Aluepolitiikkaa

Kun asuin Tampereella, tuli käydyksi paljon useammin mm. H:gin kulttuuritapahtumissa. Sitten kun muutti tänne, niin se ei koskaan tuntunut tarpeelliselta, kun ajatteli, että voihan niihin mennä milloin vain. Monet näyttelyt ja esitykset ovat jääneet näkemättä. Usein siksi, että kun on vihdoin päässyt tästä hektisestä ympäristöstä ja liityntäliikenteen riesasta kotiin, ei huvita LÄHTEÄ yhtään mihinkään, vaikka muuten mieli tekisi.
Sama vika rahikaisella. Mutta siihen on selittäjä: Ikä. Kun sitä on 40 ja risat niin ei jaksa yksinkertaisesti juosta jokaikisen hömpötyksen perässä. Mutta yhteiskunta ei koostu pelkästään keski-iän ylittäneistä. Nimenomaan sitä nuoremmat suorastaan nauttivat suurkaupungin humusta ja ovat osa koko ilmiötä. Ei se suurkaupunki synny siitä että se ja se musikaali pyörii niin ja niin monessa teatterissa vaan ketkä menevät sitä katsomaan. Kyllä niitä näytelmiä ja konsertteja näkee telkkaristakin mutta kukaan muu ei näe Sinua kun istut töllön ääressä.

Näin paljon siis oikeasti rakastetaan sitä työmatkailua, joka meidät pakotetaan tekemään päivittäin. Ja jonka rasittavuutta sitten vähätellään, ettei kukaan tajuaisi mitä se oikeasti merkitsee. :)
Kommentit työmatkojen rasittavuudesta korreloivat matkan pituuden kanssa. Eli jos työmatkaan autollakin menee vähintään tunti niin ei sitä kovin mielellään tulla pelkästään yhden palaverin takia työpaikalle. Asuminen niin kaukana työpaikalta on kuitenkin ihan oma valinta, mutta monelle valitettavasti ainoa mahdollinen nykyisten asuntohintojen vallitessa. Eikö asuntojen saatavuuden parantaminen sekä liikenneyhteyksien nopeutttaminen olisi kuitenkin se asia joka ratkaisisi aika monen ongelmat siitä huolimatta?

Ei se palaverissa käynnin rasittavuus ole ainoa epäkohta etätyössä, yksi esimerkki vain. Muita ovat mm se että etätyöntekijöillä ei ole aina käytössään kaikkia työvälineitä eli kaikki oikeudet kaikkiin tarvittaviin sähköisiin palveluihin yrityksen sisäverkossa, ne ei joko järjesty ihan kädenkäänteessä, tai yhteydet tökkivät tai kone hajoaa ja esimiehet ja tekninen henkilökunta ovat niin kiireisiä että eivät voi järkätä, ja silti hommien pitää skulata. Silloin joudutaan pyytämään muita tekemään ne työt jotka kuuluisivat itselle jne.

Teme sanoi:
Mutta kun ihmisillä ei ole tehtäviä vaan vastuualueita. Ja ne vastuut vaan oikeassa maailmassa on väkisinkin aika ympäripyöreitä. Olen itsekin ollut mukana rakentamassa erillaisia mittareita henkilöstölle, käytännössä se on hyvin työlästä ja vaikeaa. Jos kaverin vastuualue on vaikka kumppaniyhteistyö niin miten sitä mitataan? Poltetaanko puolikas miestyövuosi tyytyväisyyskyselyihin? Ja miten sen kyselyn toimivuutta mitataan? Vaikka auton nopeusmittarin toimivuuden varmistaminen on suhteellisen helppoa, mutta miten varmistan että työn mittarit toimii jos ne eivät ole jotain selkeää tyyliin liikevaihto?
Kiteytit aika hyvin mikä tekee etätyön järjestämisen hankalaksi. Jatkuva muutos sekä vastuiden vaikea rajaaminen, kouluttaminen ja henkilöiden sisäänajo tehtävin jne.

Otetaan tällainen esimerkki: Ruova X, 35 v, 2 lapsen äiti, haluaisi palata 3 vuoden hoitovapaajakson jällkeen töihin IT-suunnittelijaksi. Hänen perheensä on juuri muuttanut uuteen taloon Nurmijärvelle ja työpaikka on Lauttasaaressa. Hän ilmoittaa heti 2. työpäivänään että haluaa ryhtyä tekemään etätyötä ainakin 4 päivää viikossa, koska firman henkilöstöpoliittiset säännöt ja työehtosoppari mahdollistavat. Olet hänen esimiehensä, mitä teet?

Teme sanoi:
Olin eräässä isossa kansainvälisessä virtuaalityön edelläkävijäfirmassa töissä. Yksi merkittävä syy aja ko. ohjelmaa yrityksessä oli liikenne ja kiinteistökulut Piilaaksossa. Periaatteessa yritys oli mitä otollisin etätyölle, paljon suht itsenäisiä tuotekehittäjiä ja toisaalta asiakasrajapinnassa työskenteleviä ihmisiä, joidenka kuuluukin olla asiakkaalla eikä toimistolla.

Luin pari kuukautta sitten Hesarissa että Yhdysvalloissa jotkut työnantajat käyttivät etätyötä "rangaisuksena" sellaisille jotka töppäilivät tai eivät tehneet riittävästi tulosta. Eli menetti oman työpisteensä ja joutui lähtemään läppärin kanssa kotiin. Käytännössä se merkitsi että on n puoli vuotta armonaikaa joko hommat asiat pyörimään kunnolla uudelleen tai etsiä uusi työpaikka. Oliko teidän firmassa sellaista?

Sellainen "pelote" olisi muuten aika tehokas Suomessakin. Tämä esimerkkinä että kaikille se etätyö ei ole se mieluisin tapa tehdä työtä mutta ne jotka ovat sen tietoisesti valinneet ja ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä niin en halua tätä enemmän pilata fiiliksiänne.

t. Rainer
 
Luin pari kuukautta sitten Hesarissa että Yhdysvalloissa jotkut työnantajat käyttivät etätyötä "rangaisuksena" sellaisille jotka töppäilivät tai eivät tehneet riittävästi tulosta. Eli menetti oman työpisteensä ja joutui lähtemään läppärin kanssa kotiin. Käytännössä se merkitsi että on n puoli vuotta armonaikaa joko hommat asiat pyörimään kunnolla uudelleen tai etsiä uusi työpaikka. Oliko teidän firmassa sellaista?

Sellainen "pelote" olisi muuten aika tehokas Suomessakin. Tämä esimerkkinä että kaikille se etätyö ei ole se mieluisin tapa tehdä työtä mutta ne jotka ovat sen tietoisesti valinneet ja ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä niin en halua tätä enemmän pilata fiiliksiänne.

Tosi kannustavaa. Kuinkahan moni huonosti motivoitunut työntekijä ihan tietoisesti lopettaisi sen vähänkin työn teon välittömästi tuollaisesta kohtelusta suivaantuneena? Ja Suomessa yksittäisen työntekijän irtisanominen ei ole kauhean helppoa, vaikka työt eivät sujuisikaan.
 
Jos Savukoskella on suunnilleen yksi kunnaninsinöörin työpaikka korkeasti koulutetulle tekniikan osaajalle, valinta jäädä kotiseudulle edellyttää tietyn ammatin valitsemista. Korkeammin koulutettuja ammatteja on joilla työntekijä voi valita asuinpaikkansa aika vapaasti ovat suunnilleen lääkäri, hammaslääkäri ja opettaja.

Jos haluaa kouluttautua eikä pidä noista ammateista, pitää joko ryhtyä yrittäjäksi tai muuttaa sinne missä on töitä. Savukosken tilanne on toki vain kärjistys, mutta aika samantyyppinen tilanne on monissa pienemmissä kaupungeissa.
Eivät maaseudulla asuvat vaadi asuinseudulleen mitään hype-elämää tai kansainvälisiä innovaatiotyöpaikkoja. Kyllä jokainen haja-asutusalueella asuva käsittää, että elämä on ratkaisevasti erilaista kuin suuressa kaupungissa, eivätkä palvelutkaan voi olla samanlaisia kuin keskuksissa. Tässä keskustelussa on se vika, että elämistä on ryhdytty tulkitsemaan vain kasvukeskusten mittareilla tuomiten elinkelvottomiksi muut tavat olla olemassa. Sitä en voi ymmärtää, eikä siinä ole mistään raadollisuudesta kyse, vaan tietoisesta halusta ajaa alas "vääriä" tapoja elää.

Olen käynyt kaikissa Suomen kunnissa, ja kaikkialla maassa tavannut ihmisiä, jotka haluavat rakastaa ja rakentaa omaa kotiseutuaan. Mikään "raadollisuudella" selittely ei voi ottaa heiltä pois oikeutta siihen.
 
Olen käynyt kaikissa Suomen kunnissa, ja kaikkialla maassa tavannut ihmisiä, jotka haluavat rakastaa ja rakentaa omaa kotiseutuaan. Mikään "raadollisuudella" selittely ei voi ottaa heiltä pois oikeutta siihen.

Suomi on vapaa maa ja täällä on yrittämisen vapaus. Jos on kykyjä yrittäjäksi, voi pärjätä ihan missä vaan.

Syrjäseuduilla ei vaan kannata kuvitella, että hyvä haltija tulee ja antaa työpaikat taivaan lahjana. Jos haluaa elää työntekijänä, asuinpaikka ja ammatti pitää valita, niin että ne sopivat yhteen.
 
Luin pari kuukautta sitten Hesarissa että Yhdysvalloissa jotkut työnantajat käyttivät etätyötä "rangaisuksena" sellaisille jotka töppäilivät tai eivät tehneet riittävästi tulosta. Eli menetti oman työpisteensä ja joutui lähtemään läppärin kanssa kotiin. Käytännössä se merkitsi että on n puoli vuotta armonaikaa joko hommat asiat pyörimään kunnolla uudelleen tai etsiä uusi työpaikka. Oliko teidän firmassa sellaista?
Ei ollut, eikä tietääkseni maailmallakaan.
 
Mutta kun ihmisillä ei ole tehtäviä vaan vastuualueita. Ja ne vastuut vaan oikeassa maailmassa on väkisinkin aika ympäripyöreitä. Olen itsekin ollut mukana rakentamassa erillaisia mittareita henkilöstölle, käytännössä se on hyvin työlästä ja vaikeaa. Jos kaverin vastuualue on vaikka kumppaniyhteistyö niin miten sitä mitataan? Poltetaanko puolikas miestyövuosi tyytyväisyyskyselyihin? Ja miten sen kyselyn toimivuutta mitataan? Vaikka auton nopeusmittarin toimivuuden varmistaminen on suhteellisen helppoa, mutta miten varmistan että työn mittarit toimii jos ne eivät ole jotain selkeää tyyliin liikevaihto?

On kieltämättä jossain määrin haasteellista määrittää toimivat tavoitteet henkilölle, joka työkseen vastaa jostain alueesta, esim. kumppaniyhteistyöstä. Käytännössä kuitenkin tehtävään täytyy sisältyä jotain aktiviteetteja ja tavoitteita. Pelkkää toimintaa ei kannata asettaa mittariksi, se ei johda mihinkään. Tavoite puolestaan voi olla joku konkreettinen osa työn tuloksia, vaikkapa liikevaihto tai tulos (account managerille), tiettyjen määriteltyjen projektien toteutus aikataulussa (partner tai subcontractor managerille) tms. Tavoitteiden ei tarvitse kattaa koko tehtäväkenttää, kunhan niillä varmistetaan että työ kohdistuu oikeaan suuntaan. Toisaalta tavoitteiden toteutumiseksi täytyy olla kyennyt vastaamaan jollakin tavalla myös vastuualueesta.

Uskon kuitenkin, että mikä tahansa tehtävä on periaatteessa purettavissa sopiviksi tavoitteiksi. Ei missään firmassa ketään ole (tai ainakaan pitäisi olla) töissä sillä periaatteella, että vain istuu jonkun asian päällä. Yleensä jos päällisin puolin tältä vaikuttaa, tehtävän menestyksekäs hoito edellyttää tuon asian kehittämistä jollakin tavalla, mistä päästäänkin sitten hyppäämään siihen mikä on haluttu kehityssuunta ja miten pitkälle arviointiperiodin sisällä tulisi ehtiä.

(Niin, mitenkäs muuten jonkun partner managerin työn tuloksia mitataan toimistoympäristössä? Se että on paikalla ei kerro mitään siitä tekeekö henkilö kauheasti tuottavaa työtä. Ja toisaalta ko. partnerin luona käynnitkin voisivat varmaan olla ihan toivottavia...)

Absoluuttinen mitattavuus on usein asetettu hyvän tavoitteen kriteeriksi, mutta en olisi ihan ehdoton tämän suhteen. Tärkeintähän on varmistaa, että oikeat asiat tapahtuvat eikä niinkään viilata numeroita.

Toinen iso ongelma on tietoturva. Tämän ongelman ymmärtämiseen auttaa jos ajattelee tietoturvaa tasapainoiluna tietoturvatason ja toisaalta kustannusten ja vaivan välillä. Jos jokainen järjestelmä pitää suojata niin kuin se olisi efektiivisesti julkisessa verkossa, koska mitään fyysistä tietoturvaa ei voida olettaa, niin seurauksena on julmettu tietoturvabyrokratia.

Jotenkin olen tullut hahmottamaan niin, että toimivin ratkaisu olisi applikaatiotason tietoturva, jolla voidaan rajoittaa tarkkaan etäkäytettävät palvelut. Pelkkä sisäverkon rajalla oleva autentikointi voi vuotaa kuin seula. Konsteja toimivaan tunnistukseen on -- kuten tiettyjen sääntöjen mukaan lukuja generoiva kortti joka aukeaa PIN:illä -- mutta tietysti se edellyttää luottamusta työntekijöihin. Tosin ei toimisto sinänsä ole juuri turvallisempi: jos työntekijään ei voi luottaa, ei siihen voi sen paremmin luottaa toimistossa kuin kotona. Joillakin aloilla voi olla erityisvaatimuksia esim. lainsäädännöstä johtuen, mutta suurimmassa osassa yrityksiä en usko tällaisen olevan ongelma.

Toisessa kirjoituksessa tuolla mainittiin, että aina on applikaatioita joita ei voi etäkäyttää ja silloin täytyy pyytää toimistolla olevia tekemään hommat. Tämä kuitenkin on ratkaistavissa oleva ongelma. Periaatteessa mikä tahansa verkon yli käytettävä softa toimii myös laajakaistan yli, ellei sitten vaadittu kaistanleveys ole ihan hirmuinen (enkä ole sellaisista juuri kuullut). Kaikesta tästä voidaan kiittää TCP/IP-protokollia. :smile:

Unelmani muuten on, että tulevaisuuden yrityksessä lähes kaikki mahdolliset softat ja IT-palvelut olisi webifioitu eli niitä käytettäisiin browserilla. Tämä foorumi sinänsä on hyvä esimerkki, tällaistahan voisi ihan hyvin käyttää myös firman sisäisenä viestintäkanavana. Wiki-kannat ovat toinen jännä työkalu (peittoaa esim. jonkun Lotus Notesin mennen tullen helppokäyttöisyydessä), meiliin on browserilla toimivia softia jne.
 
Uskon kuitenkin, että mikä tahansa tehtävä on periaatteessa purettavissa sopiviksi tavoitteiksi. Ei missään firmassa ketään ole (tai ainakaan pitäisi olla) töissä sillä periaatteella, että vain istuu jonkun asian päällä. Yleensä jos päällisin puolin tältä vaikuttaa, tehtävän menestyksekäs hoito edellyttää tuon asian kehittämistä jollakin tavalla, mistä päästäänkin sitten hyppäämään siihen mikä on haluttu kehityssuunta ja miten pitkälle arviointiperiodin sisällä tulisi ehtiä.
''''
Absoluuttinen mitattavuus on usein asetettu hyvän tavoitteen kriteeriksi, mutta en olisi ihan ehdoton tämän suhteen. Tärkeintähän on varmistaa, että oikeat asiat tapahtuvat eikä niinkään viilata numeroita.
...........

Jotenkin olen tullut hahmottamaan niin, että toimivin ratkaisu olisi applikaatiotason tietoturva, jolla voidaan rajoittaa tarkkaan etäkäytettävät palvelut.

On hyvä että olet niin optmimistinen etätyön osalta ja olet miettinyt valmiksi kaikki tekniset ratkaisut.

Valitettavasti sen todelliset esteet ovat psykologisella tasolla koska ihmiset silti haluavat pitää työn ja kodin asiat erillään ja että halukkaat etätyön tekijät ja tarjoajat eivät kohtaa työmarkkinoilla.

Voidaan karkeasti erotella 3 tapausta:

1) On halukkaita etätyön tekijöitä mutta työnantaja haluaisi että he olisivat työpaikalla. Nämä halukkaat etätyöntekijät ovat yleensä vähän iäkäämpiä tai sitten he ovat muuttaneet kauas työpaikaltaan tai on jokin muu syy jonka vuoksi he haluaisivat tehdä töitä kotona. Heille uran luominen ei ole maailman tärkein asia enää tässä vaiheessa ja delegointitehtävät ja pomoilun he antavat mielellään nuoremmillen. Työnantajalla taas ei taas ole niin paljon etätyöksi sopivasti rajattavia tehtäviä ja toisaalta katsoo että näiden henkilöiden läsnäolo varsinkin heidän pitkän kokemuksensa takia olisi paikallaan, esim opastamassa nuorempia. Tilanteen ratkaisu on vaikea, työntekijä kokee olevansa syrjitty koska ei saa tehdä etätyötä, ja työnantaja taas pelkää että osa työpanoksesta ja osaamispääomasta katoaa taivaan tuuliin kun kaveri ei ole läsnä, kun koko työpanosta ei voi mitata A4-määrällä tai koodiriveillä. Helpoin ratkaisu olisi joko porkkanana palkankorotus tai vastaava tuntuva luontaisetu että kaveri tulee työpaikalle, tai keppinä etätyön salliminen, mutta osa-aikaisen palkalla.

2) On olemassa sellaisia joille oleskelu työpaikalla on hirveän kivaa mutta työnteko ei, ja he häiritsevät jatkuvalla pulinallaan ja naurunremakoillaan muita työntekijöitä. Tällaisia pitäisi itse asiassa pakottaa etätyöhön. Varsinkin jos he ovat nuoria niin he oppisivat sillä tavalla toimimaan itsenäisemmin. Opiskeluhan on pikäliti eräänlaista etätyötä, ja jokainen aikoinaan opiskellut tietää että se vaatii sisäistä kuria. Jos nuori työntekijä ei selviydy kunnolla etätyöurakasta niin pitää miettiä muunlaisia lähinnä ohjausta kaipaavia rutiinitöitä. Jos selviää niin hänet voi lähettää pitkille työkomennuksille hoitamaan homma kotiin ja tällaisilla tulee olemaan helppo edetä urallaan.

3) On olemassa niitä jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti ja jollaisia suuret firmat mielellään ottaisivat töihin tärkeisiin avaintehtäviin ja jopa antaisivat tehdä töitä kotonaan niin paljon kuin huvittaa, mutta nämä henkilöt eivät hakeudu suurten yritysten tehtäviin, koska he ovat jo aikoja sitten huomanneet oman osaamisensa arvon ja korvaamattomuuden ja perustaneet oman firman, ja suostuvat tehdä töitä vain veloituksella joka on monta kertaa tavallisen työntekijän tuntipalkka. Jos tällainen sitten onnistutaan kaappaamaan palkalistoille ei lopputulos ole aina paras mahdollinen. Kun motivaatio alkaa hiipua on odotettavissa palaverikutsuihin vastaamattomuutta, kovemman palkan tai paremman työsuhdeauton ruikuttaminen. Nämä "huippukonsultit" ymmärtävät yleensä itse lähteä kun maa alkaa alla polttaa.

Nämä ovat vähän kärjistettyjä esimerkkejä, kunnollisia etätyön tekijöitä on, ja kunnollisia asian päälle ymmärtäviä työnantajiakin jotka sitä tarjoavat alkaa löytyä. Valitettavasti se tulee perässä tekniikan kehityksestä. Aikoinaan 80-luvulla PC:t ja kännykät ennustettiin tekevän paperista ja toimistotyöstä turhia, mutta miten on käynyt? Työpaikat eivät ole pelkästään rutiineja varten vaan niissä kehitetään aidosti ideoita.

Mitä nettiin ja muihin uusiin viestintävälineisiin ,langattomiinkin, tulee niin niin niiden käyttö on 90%:sesti viihdettä ja ajanvietettä. Tällaisiin foorumeihin kirjoittelu on käytännösä sama asia kuin kahvituntikeskustelut. Kaveripiiri vain on isompi.

t. Rainer
 
En epäile lainkaan Temen kokemuksia etätyön yrittämisestä ja on kiintoisaa lukea, että on edes yritetty ja mitä siitä on saatu kokemukseksi. Mutta silti epäilen edelleen, että ongelmat eivät tarkoita sitä, ettei etätyö olisi mahdollista, vaikka se ei ole jossain tapauksessa onnistunutkaan.

Minusta kysymys on toisaalta siitä, mikä on lähtökohta, ja toisaalta siitä, mitä yritetään saavuttaa.

Etätyö tuskin koskaan onnistuu, jos ajatuksena on toteuttaa avokonttori ja tiimityöhön perustuva yrityksen toimintakulttuuri hajauttamalla ihmiset toisistaan erikseen. Ei sellainen nimittäin toimi sillä lukittujen ja liikennevaloilla varustettujen työhuoneidenkaan konseptilla.

Jos ihmiset on koulutettu työskentelemään yhdessä ja rekrytoinnissa on tullut valituksi työntekijöitä, jotka haluavat ja osaavat juuri sen työtavan, ei heidän sijoittamisensä etätyöhön voikaan onnistua. Ja silloin etätyötä voi käyttää rangaistuksena, kuten Rainer kertoi.

Mutta otetaanpa lähtökohdaksi alihankintarakenne. Siinä yrityksen toimintakulttuuri perustuu itsenäiseen työhön ja vähäisiin kontakteihin. Fyysisellä sijainnilla ei ole merkitystä työn suorittamisen kannalta. Tilaajaa ja toimittajaa sitoo asiakassuhde ja hankintasopimukset. Mutta ne voivat yhtä hyvin olla työsuhde ja työsopimus.

Tällaiseen kulttuuriin koulutetaan ja siihen hakeutuu yrittäjiä tai työntekijöitä, jotka osaavat ja haluavat toimia näin. On yhtä typerää yrittää muuttaa tätä avokonttorin tiimityöskentelyksi kuin edellä päin vastoin. Eikä sen yrittämisen epäonnistumisen perusteella voi väittää, ettei tiimityöskentely voi toimia.

Käytännössä monia asioita tehdään nykyään molemmilla menetelmillä. Molemmille löytyy rajoituksia ja pakkoja, mutta niiden yleistäminen on virhe.

Teknisiä rajoituksia pidän enimmäkseen verukkeina. Janihyvärinen kirjoitti minusta tekniikasta ja tietoturvasta kuin myös työn mittaamisesta hyvin. Käydäänhän tuloskeskusteluja niidenkin kanssa, jotka tekevät "vaikeasti mitattavaa" työtä. Vaikkei se mittaaminen onnistu jollain numerolla, se ei tarkoita sitä, ettei henkiöä ja hänen työtään lainkaan pysytyisi arvioimaan.

Valitettavasti sen todelliset esteet ovat psykologisella tasolla koska ihmiset silti haluavat pitää työn ja kodin asiat erillään ja että halukkaat etätyön tekijät ja tarjoajat eivät kohtaa työmarkkinoilla.
Olen tästä täysin samaa mieltä. Psykologiset esteet estävät myös ajattelemasta toiminnan muuttamista tai sopeuttamista etätyöhön sopivaksi. Mutta työn ja kodin erottamista on mielestäni liioiteltu pahan kerran.

Historialliseesti työ ja koti ovat olleet sama asia. Vasta teollistuminen on erottanut ne, enkä tiedä, että se olisi tehnyt ihmiset onnellisimmiksi. Toisin sanoen en usko, että ihmiset olivat pahoinvoivia lähes koko ihmiskunnan historian kunnes tuli teollisuus joka päästi ihmiset pahoinvoivasta kotipiiristään ilahtumaan tehtaaseen. Ja sittemmin konttoreihin ym.

Mainitsin aiemmassa viestissäni toimistohotellin alakerrassa tai kadun toisella puolella. Minulla on työ ja koti erotettu ovella, joka aukeaa olohuoneeseen. En ole töissä kun kävelen tästä huoneesta ulos ja panen vaikka oven kiinni. Vastaavia tapauksia olen nähnyt muillakin. Tarkkaan ottaen kysymys on vain työmatkan pituudesta.

En usko, että pendelöijät ovat onnellisempia pitkine työmatkoineen kuin jos he voisivat pitää nykyisen asumismukavuutensa mutta selviäisivät lyhyemmällä työmatkalla. Jos kotona ei ole työhuonetta eikä lähellä lounasruokalaa, niin toimistohotelli työpaikkana vaikka 5 min kävelynkin päässä on mukava mahdollisuus.

Antero
 
Jotenkin olen tullut hahmottamaan niin, että toimivin ratkaisu olisi applikaatiotason tietoturva, jolla voidaan rajoittaa tarkkaan etäkäytettävät palvelut. Pelkkä sisäverkon rajalla oleva autentikointi voi vuotaa kuin seula. Konsteja toimivaan tunnistukseen on
Nimenomaan näin tehdään, ja webbiliittymiä käytetään yhä enemmän. Ongelma ei ole tunnistekninen tai ylipäänsä tekninen, käytännössä tehdään ns. single-sign on eli kaikkiin palveluihin pääsee yhdellä kirjautumisella ja palvelut kyselevät aina tunnistuspalvelulta onko käyttäjällä oikeudet. Tämä ei ole aivan yksinkertaista, mutta kuitenkin tehtävissä. Ongelma on näiden oikeuksien hallinta, eli joka resurssiin pitää jonkun erikseen myöntää oikeudet ja ne pitää erikseen hakea.

Ja kun ihmiset on sellaisia kun ne on, niin käytännössä joku projektipäällikkö jakaa näitä oikeuksia aika leväperäisesti. Jolloin fyysinen tietoturva muodostaa lisäsuojakerroksen. Hyvä tietoturva rakentuu kerroksittain.
 
En epäile lainkaan Temen kokemuksia etätyön yrittämisestä ja on kiintoisaa lukea, että on edes yritetty ja mitä siitä on saatu kokemukseksi. Mutta silti epäilen edelleen, että ongelmat eivät tarkoita sitä, ettei etätyö olisi mahdollista, vaikka se ei ole jossain tapauksessa onnistunutkaan.
Etäratkaisut, laajemmin verkkopohjaiset työtavat ovat mahdollisia, niistä on paljon hyötyä, ja niitä käytetään paljonkin. Niin kuin missä tahansa tekniikkassa, niissä on rajoituksensa. Ja edelleen kaikkia näitä ratkaisuja voidaan käyttää työpisteestä, jolloin etätyö on kroonisesti huonommassa kilpailuasemassa.

Minusta kysymys on toisaalta siitä, mikä on lähtökohta, ja toisaalta siitä, mitä yritetään saavuttaa.

Etätyö tuskin koskaan onnistuu, jos ajatuksena on toteuttaa avokonttori ja tiimityöhön perustuva yrityksen toimintakulttuuri hajauttamalla ihmiset toisistaan erikseen.
Puhuimme tässä taannoin siitä, että asiantuntijat eivät puhu keskenään liittyen kaupunginsuunnitteluun. Tämä on yksi sellainen ongelma joka vain pahenee ilman tiimityötä...

Mutta otetaanpa lähtökohdaksi alihankintarakenne. Siinä yrityksen toimintakulttuuri perustuu itsenäiseen työhön ja vähäisiin kontakteihin. Fyysisellä sijainnilla ei ole merkitystä työn suorittamisen kannalta. Tilaajaa ja toimittajaa sitoo asiakassuhde ja hankintasopimukset. Mutta ne voivat yhtä hyvin olla työsuhde ja työsopimus.
Ja se sopimussoppa vasta kivaa onkin, "meidän vessansiivoussopimukseen ei ole speksattu käsipyyhetelineiden täyttöä", tai oikea esimerkki "siivouspalveluun kuuluu kahvikuppien pesu, ei likaisten kahvikuppien kerääminen, paitsi kertakäyttömukien jotka luetaan roskiin".

Käytännössä alihankkijalta ostetaan usein työtä ilman mitään selkeää palvelusopimusta.


En halua liikaa haukkua etätyötä, sille on paikkansa, mutta miksikään laajamittaiseksi syrjäseutujen pelastajaksi siitä ei ole.
 
Mainostetaan vielä Anterolle ja muille niitä satelliittitoimistoja joista mainitsin. Näistä oikeasti ihmiset tykkäsivät Piilaksoossa, kun siellä nuo työmatkat on mitä on (pari tuntia on ihan normaalia).

Jos leikitään, että Helsingin kaupunki saanut toimistoinfransa kuntoon (vaiheessa) niin voitaisiin tehdä näin: Kun kotona työskentely on monestakin syystä vaikeaa (lapset ja muu häiriötekijät), niin Helsingin kokoisella työnantajalla voisi olla yleiskäyttöisiä etätoimistoja. Eli niinä päivinä kun työntekijän ei tarvitse tulla keskustaan työpisteelleen, ei siis ole tapaamisia, jne. niin voisi mennä etätoimistoon.

Eli selitetään esimerkin kautta. Eräs tuttavani on Helsingin kaupungilla töissä Hakaniemessä. Asuu Vihdintien varrella Kehä III pohjoispuolella. Hänelle sopisi noina etäpäivinä toimistotila vaikka Malminkartanossa. Jos samalla suunnalla on tarpeeksi kysyntää sen voisi järjestää, eikä tuon tarvitsi mitenkään järkyttävän iso olla.
 
Ja sama toimisi hyvin myös valtakunnallisesti, tällaisia etätoimistoja voisi olla vaikka jokaisessa Suomen 416 kunnassa, jos tarvetta on.
 
Ja sama toimisi hyvin myös valtakunnallisesti, tällaisia etätoimistoja voisi olla vaikka jokaisessa Suomen 416 kunnassa, jos tarvetta on.

Juuri näin, ainakin periaatteessa. Kun toimistolla ei tarvitsisi käydä joka päivä, se kerran viikossa tapahtuva käynti voi tarvittaessa tapahtua hyvinkin etäältä, kunhan liikenneyhteydet toimivat.

Nopea juna on tällaiseen aivan ehdoton, ja jos tulevaisuudessa saadaan myös WLAN-yhteydet juniin, niin matkustamisessa ei välttämättä tarvitse edes menettää työaikaa. Vaikka tietysti myös nukkuminen tai kirjan lukeminen ovat hyviä vaihtoehtoja käyttää matka-aikaa.

Yhteiskunnallisesti ajateltuna juuri tällä tavalla tällä hetkellä alueellisesti jakautuneet työmarkkinat sulautuvat yhteen: Esimerkiksi espoolainen firma voisi 1,5 miljoonan ihmisen työmarkkina-alueen sijasta rekrytoida 5 miljoonan ihmisen työmarkkina-alueelta. Yksittäinen työntekijä voisi vaihtaa esim. vantaalaisesta firmasta oululaiseen firmaan ja jatkaa asumista Seinäjoella, jos on sieltä kotoisin. Ei tulisi turhaa muuttoliikettä pelkän työn vuoksi, ihmiset voisivat asua siellä missä viihtyvät eikä asuntojen hintataso ylikuumenisi nykyiseen malliin.

Ehkä hieman liioittelen siinä, että koko Suomi olisi samaa työssäkäyntialuetta, mutta aika lähellä voitaisiin päästä jos nopeilla junayhteyksillä voitaisiin kattaa mahdollisimman suuri osa maata. Kehitys käytännössä lähtisi varmaan liikkeelle esim. niin, että pääradan nopeustasoa nostettaisiin ja sen varrelle muodostuisi tällainen etätyö-/osa-aikapendelöintivyöhyke.

Ympäristövaikutuksista tietysti kannattaisi vielä keskustella hieman. Periaatteessa juna olisi tällaiseen kulkemiseen paras vaihtoehto, mikä aiheuttaisi siirtymää omasta autosta juniin. (Toivottavasti tämä ohjaa myös maankäyttöä siten, että toimistokeskittymät vahvemmin sijoittuisivat junaratojen varrelle.) Pitkiä matkoja ei myöskään kuljettaisi päivittäin vaan lähellä oleva työpiste kuten etäkonttori olisi varmaan 500 m - 5 km päässä kotoa todennäköisimmin, jos ei suorastaan kotona tai pihapiirissä. Toisaalta pitkien matkojen volyymit kasvaisivat kun yhä useampi pendelöisi kerran viikossa todella kauas. Mitä tämä vaikuttaisi liikennesuoritteeseen ja toisaalta energiankulutukseen, edellyttäen että käytetään nykyaikaista junakalustoa? Olisin taipuvainen kuitenkin uskomaan että tuollainen yhteiskunta olisi ekologisesti kestävämpi kuin nykyinen, jossa matkustetaan omalla autolla päivittäin kodin ja työpaikan väliä.

Toisaalta keskitettyjen toimistotilojen tarve vähenisi ja neliöitä käytettäisiin tehokkaammin, mikä vähentäisi tarvetta rakentaa lisää lasitaloja kehäteiden varsille. Tällöin säästyy myös energiaa lämmityksessä, valaistuksessa jne. Lienee ilmeistä että työpisteiden tarve vähenee ja neuvottelu-/ryhmätyötilojen tarve kasvaa. Joidenkin skenaarioiden mukaan äärimmilleen vietynä tuo aiheuttaisi, että yritysten toimitilat muuttuisivat ennen kaikkea neuvottelukeskuksiksi ja kohtaamispaikoiksi, joihin tullaan varta vasten tapaamaan ihmisiä kasvotusten, ideoimaan ja luomaan luottamusta, kun todellinen yksinäinen puurtaminen siirtyy muualla tehtäväksi.

Olkoon kukin tästä mitä mieltä on, mutta minusta tämä kuulostaa jopa houkuttelevalta tulevaisuudelta, ei miltään pakkopullalta. Tällä saisi aikaan yhteiskunnallisia hyötyjä, ympäristön säästymistä, tehoa yritystoimintaan ja johtamiseen sekä elämänlaatua, halvempaa asumista ja paremmat työmarkkinat työntekijöille. Kenties näin kehitettyjä sosiaalisia toimintamalleja ja konkreettisia tuotteita voisi myös viedä ulkomaille hyvää rahaa vastaan? Ehkä olen optimisti, mutta jos tämä on mitenkään tavoiteltavissa, niin siihen suuntaan minä ainakin haluan mennä! :D

Ei muuten pidä unohtaa sitäkään, että hajautettu yhteiskunta on huomattavasti resilientimpi erilaisia uhkakuvia vastaan. Terroristit eivät voi räjäyttää yritystä maailmankartalta eikä yksi tulipalo uhkaa yrityksen toimintaa, kun hajallaan olevat työntekijät jatkavat työntekoa ja tarvittaessa palaveeraavat jossain muualla. (Edellyttää tietysti tietojärjestelmien hajauttamista/kahdentamista, mutta tämän nyt pitäisi kuulua hyvään asioiden hoitoon muutenkin.) Ja jos pandemia pakottaa sulkemaan julkiset tilat ja rajoittamaan matkustamista rajoitetuksi ajaksi, tuona aikana voivat etätyönä jatkua normaalisti kaikki sellaiset toiminnot joihin ei kuulu fyysistä puuhaa kuten valmistusta, kokoonpanoa tai kuljetusta: taloudelliset tappiot jäävät vähäisemmiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on ihan mielenkiintoinen ajatus.

Etätyö vaatii, että töiden pitää olla sellaisia, ettei tehdä tiimityötä. Tiimityö ei oikein voi toimia, jos toimistolla ollaan alle 3-4 päivää viikossa. Ja tiimityöhän vaatii jo yhteisen tilankin, ei se toimi koppikonttorissakaan. Se vaatii avokonttorin tai ainakin tiimeille yhteiset huoneet.

Nykyään tiimimäinen tietotyö tuntuu vaan lisääntyvän ja yksinpuurtaminen on ainakin vaativammissa tehtävissä vähenemässä. Etätyö tuo väkisinkin pahoja kommunikaatiohaittoja, joka rajaa etätyön piiristä pois paljon tehtäviä, joissa saman työryhmän kanssa tehdään tiivistä yhteistyöstä.

Alihankkijatyyppinen toiminta kyllä sopii hyvin etätyöksi. Mutta kuinka paljon yrityksissä on tuollaisia "ulkoistettavia" tehtäviä? Minusta etätyön tekijä tekijä kannattaa nähdä enemmän "kumppanina" kuin työyhteisön jäsenenä.
 
Viimeksi muokattu:
Etätyö vaatii, että töiden pitää olla sellaisia, ettei tehdä tiimityötä. Tiimityö ei oikein voi toimia, jos toimistolla ollaan alle 3-4 päivää viikossa. Ja tiimityöhän vaatii jo yhteisen tilankin. Avokonttorin tai ainakin tiimeille yhteiset huoneet.

Tiimimäinen tietotyö tuntuu vaan lisääntyvän ja yksinpuurtaminen on ainakin vaativammissa tehtävissä vähenemässä.

Hajautettuun tiimityöhön on kyllä kehitetty ja kehitetään erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja. Osa niistä on suorastaan puolivillaisia, mutta jos joku onnistuu kehittämään ratkaisun joka toimii paitsi teknisesti myös sosiaalisesti, niin se voi niinkutsutusti rikkoa pankin.

Tiedossa on, että on yrityksiä jotka hehkuttavat tiimityön etuja mutta samalla näkevät etä- tai flexityön edut ja pyrkivät kehittämään toimintaa siihen suuntaan. Siis sovittamaan yhteen nämä perinteisen näkemykseen mukaan yhteen sovittamattomat asiat. Osittain kyse on tahdosta, osittain organisoinnista. Näköpiirissä olevat potentiaaliset hyödyt onnistumisesta ovat niin suuret että kannattaa yrittää sitkeästi vaikkei heti täysin onnistuisikaan.
 
Takaisin
Ylös