus rakennetaan Helsinki-Vantaalle seuraajaa, sen voisi sijoittaa jonnekin keskeisemmälle paikalle, Vaikka Riihimäen ja Toijalan välimaastoon ja sitten kentältä hyvät junayhteydet kaikkiin isoihin kaupunkeihin. (Huom: Suomen väestöllinen keskipiste on aika lähellä Hämeenlinnaa.)
 
Vs: Pääkaupunkikeskeisyys

kaikkien yliopistokaupunkien välillä on oltava hyvät yhteydet ja se lentokenttärata pitäisi saada, jotta Helsinki-Vantaa palvelisi koko Etelä-Suomea. Ja jos joskus rakennetaan Helsinki-Vantaalle seuraajaa, sen voisi sijoittaa jonnekin keskeisemmälle paikalle, Vaikka Riihimäen ja Toijalan välimaastoon ja sitten kentältä hyvät junayhteydet kaikkiin isoihin kaupunkeihin. (Huom: Suomen väestöllinen keskipiste on aika lähellä Hämeenlinnaa.)

Tämä summaa aika hyvin ne edellytykset, joilla päästäisiin todelliseen Etelä-Suomen metropolialueeseen. Ja kehitettäisiin Suomea tasapainoisesti (kunhan vielä Oulu muistetaan kytkeä etelään nopealla junayhteydellä). Ei puhettakaan mistään tukiaisista, peltihalleista tms., joita aina virheellisesti kuvitellaan kunnon aluepolitiikaksi. Hiukka henkistä avartumista vielä, ettei kaiken tarvitse aina sijaita vain ja ainoastaan Helsingissä, niin sen jälkeen ei olisi kenelläkään nokan koputtamista. :D
 
...Kun Helsinki voi hyvin niin muukin Suomi voi. Kun Helsinki voi huonosti, se heijastuu muuallekin...
Minä kyllä käännän tämän niin päin, että kun muu Suomi voi huonosti, Helsinkikin voi huonosti. Mutta vaikka Helsinki onnistuisi sinnittelemään muuta Suomea paremmin, se ei sitä muuta Suomea lohduta.

Miksi näin? No aivan yksinkertaisesti siksi, että mitä heikommin muu Suomi tulee toimeen itsenäisesti, sitä enemmän se parhaiten tuottava Suomen osa joutuu sitä toimeen tulematonta osaa tukemaan.

Pidän täysin epärealistisena puheita siitä, että heikosti toimeentulevat osat suljetaan ja autioitetaan. Se ei liene oikein tämän päivän tapa. Tuollaista politiikkaa harrastivat sellaiset herrat kuin Stalin ja Hitler jakaessaan maailmaa toisilleen. Mutta ei kai me enään nykyään hyväksytä ihmisten pakkosiirtoja - vai hyväksytäänkö?

Seutuistumisen ongelma silloin, kun seuduille pakkautuminen on liian voimakasta ja maaseudun väestö vähenee liiaksi, on siinä, että seuduilla kapasiteetit eivät riitä ja muualla kapasiteettia ja kiinteitä kuluja on liikaa.

Minusta älykkäämpää on harrastaa aluepolitiikka, jossa väestöä pyritään pitämään tasaisemmin levinneenä. Silloin sekä seudut että maaseutu toimivat paremmin ja kaikki myös voivat paremmin.

Koko Santahaminan asuntorakentaminen (sekö myös Sipoon alueiden liitoshanke) on putkahtanut esiin siitä syystä että Malmin pienkonelentokenttää on sitä puolustamaan syntyneen kansalaisliikkeen painostuksen takia mahdotonta muuttaa asuinkäyttöön. Kun heitä ovat ryhtyneet avustamaan maan parhaimmat juristit ja kansalaisliikkeeseen kuuluu myös pääministerimme niin peli on käytännössä selvä.
Minusta ei asia voi olla näin, sillä kyse on eri suuruusluokan asioista. Malmin kentän alueelle on ajateltu 15.000 asukasta, joka riittää tyydyttämään Malmin keskustan kauppojen asiakasmäärän kasvattamishalun. Santahaminasta puhuttiin ensin 100.000 asukkaan saarena ja sitten vähän hillittiin ja 50.000 riitti.

Sipoon kohdalla puhuttiin myös - kas kummaa - 50.000 asukkaasta. Ja Sipoon kohdalla puhuttiin ja puhutaan yhä toisestakin samasta asiasta, kuin mikä Santahaminassa oli niin kovin tärkeätä. Eli metrosta. Jan Vapaavuorelle riitti saada Sipoosta vain puolet alkuperäisestä vaatimuksesta, kun selvitysmies niin esitti. Syyksi Vapaavuori sanoi itse, että puoletkin riittää metron rakentamiseen.

Sipoo putkahtikin kiireellä julkisuuteen keväällä sen jälkeen kun Santahaminan haaveilu oli pakko lopettaa, mutta oli vakava pelko siitä, että Espoon valtuusto sittenkin hylkäisi tyystin metron, kun periaatepäätöksen teko siirtyi maaliskuusta syksyyn.

Yksi ynnä yksi on kaksi. Sipoo sopi hyvin Santahaminen korvikkeeksi, kun sinnekin saisi rakentaa metron ja 50.000 asukkaan metrolähiöt.

...Klaukkalassa joutuu pientalosta tai tontista jo maksamaan jo lähes yhtä paljon kuin Espoosta tai vähintään Vantaalta, mutta Rajamäellä pitkät työmatka-ajat Helsinkiin vaikuttaa jo hintoihin. Perusongelma on se, että valtiovalta tukee työmatkavähennyksten ja dieselpolttonesteen hinnoittelun muodossa sitä että muutetaan 50-100 km päähän työpaikalta, vaikka se on mieletöntä ympäristön kannalta koska se lisää autoilua.
Niinpä. Työmatkan tukemista voidaan pitää jossain mielessä perusteltuna, etenkin jos ajatellaan, että yhteiskunta "pakottaa" kalliiseen työmatkaan. Pidän ongelmana sitä, että tässä tulee esille ristiriita yksilön ja yhteisen edun kanssa. Taitaa olla viime kädessä kyse arvovalinnoista, miten löydetään ja asetetaan sopivaan suhteeseen yksilön ja yhteisön edut.

Nykytilannetta pidän seurauksena siitä, että julkisella vallalla ei ole tilanne hallinnassa. Ei osata tai ei haluta tehdä kestävää yhdyskuntarakennetta. Pannaan vain pää pensaaseen ja annetaan yksilöiden itse ratkaista ongelmansa. Eli muuttaa asumaan kaava-alueen ulkopuolelle, jolloin asutus kasvaa sunnittelemattomasti, ja julkiselle vallalle tulee jatkuvasti vaikeammaksi hoitaa omat velvollisuutensa. Kun muuta ei keksitä, tätä nimitetään yksilön vapaudeksi. Eli vapautta on pakko muuttaa kaupungin ulkopuolelle ostamaan kaksi autoa, jotta pääsee töihin ja ruokakauppaan.

Antero
 
Minä kyllä käännän tämän niin päin, että kun muu Suomi voi huonosti, Helsinkikin voi huonosti. Mutta vaikka Helsinki onnistuisi sinnittelemään muuta Suomea paremmin, se ei sitä muuta Suomea lohduta.

Miksi näin? No aivan yksinkertaisesti siksi, että mitä heikommin muu Suomi tulee toimeen itsenäisesti, sitä enemmän se parhaiten tuottava Suomen osa joutuu sitä toimeen tulematonta osaa tukemaan.

Naulan kantaan. Aluepolitiikan lähtökohta pitäisi olla taata kullekin alueelle tai maakunnalle mahdollisimman hyvät lähtökohdat omaehtoiseen kehitykseen ja kilpailuun. Mitä vähemmän tukea ja mitä enemmän oman työn tuloksia, sitä onnellisempia ovat sekä paikalliset että helsinkiläiset.

Oma pärjääminen puolestaan lähtee päätösvallasta. Niin kauan kun kaikki päätökset tehdään Helsingissä keskushallinnon valmistelusta, ei voida päästä omaehtoiseen pärjäämiseen. Esimerkkejä riittää: Jos Pirkanmaalla halutaan pikkurahalla laajentaa halpaterminaalia Ryanairin pitämiseksi tyytyväisenä, se pitäisi voida tehdä. Jos Varsinais-Suomen maakunta haluaa ostaa junaliikennettä vaikka kaupalliselta yritykseltä ostoliikenteenä, sen pitäisi olla mahdollista. Jos Kuopiossa halutaan säilyttää hammaslääkärikoulutus, sen täytyy olla mahdollista. Heti kun tällaisiin päätöksiin tarvitaan ministeriön mietintö, joku heittää ajatuksen, että ei tällaista tarvita: lentäkööt ihmiset Vantaalta, ajelkoot junalla Riihimäen eteläpuolella ja hammaslääkärit valmistukoot mieluummin Helsingin yliopistosta.

Toiston uhallakin väitän, että maakuntahallintomalli (verotus maakunnalle, valtion alueellinen päätösvalta maakunnalle, kunnallinen itsehallinto alisteiseksi maakunnalle, vaaleilla valitut maakuntaedustajat) voisi olla ratkaisu. Voi tietysti olla muitakin malleja, ja niistä voisi olla kiva kuulla. Epäilen tosin, etteivät nykyiset eduskuntapuolueet innostuisi tästä: monista on kiva kerätä rahat ensin valtion kassaan ja jakaa niitä sieltä kotiseutujen kannattajille kuin mannaa taivaasta. Jos rahan keräys ja jako tapahtuisi paikallisemmin, olisi vaikeampi jakaa "ilmaisia lounaita": kulukuri olisi tiukempi kun kansalaisilla olisi aito kosketus siihen, mihin heidän verovarojaan käytetään. Varsinkin kun päästäisiin eroon nykyisistä kyseenalaisella tavalla hallinnoiduista ja vaikeasti hahmotettavista kuntayhtymistä esim. terveydenhuollossa.

Muuten: Näyttelijä Kari Väänänen oli haastateltavana illan Ajankohtaisessa kakkosessa. Hän esitti sikäli samansuuntaisia ajatuksia, että hänen mukaansa Kemijärven kaupunki ja koko Itä-Lappi 300 km säteellä pidetään asuttuna ja elinvoimaisena kahdella asialla: Rovaniemen-Kemijärven-Sallan radalla (jota esitti sähköistettäväksi koska sitä kautta päästään käsiksi Murmanskin suureen talousalueeseen) ja Sallan lentomäellä (josta rakennetaan turismin keskus ja iso kokoontumispaikka). Väänäsen mukaan siitä ei ole mitään iloa, että maksetaan tukiaisia hiekan siirtämiseksi kasasta toiseen kasaan. Väänäsestä kuulemme varmaan jatkossa lisää.

Lisää aluepoliittisia "näkemyksiä" voinee halutessaan lukea myös Kalle Isokallion veijariromaanista Pelastaja Pelkosenniemeltä, jossa kuntaliitos pelastaa sekä Kauniaisten että Pelkosenniemen talouden. ;) Täyttä fiktiota toinen puoli, mutta sama asenne heijastuu sieltäkin läpi: ei tukiaisia jakamalla pelasteta yhtään mitään, itse on kaikkien pärjättävä kunhan eivät ulkopuoliset tahot sentään sitä yritystä haittaisi kohtuuttomasti.
 
Minä kyllä käännän tämän niin päin, että kun muu Suomi voi huonosti, Helsinkikin voi huonosti. Mutta vaikka Helsinki onnistuisi sinnittelemään muuta Suomea paremmin, se ei sitä muuta Suomea lohduta.
1990-luvun alun lama lähti liikkeelle Helsingin seudulta ja vaikutukset iskivät viiveellä muualle. Helsingin päässä esim asuntojen hintojen romahdus oli paljon kovempi kuin muualla ja se aiheutti taloudellista ahdinkoa eniten siellä. Kun talous alkoi 1990-luvun puolivälissä kohentua ja nousukausi alkoi, se alkoi nimenomaan high-tech yritysten ansiosta joita oli nimenomaan Helsingin seudulla ja yliopistokaupungeissa.

Miksi näin? No aivan yksinkertaisesti siksi, että mitä heikommin muu Suomi tulee toimeen itsenäisesti, sitä enemmän se parhaiten tuottava Suomen osa joutuu sitä toimeen tulematonta osaa tukemaan.

Tai EU joutuu. Jotainhan noilla jäsenmaksuillakin on saatava. Ymmärrän toki problematiiikan. EU:lta olisi saatavilla enemmänkin tukiaisia jos kehdattaisiin pyytää, mutta suuri osa kansasta jostain syystä haluaa että nimenomaan Suomen kasvukeskuksissa asuvilta pitää kupata eikä Britannian, Saksan eikä Ranskan tai Italian upporikkailta. Onneksi Suomen korvessa on alettu tajuta makailun merkitystä ja ilmaston lämpeneminen pitänee jatkossa huolen että aitoa talvea tullaan eteläisemmistä maista tänne asti nauttimaan.

Pidän täysin epärealistisena puheita siitä, että heikosti toimeentulevat osat suljetaan ja autioitetaan. Se ei liene oikein tämän päivän tapa.
Suomea ei olla autioittamassa. Ihmiset muuttavat vapaaehtoisesti pois pieniltä paikkakunnilta jos mahdollisuudet opiskella ja elättää itseään niissä ovat rajalliset. Pienille paikkakunnille jäävät ne jotka toimivat peruselinkeinoammateissa tai matkailussa edellyttäen että on myös töitä. Maatalouden ja peruselinkeinojen koneellistuminen jo 60-70-luvulla ajoi ihmisiä silloin joukolla pois kaupunkeihin, ja se kehitys on nyt tullut päämääräänsä, ei ole enää mistä vähentää.

Muuttoliike Suomessa ei johdu pelkästään maan sisäisestä muutosta vaan suurin osa esim Helsingin seudun väestölisäyksestä johtuu ulkomailta muuttavista sekä syntyvyyden kasvusta. Mutta kun ei ole voitu rakentaa asuntoja riittävästi tälle väestönlisäykselle niin mitä pitäisi tehdä, pitääkö pakottaa ihmisiä muuttaa maalle vai mitä? Sanoisin että "Nurmijärvi-ilmiön" ja "ABC-ilmiön" perinpohjainen syy on siinä että asuntoja ei ole kasvukeskuksissa riittävästi ja siksi kaupungeissä työssäkäyvät ihmiset joutuvat muuttamaan, osa vapaaehtoisesti, osa pitkin hampain, maaseudulle. Tietysti maalla taputetaan käsiä kun kyliin saadaan uutta väkeä, mutta eivät ne työpaikat muuta maalle vaan ihnmiset käyvät autoillaan töissä kaupungeissa, matka vain vähän pitenee.

Tuollaista politiikkaa harrastivat sellaiset herrat kuin Stalin ja Hitler jakaessaan maailmaa toisilleen. Mutta ei kai me enään nykyään hyväksytä ihmisten pakkosiirtoja - vai hyväksytäänkö?

Stalin ja Hitler halusivat nimenomaan asuttaa autiot osat valtakunnistaan.

Stalinin seuraajat joutuivat sen ongelman eteen että kun kaikki eivät haluneet asua Vorkutassa tai Magnitogorskissa vaan Moskovassa, Leningradissa ja Kiovassa, niin piti ottaa käyttöön sisäinen passi ja tiukat tarkastukset joilla estettiin omatoiminen muutto suurkaupunkeihin.

Minusta ei asia voi olla näin, sillä kyse on eri suuruusluokan asioista. Malmin kentän alueelle on ajateltu 15.000 asukasta, joka riittää tyydyttämään Malmin keskustan kauppojen asiakasmäärän kasvattamishalun. Santahaminasta puhuttiin ensin 100.000 asukkaan saarena ja sitten vähän hillittiin ja 50.000 riitti.
Malmin Lentokentän alueelle olisi tarkoitus rakentaa Viira-pikaraitiotie. Malmin kohdalla kivi hiertää kantapäässä siksi että Ilmailulaitos ei maksa senttiäkään vuokraa kaupungille kentän käytöstä, ja Malmin merkitys liikennelentokenttänä on kauan siten förbi. Edellinen hallitus lupasi että valtio luopuu ennenaikaisesti kentän käyttöoikeudesta ja palauttaa sen kaupungille asuntorakentamista varten. Hallitus toimii valtion edustajana juridisessa mielessä ja lupauksia ei voi kumota vaikka hallitus vaihtuu. Jos Malmi jatkaa lentokenttänä, niin ainoa oikea ratkaisu on että valtio antaa Helsingille muun vastaavan arvoisen maa-alueen korvaukseksi, tai alkaisi maksaa käypää asuntomaan hintaista vuokraa Helsingille kentän käytöstä.

Sipoo putkahtikin kiireellä julkisuuteen keväällä sen jälkeen kun Santahaminan haaveilu oli pakko lopettaa, mutta oli vakava pelko siitä, että Espoon valtuusto sittenkin hylkäisi tyystin metron, kun periaatepäätöksen teko siirtyi maaliskuusta syksyyn.

Yksi ynnä yksi on kaksi. Sipoo sopi hyvin Santahaminen korvikkeeksi, kun sinnekin saisi rakentaa metron ja 50.000 asukkaan metrolähiöt.
Perusongelma säilyy, vaikka Espoo rakentaakin metron, niin sinne ei saada samassa aikataulussa asuntoja 50000:lle kuin mitä Sipooseen saisi. Sipoon kohdalla ongelma on sama kuin Malmin kentällä: Helsinki omistaa maita Sipoossa jonne se haluaisi rakentaa, mutta ei saa rakentaa koska Sipoon kunta ei ole halunnut kaavoittaa Helsingin omistamia maita asuntorakentamiselle, vaan Sipoo on vain halunnut kehittää omia pikkukeskuksiaan idässä ja pohjoisessa jotka ovat Helsingissä työssäkäyville hankalan automatkan päässä.

Sipoo on viime aikoina painostuksen kasvaessa tullut vastaan monilla myönnytyksillä ja alkanut lämmetä sille että Helsingin omistamille maille rakennetaan ne lähiöt joita Helsinki tarvitsee. Minun mielestäni Helsingin kannattaisi hyväksyä se tarjous ennemmin kuin pelata loppuun asti kovilla panoksilla ja vaatia rajansiirtoja, koska jos tulee esim KHO:lta lopullinen kumoava päätös alueluovutuksille niin Helsinki menettää siinä pelissä kaiken, ja ollaan nollaruudussa taas, ja niille 50000:lle ei saada asuntoja vieläkään mistään.

Nykytilannetta pidän seurauksena siitä, että julkisella vallalla ei ole tilanne hallinnassa. Ei osata tai ei haluta tehdä kestävää yhdyskuntarakennetta. Pannaan vain pää pensaaseen ja annetaan yksilöiden itse ratkaista ongelmansa. Eli muuttaa asumaan kaava-alueen ulkopuolelle, jolloin asutus kasvaa sunnittelemattomasti, ja julkiselle vallalle tulee jatkuvasti vaikeammaksi hoitaa omat velvollisuutensa. Kun muuta ei keksitä, tätä nimitetään yksilön vapaudeksi. Eli vapautta on pakko muuttaa kaupungin ulkopuolelle ostamaan kaksi autoa, jotta pääsee töihin ja ruokakauppaan.
Näin on. Meillä on ehkä vain hiukan erilaiset visiot miten ongelma ratkaistaan mutta ei anneta sen nyt häiritä.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
1990-luvun alun lama lähti liikkeelle Helsingin seudulta ja vaikutukset iskivät viiveellä muualle. Helsingin päässä esim asuntojen hintojen romahdus oli paljon kovempi kuin muualla ja se aiheutti taloudellista ahdinkoa eniten siellä.
Helsingin päässä asuntojen arvon romahdus oli kovin, koska Helsingin pään asuntojen arvoissa oli eniten ilmaa. Ilma syntyy, kun kuplan annetaan paisua: nähdään vain yhden seudun kasvu välttämättömänä ja tärkeänä, eikä kehitetä muuta maata.

Tiistaina tullut Tilastokeskuksen tuore käyrä http://www.tilastokeskus.fi/til/ashi/2006/04/ashi_2006_04_2007-01-30_tie_001.html kertoo, että Helsingin asuntojen reaalihinnat ovat nyt kaikkien aikojen korkeimmat, jopa yli vuoden 1989 huipputason. Janihyvärisen hyvin kuvaamalla asenteella (muualla Suomessa oleva logistiikka, koulutus ja ihmiset eivät vain saa olla muualla Suomessa, vaan niiden olisi järkevää keskittyä tänne) me jatkamme ilman pumppaamista kuplaan.

Stalin ja Hitler halusivat nimenomaan asuttaa autiot osat valtakunnistaan. Stalinin seuraajat joutuivat sen ongelman eteen että kun kaikki eivät haluneet asua Vorkutassa tai Magnitogorskissa vaan Moskovassa, Leningradissa ja Kiovassa, niin piti ottaa käyttöön sisäinen passi ja tiukat tarkastukset joilla estettiin omatoiminen muutto suurkaupunkeihin.
Josko ei kirjoitettaisi historiaa uudelleen. Kyllä ko. hallitsijat nimenomaan keskittivät asutusta, koska ahtaasti ja keskitetysti sijoitettua kansaa oli helpompi hallita. Neuvostoliiton alkuvuosina maaseudun elinkeinot tuhottiin ja sosialisoitiin, mikä teki valtavat ihmismassat toimettomiksi ja heitä siirrettiin kaupunkeihin, joita perustettiin siirtolaisia hyödyntäen erilaisiin teollisiin ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Ei silloinkaan ihminen saanut itse päättää, missä asuu, vaan ihanteena oli suuruus ja ihmiset olivat pelinappuloita.

Ja Malmin lentokentän tuhoamisprojektin epäonnistumisesta on turha syyttää kansalaisia tai juristeja. Ei ole kansalaisten vika, että kentän hävittämistä johtanut Jussi Pajunen syyllistyi karkeaan esteellisyyteen. Olisi aika erikoista päätöksentekokulttuuria, jos tätä asiaa ei olisi viety oikeuteen. Sellaisellekin kulttuurille Helsingissä on kyllä puolustajia.
 
Ja Malmin lentokentän tuhoamisprojektin epäonnistumisesta on turha syyttää kansalaisia tai juristeja....
Helsingin kaupunki on tehnyt valtion kanssa 100 vuoden vuokrasopimuksen. Minun mielestäni valtiota ei voi syyllistää siitä, että Helsinki haluaa päästä sopimuksesta irti, kun se on alkanut pitää sopimusta itselleen huonona.

Sopimus tai ei, minä en pidä siitä, että Helsinki yksipuolistuu. Olen elänyt ajan, jolloin asuminen karkasi keskustan asuinalueilta, koska yritykset ostivat asuntoja liiketiloiksi. Mutta ei yksipuolistuminen toiseenkaan suuntaan ole minusta hyvä. Elävässä kaupungissa on muutakin kuin asumista, sekä pienessä että isossa mittakaavassa.

Kentästä sattui olemaan juuri tänään (keskiviikkona) artikkeli Hesarissa. Kentällä on monenlaista toimintaa, ja sille on lähes mahdotonta löytää toista sijaintia. Jos pienkonekenttä siirretään pois Helsingistä, silloin Helsingillä ei ole pienkonekenttää ja sillä siisti. Nummelan, Räyskälän jne. pienkonekentät eivät ole Helsingin pienkonekenttiä.

Antero
 
Sopimus tai ei, minä en pidä siitä, että Helsinki yksipuolistuu. Olen elänyt ajan, jolloin asuminen karkasi keskustan asuinalueilta, koska yritykset ostivat asuntoja liiketiloiksi. Mutta ei yksipuolistuminen toiseenkaan suuntaan ole minusta hyvä. Elävässä kaupungissa on muutakin kuin asumista, sekä pienessä että isossa mittakaavassa.

Milloin tämä vaihe oli, kun keskustasta uhkasi tulla liikekeskusta? Milloin tuo trendi kääntyi? Nykyäänkään Kluuvissa ei ole montaa asukasta, vaan kyseessä on puhtaasti liikealue. Luulisi kuitenkin kysyntää olevan ydinkeskusta-asumiselle? Toisaalta, parempi kai keskittää työpaikat keskustaan kuin hajauttaa työpaikat esikaupunkeihin ja keskittää keskustaan vain asuminen ja juhliminen. Hajauttamista kuitenkin tarvitaan. Ei ole hyvä asia, kun Itä-Helsinki on niin riippuvainen Helsingin keskustasta. Matkat ovat pitkiä. Tämän takia Nurmijärville ja muihinkin paikkoihin tulisi saada lisää työpaikkoja. Kai se 10 km automatka olisi ekologisempi kuin 50 km bussimatka kuitenkin?
 
Toisaalta, parempi kai keskittää työpaikat keskustaan kuin hajauttaa työpaikat esikaupunkeihin ja keskittää keskustaan vain asuminen ja juhliminen.

Erittäin totta. Tosin yritykset ovat valitettavan kustannustietoisia tilojensa suhteen nykyään. Lasitalo kehätien varrella (tai jossain Aviapoliksessa) on halvempi ja pinnallisesti katsoen modernimpi (=ah niin amerikkalaisen näköinen) kuin keskustan arvokiinteistöt. Tämä johtaa sitten siihen, että ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään:

1) Ne jotka haluavat omakotitaloon hinnalla millä hyvänsä. Nämä ajavat autolla töihin siihen lasitaloon.

2) Ne jotka arvostavat kaupunkimiljöötä. Nämä hankkiutuvat eroon autosta (jos mahdollista) ja asettuvat keskustaan asumaan kalliilla hinnalla. Tai sitten pitävät sen autonkin ja maksavat omaisuuden vielä parkkipaikastakin. Töihin pääsee kuitenkin julkisilla kulkuneuvoilla edes jotenkuten.

On aika hassu trendi, että keskusta-asumisesta on tullut suosittua. Toisaalta ymmärrän hyvin että siinä on paljon hyviä puolia, mutta on surullista, että julkisella liikenteellä töihin pääseminen lähiöstä lähiöön on muuttunut niin vaikeaksi. Kun suurin osa ei halua työpaikkansa viereen asumaan, keskusta-asuminen on ainoa strategia, jolla voi varmistaa takuuvarmat toimivat julkisen liikenteen yhteydet kaikille potentiaalisille työpaikoille.

Toisaalta jos toimitilat kehittyvät enemmän kokoustilojen suuntaan ja etätyö yleistyy, neliöitä tarvitaan vähemmän ja toisaalta tilojen liikenteellinen saavutettavuus muuttuu tärkeämmäksi (=kuluu vähemmän rahaa taksimatkoihin, millä säästöllä voidaan maksaa vähän kalliimpaa neliöhintaa, erityisesti jos neliöt voidaan leikata esim. kolmannekseen entisestä). Siksi moderni yritys voisi etsiä tiloja mahdollisimman läheltä isoja liikennesolmuja, lähinnä rautatieasemia.

Tässä tarkoituksessa Pasila kaikessa kolkkoudessaan voi vielä osoittautua kullan arvoiseksi, kunhan ratapihaa päästään hyödyntämään toimistotilojen rakennusmaana ja loputkin raiteet katetaan. Pasilaan pääsisi junalla lentoasemalta 10-15 minuutissa, Tampereelta reilussa tunnissa (Pendolinon täydellä nopeudella, jos olisi mahdollista myös käytännössä) ja Lahdesta alle tunnissa. 5-10 minuutin kävelymatka toimistolle tämän päälle olisi ihan siedettävä. Tuleekohan Pasilasta vielä joku Suomen La Défense (Pariisin tyyliin), jossa on futuristisen betonikannen päällä pilvenpiirtäjiä? (Ei ehkä maailman miellyttävin miljöö verrattuna aitoon, elävään kaupunkikeskustaan, mutta ajaa asiansa tiettyihin tarkoituksiin, kunhan tällaisia ei rakenneta liikaa. Ja ainakin autot on La Défensessa sijoitettu kannen alle ja ihmiset päälle.)

Tulee vaan mieleen kuinka paljon helpompi olisi käydä palavereissa Helsingin seudulla, kun voisi jäädä Pasilaan eikä tarvitsisi jatkaa vaihtoyhteydellä jonnekin Espooseen metsän keskelle (pahoitteluni tästä kommentista espoolaisille)... :)
 
Helsingin kaupunki on tehnyt valtion kanssa 100 vuoden vuokrasopimuksen. Minun mielestäni valtiota ei voi syyllistää siitä, että Helsinki haluaa päästä sopimuksesta irti, kun se on alkanut pitää sopimusta itselleen huonona.
Edellinen hallitus ihan oma-aloitteisesti tarjosi Malmin kenttää Helsingille ratkaisuksi tonttipulaan, ei päinvastoin. Lupauksista on pidettävä kiinni, rahaa tiskiin jos ei kenttä tai vastaava muu maa-alue vapaudu! Toivottavasti seuraava hallitus ymmärtää paremmin muutenkin Helsingin ja muiden pk-seudu kaupunkien asunto-ongelmien päälle. Vrt Marja-Vantaan maiden ylihinnalla rahastus ja mönkään menneet tonttikaupat Valtion ja Helsingin ja valtion ja Espoon välillä.

Kentästä sattui olemaan juuri tänään (keskiviikkona) artikkeli Hesarissa. Kentällä on monenlaista toimintaa, ja sille on lähes mahdotonta löytää toista sijaintia. Jos pienkonekenttä siirretään pois Helsingistä, silloin Helsingillä ei ole pienkonekenttää ja sillä siisti. Nummelan, Räyskälän jne. pienkonekentät eivät ole Helsingin pienkonekenttiä.

Eikä seudun ainoa suurkonelentokenttäkään ole Helsingisä vaan Vantaalla.

t. Rainer
 
Ilma syntyy, kun kuplan annetaan paisua: nähdään vain yhden seudun kasvu välttämättömänä ja tärkeänä, eikä kehitetä muuta maata.
Kenen pitäisi kehittää? Pitäisikö valtion lapioida rahaa enemmän muuhun Suomen kun yritykset eivät halua vapaaehtoisesti muuttaa sinne? Mitä ne ihmiset tekisivät provinssissa jos yritykset eivät halua perustaa tuotantolaitoksiaan sinne?

Tiistaina tullut Tilastokeskuksen tuore käyrä http://www.tilastokeskus.fi/til/ashi/2006/04/ashi_2006_04_2007-01-30_tie_001.html kertoo, että Helsingin asuntojen reaalihinnat ovat nyt kaikkien aikojen korkeimmat, jopa yli vuoden 1989 huipputason. Janihyvärisen hyvin kuvaamalla asenteella (muualla Suomessa oleva logistiikka, koulutus ja ihmiset eivät vain saa olla muualla Suomessa, vaan niiden olisi järkevää keskittyä tänne) me jatkamme ilman pumppaamista kuplaan.
Helsingin seudulle muuuttavat eivät pääsääntöisesti toimi logistikan ammateissa vaan kaupallisella tai palveluallla.

Asuntokuplan puhkeamisen estämiseksi on olemassa vain yksi lääke: Asuntotarjonnan lisääminen niin että hintojen kasvu pysähtyy, mutta ei käänny rajuun laskuun.

Josko ei kirjoitettaisi historiaa uudelleen. Kyllä ko. hallitsijat nimenomaan keskittivät asutusta, koska ahtaasti ja keskitetysti sijoitettua kansaa oli helpompi hallita. Neuvostoliiton alkuvuosina maaseudun elinkeinot tuhottiin ja sosialisoitiin, mikä teki valtavat ihmismassat toimettomiksi ja heitä siirrettiin kaupunkeihin, joita perustettiin siirtolaisia hyödyntäen erilaisiin teollisiin ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Ei silloinkaan ihminen saanut itse päättää, missä asuu, vaan ihanteena oli suuruus ja ihmiset olivat pelinappuloita.
Neuvostoliiton pakkosiirrot mahdollisti se seikka että valtion ulkoraja oli suljettu ja maastamuutto käytännössä mahdotonta. Se oli yksi suunnitelmatalousjärjestelmän perusedellytys, ihminen haluttiin sitoa kiinni yhteen paikkaan, vain kaikkein ansioituneimmille annettiin mahdollisuus itse valita asuinpaikkansa. Maan oloihin tyytymättömät halusivat ulkomaille, mutta sen mahdollisuuden puuttuessa Moskova tai Leningradkin kelpasi, ne olivat ainoat kaupungit koko valtakunnassa jossa pystyi jotenkin viettämään lähes läsimaista elämää, oli korkeatasoisa kulttuuria, ravintoloita ja niissä ravasi suomalaisia ja muita ulkomaalaisia turisteja ja liikemiehiä joilta pystyi huijaaman rahaa jne. Tietysti kansalta haluttiin tukita tämäkin mahdollisuus ja ylijäämäväestö Moskovasta lakaistiin takaisin sinne minne sen valtiovallan mielestä kuului olla. Pitäisikö Helsingin ylijäämäväestö lakaista pois myös?

Suomen kansalaisilta asuinpaikan sen enempää kuin ammatinkaan valintaa ei ole haluttu estää ja siksi saamme tottua jatkuvaan sisäiseen muuttoliikeeseen. 70-luvulla suunta oli Ruotsiin. Nyt suunta on suurempiin kaupunkeihin mutta jonakin päivänä suunta voi olla toinen. Vain henkilökohtainen taloudellinen tilanne asettaa rajoitteita asuntoa valittaessa, ja nyt kun on ylikuumenemista haaittavissa, olisi valtiovallalla kaikki mahdollisuudet estää kuplan puhkeaminen 1990-luvun tapaan. Se on toinen asia haluaako se estää.

t. Rainer
 
On aika hassu trendi, että keskusta-asumisesta on tullut suosittua.
Pieni kertaus asumisen trendeistä v 1960-2007:

Kantakaupungissa asuminen oli mahdollisimman epämuodikasta 60-70-luvuilla. Talot olivat huonossa kunossa, monessa puutteelliset mukavudetkin. Kai muistatte lastenlaulun jossa laulettiin: "vessa, vesiposti keittokomero ja huone". Ja tämmöinen mörskä oli kuulemma Kruunuhaassa! Tapiolat ja muut lähiöt elivät nousukauttaan. Niissä oli mahdollisuus toteuttaa "suomalainen unelma". Rivitalo, auto tai kaksi, joilla pääsi näppärästi työpaikalle ja Maxi-markettiin.

Keskusta-asuminen tuli muodikkaaksi 70-80-luvun taitteessa, bensan hinnan ollessa korkeimmillaan, kun opiskelijat ja muut tranditietoiset olivat nähneet miten Pariisissa ja muissa Euroopan metropoleissa nuoret asuvat rennosti ja boheemisti kävelyetäisyyden päässä työpaikoistaan ja huvituksista nimenomaan keskustan vanhoissa talooissa, remontoiden asuntoja, rakentaen korkeisiin huoneisiin parvia lisäten neliöitä jne. Lähöissä asumisesta tuli kertaheitolla Out. Niissä asui vain keski-ikäisiä virkamiesperheitä ongelmaikään ehtieiden teinilapsensa kanssa.

1990-luvun tuli lama ja pyyhkäisi kalliiksi kohonneista kaupunkiasunnoista kertaheitolla ilmat pois. Siinä vaiheessa moni "pelastautui" muuttamalla maalle jossa oli halvempaa asua, ja mitä sitä kaupungissa teki kun ei ollut töitäkään. Syntyi uudelleen maalaisuutta ihannoiva liike, joka korosti ekologisuutta. Autoista tämä eko-liike ei ole pystynyt hankkiutumaan eroon, eikä se taida olla päämääräkään. Samaan aikaan alkoi suurkaupungeissa vuokra-asuntojen alennusmyynti, moni opiskelija pystyi viittamaan kintaalla HOAS:in ja muiden vastaavien säätiöiden ankeisiin lähiöluukkuihin kun oli varaa omaan yksiöön Punavuoressa tai Kalliossa. Näistä moni vannoi ettei koskaan muuta lähiöön.

2000-luvulle tultaessa lähiöissä, nimenomaan laadukaissa sellaisissa koki taas renessanssin. Koska laman aikana ei rakennettu uusia asuntoja, alkoi noususuhdanten alkaessa asunnoista olla taas niukkuutta ja se johti kohoaviin asumiskustannuksiin ja kaupunkirakenteen hajaantumiseen. Koska maalla-asumisen mukavuudesta oli todisteita jo 1990-luvulla sinne muuttaneiden "uudisraivaajien" ansiosta niin sen rinnakkaismuodon, "Nurmijärvi-ilmiön" ja "ABC-ilmiön" suosiota ei voi kiistää. Keskusta-asumisen suosio oli kuitenkin vakiintunut sekin. 70-luvun vanhoista lähiöistä tuli joissain paikoin suoranainen riesa, niissä alkoi kyteä sosiaalisia ongelmia jne. Uusia lähiöitä vastustamaan milloin mistäkin syystä on lisäksi syntynyt paljon kansanliikkeitä. Ratkaisematta on vaan että minne se alati kasvava kaupunkiväestö sijoitetaan? "Ei ainakaan minun takapihalleni"!

Tämä johtaa sitten siihen, että ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään:
1) Ne jotka haluavat omakotitaloon hinnalla millä hyvänsä. Nämä ajavat autolla töihin siihen lasitaloon.

2) Ne jotka arvostavat kaupunkimiljöötä. Nämä hankkiutuvat eroon autosta (jos mahdollista) ja asettuvat keskustaan asumaan kalliilla hinnalla. Tai sitten pitävät sen autonkin ja maksavat omaisuuden vielä parkkipaikastakin. Töihin pääsee kuitenkin julkisilla kulkuneuvoilla edes jotenkuten.
Mutta markkinoissa tarjonta ja kysyntä eivät valitettavasti aina kohtaa. On nimittäin myös olemassa ryhmä:

3) Ne jotka haluaisivat elää kuin 60-luvulla, asua esikaupungeissa ja käydä töissä keskustassa tai sen tuntumassa, sillä erotuksella että auton sijaan kuljettaisiin töihin metrolla tai junalla, jollaista ei 60-luvulla vielä ollut.


Tuleekohan Pasilasta vielä joku Suomen La Défense (Pariisin tyyliin), jossa on futuristisen betonikannen päällä pilvenpiirtäjiä? (Ei ehkä maailman miellyttävin miljöö verrattuna aitoon, elävään kaupunkikeskustaan, mutta ajaa asiansa tiettyihin tarkoituksiin, kunhan tällaisia ei rakenneta liikaa. Ja ainakin autot on La Défensessa sijoitettu kannen alle ja ihmiset päälle.)
Kannatan ideaa sikäli, mutta pitää toivoa että uutta keski-Pasilaa ei rakenneta yhtä rumaksi kuin itä-Pasila. Jospa jollain tavalla onnistuttaisiin pitää suomalaiset arkkitehdit poissa koko hankkeesta.

Tulee vaan mieleen kuinka paljon helpompi olisi käydä palavereissa Helsingin seudulla, kun voisi jäädä Pasilaan eikä tarvitsisi jatkaa vaihtoyhteydellä jonnekin Espooseen metsän keskelle (pahoitteluni tästä kommentista espoolaisille)... :)
En pahastu. Asun 1.5 km päässä Espoon keskuksesta, täysin keskellä metsää.

t. Rainer
 
En pahastu. Asun 1.5 km päässä Espoon keskuksesta, täysin keskellä metsää.

Tavallaan varmasti aika idyllinen paikka asua ja palvelutkin melko lähellä.

Mutta kummallista on, että siitä kun lähdetään Helsingin suuntaan, niin matkalla on mm. Kilon, Karamalmin, Nihtisillan jne. teollisuus-/toimistoalueet, välillä suunnilleen avointa korpea sitten taas Leppävaara, vähän peltoa jne. Nuo alueet ovat tavoitettavuuden kannalta aika syrjässä ja hankalan matkan päässä kaikille muille paitsi joko ihan lähellä asuville tai Helsingin keskustasta tuleville. Se ei voi olla vaikuttamatta elämisen laatuun. Moniytiminen kaupunkirakenne voi kyllä toimia, mutta yleensä silloin osat ovat niin yhteen kasvaneet, että liikenteen volyymit ovat riittävät myös laidoilla olevien osien välillä.

Ja lienee kai turha todetakaan, että ratavarren Espoo ja Länsiväylän varren Espoo voisivat vaikka sijaita eri planeetoilla, niin hankalat ovat poikittaisyhteydet ainakin ulkopuolisen näkökulmasta. Vaikka Jokeri varmasti auttaakin, en usko että se on mitenkään riittävä ja täydellinen ratkaisu hajanaisen kaupunkirakenteen kuromiseksi yhteen. Tosin tämän te paikalliset tietenkin tiedätte paremmin: ulkopuolisesta kuilu näiden kahden välillä tuntuu vielä suuremmalta, kun ei mitenkään voi tuntea kaikkia mahdollisia bussireittejä ja laskea sellaisten varaan, jos joskus on kulkemistarvetta. Taksi on ainoa mieleen tuleva vaihtoehto hinnasta huolimatta.

Etelä-Leppävaaran kaavoitus muuten näyttää heijastelevan minikoossa koko Helsingin seudun nykytrendiä: asutus on rakennettu lähelle alueen ytimessä olevaa asemaa ja toimistotalot mahdollisimman kauas alueen ulkokehälle. Entäpä jos olisikin kaavoitettu toisin: toimistot lähelle asemaa ja asutus kauemmas? En tiedä olisiko parempi, olisi vain eri tavalla kaavoitettu: helpompi tulla muualta mutta hankalampi asua. Ehkä toimivinta kaupunkirakenteen kannalta olisi, että toiminnot olisi sekoitettu toistensa kanssa.
 
Lasitalo kehätien varrella (tai jossain Aviapoliksessa) on halvempi ja pinnallisesti katsoen modernimpi (=ah niin amerikkalaisen näköinen) kuin keskustan arvokiinteistöt.
Tietyllä tavalla nuo kehätoimistoalueetkin alkaa olla osa kantakaupunkia. Keilaniemi, Leppävaara, Pitäjänmäki, jne. ovat joko Helsingissä tai ihan rajoilla. Keskeinen kysymys onkin miten läntinen kaupunki saadaan yhtenäistettyä, ja tämä tarkoittaa raidelinjoja, Talin rakentamisesta, jne.

1) Ne jotka haluavat omakotitaloon hinnalla millä hyvänsä. Nämä ajavat autolla töihin siihen lasitaloon.
Oman kokemukseni mukaan aika moni näistä vaihtaisi omakotitalon isoon kerrostaloasuntoon tai kaupunkirivitaloon vaikka Arabianrannassa, jos se vaan olisi taloudellisesti mahdollista. Yksi tämän hetken suurimpia väärinkäsityksiä on että ihmiset haluavat ehdoin tahdoin asua jossain Tuusulassa, osa toki haluaakin.

2) Ne jotka arvostavat kaupunkimiljöötä. Nämä hankkiutuvat eroon autosta (jos mahdollista) ja asettuvat keskustaan asumaan kalliilla hinnalla. Tai sitten pitävät sen autonkin ja maksavat omaisuuden vielä parkkipaikastakin. Töihin pääsee kuitenkin julkisilla kulkuneuvoilla edes jotenkuten.
Asukaspysäköintilupa maksaa vuodessa suurinpiirtein saman verran kuin puoli tankillista bensaa. Se mikä tässä on huvittavinta on että koska ajetaan ruuhkaa vastaan niin kantakaupungista pääsee itseasiassa erittäin hyvin autolla lähiöhin töihin.

On aika hassu trendi, että keskusta-asumisesta on tullut suosittua.
Oman kokemukseni mukaan tylsemmätkin osat kantakaupunkia peittoavat lähiöt mennen tullen. Asiaa voisi eritellä pitkäänkin, mutta happotesti on se lähteekö asuinalueella kukaan huvikseen kävelylle? Eli kierteilee, katselee, poikkeaa kahville... Miten tämä toimii vaikka Hiekkaharjussa, joka on lähiöksi oikein kiva ja liikenneyhteydetkin on hyvät: käy pällistelemässä uutta rivitalorivistöä ja suuntaa sitten siiheen ainoaan kapakkaan kaljalle tai Ärrälle kahville?

Kun suurin osa ei halua työpaikkansa viereen asumaan
Heh. Taloudessa kaksi ihmistä. Työsuhteen kesto keskimäärin vaikka kaksi vuotta. Eli muutetaan kerran vuodessa optimaaliseen paikkaan suhteessa kummankin työpisteeseen?

Toisaalta jos toimitilat kehittyvät enemmän kokoustilojen suuntaan ja etätyö yleistyy, neliöitä tarvitaan vähemmän ja toisaalta tilojen liikenteellinen saavutettavuus muuttuu tärkeämmäksi (=kuluu vähemmän rahaa taksimatkoihin, millä säästöllä voidaan maksaa vähän kalliimpaa neliöhintaa, erityisesti jos neliöt voidaan leikata esim. kolmannekseen entisestä).
Taksimatkat on toimitiloihin verrattuna täysin marginaalinen kustannus. Itseasiassa jos minä olisin jossain keskiverto firmassa toimitusjohtajana, niin ilmoittaisin että meillä ei ole työsuhdeautoja, mutta on työsuhdeseutulippu ja taksilla saa ajaa työajoa niin paljon kuin huvittaa. Ihan kustannussyistä.

Olennaisempaa on se että liike-elämä on koko ajan tehostanut (toimisto)tilan käyttöä., itseasiassa kaupunkisuunnittelunormit tulevat jälkijunassa joka näkyy siinä, että meillä on liikaa toimistotilaa.

Siksi moderni yritys voisi etsiä tiloja mahdollisimman läheltä isoja liikennesolmuja, lähinnä rautatieasemia.
Niinhän nuo tekevät, katso vaikka Pitäjänmäkeä. Kannattaa myös muistaa, että suositut solmut ovat yleensä kuitenkin hyvin lähellä keskustaa.

Tässä tarkoituksessa Pasila kaikessa kolkkoudessaan voi vielä osoittautua kullan arvoiseksi, kunhan ratapihaa päästään hyödyntämään toimistotilojen rakennusmaana ja loputkin raiteet katetaan.
Juuri näin. Nykytehoilla tilaa per työntekijä on tuollaiset kymmenen neliötä, ja se on edelleen laskemassa (etätyötä olennaisempaa on luopuminen henkilökohtaisista työpisteistä jolloin tila saadaan tehokkaammin käyttöön, tästä on jo nyt etupäässä hyviä kokemuksia.) Pasila on sellainen paikka, että sinne voidaan rakentaa korkeaa, ja toisaalta työpaikkalue leviää luontevasti Teollisuuskadun vartta aina merelle saakka. Silmämääräisesti väittäisin, että rakennettava alue on kokoluokkaa neliökilometri olettaen, että radat katetaan, ja keskimäärin 20-kerroksella se tarkoittaa noin 5 miljoona kerrosneliötä toimistotilaa, eli tuollaiset puoli miljoonaa työpaikkaa :) Eli minkä takia meidän taas piti hajauttaa sitä toimitilaa Taka-Espooseen?

Pasilasta noin yleensä, että Itä-Pasila olisi mielestäni pelastettavissa peruskorjauksella (julkisivut! jo pelkkä maalipinta harmaan betonin sijaan auttaa paljon...), kattamalla katukuilut kokonaan, ja tekemällä niiden tilalle kävelykadut raitiokiskoin. Toisaalta kuulin mutkan kautta, että käytännössä koko Pasilan isännöitsijä on sitä mieltä, että halvempaa olisi purkaa ja rakentaa koko roska uudestaan paremmin, eli niissä taloissa on paljon muutakin kuin ulkonäkö pielessä.

Tuleekohan Pasilasta vielä joku Suomen La Défense (Pariisin tyyliin), jossa on futuristisen betonikannen päällä pilvenpiirtäjiä?
Veikkaan että kyllä, olkoonkin että pilvenpiirtäjät ovat mallia 20-kerrosta, ja toivottavasti tulee myös asuntoja. Muuten on toimistoajan ulkopuolella harvinaisen kolkkoa.
 
Takaisin
Ylös