Aluepolitiikkaa

Hajautettuun tiimityöhön on kyllä kehitetty ja kehitetään erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja. Osa niistä on suorastaan puolivillaisia, mutta jos joku onnistuu kehittämään ratkaisun joka toimii paitsi teknisesti myös sosiaalisesti, niin se voi niinkutsutusti rikkoa pankin.

En usko, että tietotekniikkalla voidaan korvata läsnäoloa. Kun ihminen on lähellä, kommunikaatio toimii aina paremmin kuin tietotekniikan välityksellä. Tuo on minusta lähes luonnonlaki. Ihmiset ovat evoluution aikana oppineet kommunikoimaan face-to-face ja muut tavat ovat aina tehottomampia. Tärkein syy on, että tunteet välittyvät tietotekniikan välityksellä huonosti.
 
Viimeksi muokattu:
Kun ihminen on lähellä, kommunikaatio toimii aina paremmin kuin tietotekniikan välityksellä. Tuo on minusta lähes luonnonlaki. Ihmiset ovat evoluution aikana oppineet kommunikoimaan face-to-face ja muut tavat ovat aina tehottomampia. Tärkein syy on, että tunteet välittyvät tietotekniikan välityksellä huonosti.

Tuo on periaatteessa totta, mutta minä en kutsuisi sitä absoluttiseksi luonnonlaiksi vaan se on jonkinlainen suhteellinen suure. Yleensä kommunikointi face-to-face on helpompaa ja tunteet välittyvät paremmin, mutta tieto- ja viestintätekniikan kehitys suhteellisesti koko ajan parantaa mahdollisuuksia viestiä tällaisia asioita sähköisesti. Esim. entisajan kirjeessä ei paljon pystynyt tunteilemaan. Puhelin mahdollistaa äänen sävyjen kuulemisen, videokonferenssi ilmeiden näkemisen ja sähköposti ja instant messaging mahdollistavat tarvittaessa hyvin nopeatempoisen yhteydenpidon. Kaikki nämä yhdessä tarjoavat jo aika paljon välineitä.

Tietysti nykytekniikka esim. videokonferensseissa on vielä aika heikkoa, mutta siinä otetaan koko ajan suuria askeleita eteenpäin. Luin jostain lehdestä, että eräs valmistaja on kehittänyt laitteiston, jossa on niin iso ja terävä reaaliaikainen kuva, että sillä luodaan voimakas läsnäolon tuntu. Tämä on tietysti vielä kallista, mutta tulevaisuudessa nämä teknologiat skaalautunevat alaspäin niin että ovat potentiaalisesti joka etätyöntekijän käytössä.

Koskaan tuskin päästään täydelliseen todellisuuden replikointiin tekniikalla, mutta kysymys onkin, missä vaiheessa päästään siihen, että teknologia on riittävän hyvätasoista ja edullista, jotta sillä voidaan jäljitellä läsnäoloa riittävän hyvin, jotta siitä saadaan irti tyypillisesti vain läsnäolon tarjoamat hyödyt samalla kuin päästään hyödyntämään myös etätyön mahdollisuuksia.
 
Alkaa mennä jo kauaksi aluepolitiikasta. Voisi erottaa omaksi ketjukseen, joka käsittelee etätyötä.
 
Jospa minäkin tästä aiheesta jotain sanon...

Rakennemuutoshan tässä on ollut käynnissä. Perinteisesti ketju on mennyt niin, että teollisuus ja maanviljely ovat olleet peruselinkeinot, jotka ovat sijoittuneet Suomeen omien edellytystensä varassa. Kaupungit taasen ovat keskittyneet tuottamaan niille palveluja taikka ikävämmin sanoen loisimaan näiden elinkeinojen tuotoilla. Nimittäin kuin verotuskin on teknisesti 'palvelu'. Helsinki mukaan lukien. Mutta nykyään homma on kääntymässä silleen, että peruselinkeino onkin erilainen luova työ, sana luova väljästi tulkiten. Tämän tapainen työ ei ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan, joka sitten luontevasti määrittelisi ihmisten ja työn sijaintipaikat. Sen sijaan etulyöntiasemassa ovat sellaiset seudut, joissa ihmiset viihtyvät. Missä ihmiset viihtyvät, sinne on helppo saada työntekijöitä.

Kun hetken miettii, niin huomaa, että ihmiset ovat erinlaisia ja erinlaiset ihmiset viihtyvät erinlaisissa paikoissa. Helppo johtopäätös on, että Suomen kilpailukyvyn kannalta olisi parasta, että Suomi voisi tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman erinlaisia miljöitä. Helsinki taskukokoisena metropolina on tietenkin keskeinen osa tällaista valikoimaa. Mutta monenlaisia muitakin palasia olisi syytä olla tarjolla. Toisentyyppisiä ja kokoisia kaupunkeja, perinteistä maaseutua ja ihan korpeakin. Näiden tyyppien suhteelliset osuudet tietysti tulevat muuttumaan, vain pieni osa ihmisistä tahtoo asua korvessa eikä maaseudun rauhasta nauttivia varmaankaan riitä asuttamaan meidän nykyistä maaseutua kokonaisuudessaan. Siinä mielessä rakennemuutos on väistämätön, mutta tuskinpa kannattaa mennä ihan siihen, että kokonaisia seutuja ajetaan alas.

Ja varsinkin on selvää, että siitä ei ole paljoakaan iloa, jos suurin osa suomalaisista kasattaisiin Helsinkiin. Tuollaiset muutaman miljoonan asukkaan metropolit taitavat olla kaikkein tyypillisimpiä asuinpaikkoja nykyajan maailmassa. Siinä sarjassa Suomen on paha pärjätä. Todennäköisesti sellainen Suomi ei saisi houkuteltua tänne minkäänlaisia lahjakkuuksia ja meidän omat lahjakkuutemme häipyisivät alta aikayksikön jonnekin missä tapahtuu. On aivan selvä, että pärjätäksemme meillä pitää olla jotain sellaista mitä ei ole missään muualla. Helsinginkin viehätys pohjaa oikeastaan sen pienuuteen, miten se on aika idyllinen suurkaupungiksi ja varsinkin siihen, miten kaikki olennainen on kävelyetäisyydellä toisistaan. Korpisen visioima 2 x Helsinki antaa huonoimmat mahdolliset eväät tulevaisuuteen. Kaikki muut seudut ajettuna alas paitsi Helsinki ja sekin pilattu.

Nurmijärvi-ilmiö kertoo minulle, että jo nyt Helsingin seudulla asuu paljon ihmisiä, jotka haluaisivat asua jossain ihan muualla. Esimerkiksi Savonlinnassa aivan oikeasti voit asua omakotitalossa järven rannalla kivenheiton päässä keskustasta eikä se ole edes kovin kallista. Ihmiset, jotka hankkivat talon Nurmijärveltä ovat todennäköisesti ihmisiä, joilla on työpaikka Helsingissä mutta ei pienintäkään halua asua Helsingissä. Omakotitalo kehyskunnissa on toimiva kompromissi. Ihan vain tarkennuksena, minä itse en kuulu näihin ihmisiin. Itse asiassa saattaisin varsin mielellään muuttaa Helsinkiin, jos vain löytäisin sellaisen työpaikan, että siitä saadulla palkalla voisin asua kantakaupungissa.

Aluepolitiikalla ei voi tietenkään määrätä elinkeinoelämää minnekään, mutta sen sijaan sen avulla voidaan luoda tarpeelliset edellytykset. Sitä paitsi keskustelusta huomasin, että moni ei edes tiedä, että niin sanotusti maakunnissa on paljonkin elinkeinoelämää, varsinkin juuri noiden 'turhien' yliopistojen ympärillä. Vaikkapa Joensuussa on paljon softafirmoja ja isojen firmojen osastoja. Esimerkiksi matkahuollon aikataulujen hakupalvelu on joensuulaista tekoa. Ja Kuopiolainen firma on niitä muutamia koko maailmassa, joka tekee nmr-kuvauksen tietokonemallinnussoftaa.

Kun nyt aluepolitiikasta puhutaan, niin muistutetaan mieliin yksi episodi. Tuossa 90-luvun vaihteessa päätettiin lakkauttaa yksi hammaslääketieteen laitos. Hankittiin sitten oikein kansainvälisen arviointilautakunnan lausunto, jossa todettiin Helsingin laitoksen olevan tehottomin ja Kuopion tehokkain. Jotenka luonnollisesti päädyttiin lakkauttamaan laitos Kuopiosta. Tasapuolisuuden vuoksi kuitenkin päätettiin siirtää eläinlääketieteen laitos Helsingistä Kuopioon. Arveltiin, että se voisi sopia sinne paremmin. Jotenka hammaslääketieteen laitos Kuopiossa lakkautettiin ja Helsingin eläinlääketieteen laitos jätettiin siirtämättä, kun siitä nousi sellainen poru. Tilanne nyt: Itä-Suomessa on huutava pula hammaslääkäreistä ja niiden koulutus ilmeisesti aloitetaan Kuopiossa uudestaan, tosin muodollisesti Oulun yliopiston alaisuudessa. Tuotantoeläimiin erikoistuneista eläinlääkäreistä on myös huutava pula, koska lähes kaikki Viikistä valmistuneet eläinlääkärit ovat erikoistuneet lemmikkieläinten hoitoon.

Tuosta hajasijoittamisesta vielä: on selvä, että yksittäiselle hajasijoitettavalle laitokselle muutto Helsingistä useinmiten on ainakin vähäinen huononnus sen toimintaedellytyksiin. Mutta koko maalle se on vain hyvästä, sillä Helsingin seudun tämän hetken pahin ongelma on ylikallis asuminen. Jokainen sieltä pois viety työpaikka helpottaa tätä tilannetta ja toisaalta muualla tuollaisella laitoksella voi olla isokin positiivinen vaikutus.
 
Tuosta hajasijoittamisesta vielä: on selvä, että yksittäiselle hajasijoitettavalle laitokselle muutto Helsingistä useinmiten on ainakin vähäinen huononnus sen toimintaedellytyksiin. Mutta koko maalle se on vain hyvästä, sillä Helsingin seudun tämän hetken pahin ongelma on ylikallis asuminen. Jokainen sieltä pois viety työpaikka helpottaa tätä tilannetta ja toisaalta muualla tuollaisella laitoksella voi olla isokin positiivinen vaikutus.

Entä jos asuminen Helsingissä muuttuu saman hintaiseksi kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa? Mikä on kokonaishyöty siirrosta, joku kuihtuva maaseutukaupunki hyötyy työpaikkojen muodossa ja kuihtuu vähän hitaammin, mutta entä koko Suomi?
 
Tuosta hajasijoittamisesta vielä: on selvä, että yksittäiselle hajasijoitettavalle laitokselle muutto Helsingistä useinmiten on ainakin vähäinen huononnus sen toimintaedellytyksiin. Mutta koko maalle se on vain hyvästä, sillä Helsingin seudun tämän hetken pahin ongelma on ylikallis asuminen. Jokainen sieltä pois viety työpaikka helpottaa tätä tilannetta ja toisaalta muualla tuollaisella laitoksella voi olla isokin positiivinen vaikutus.
Tuokin on hiukan tapauskohtaista. Jokin aika sitten haastateltiin uutisissa poliisin Rovaniemelle muuttaneen tietohallintoyksikön johtaa, joka kertoi että hänen vaimonsa asuu edelleen työnsä vuoksi Helsingissä. Eli ko. perheestä kyllä yksi muutti Rovaniemelle, mutta yhtään asuntoa ei pk-seudulta vapautunut. Hajasijoituksessa siirrettäessä yksiköitä selvästi pienemmille paikkakunnille onkin ongelmana se ettei siirtyvien työntekijöiden puolisoille välttämättä löydy työpaikkoja paikkakunnalta.
Sama ongelma on myös niillä aloilla joilla työpaikkoja on ympäri maata (opettajat, lääkärit, eläinlääkärit, papit): myös puolisolle pitäisi löytyä oman alan töitä alueelta. Varsinkin jos perheessä on pieniä lapsia, eivät vanhemmat varmasti halua muuttaa paikkakunnalle jossa on töitä tarjolla vain toiselle. Puhumattakaan siitä että toinen vanhemmista olisi suurimman osan aikaa eri puolella maata kuin muu perhe.
 
Entä jos asuminen Helsingissä muuttuu saman hintaiseksi kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa? Mikä on kokonaishyöty siirrosta, joku kuihtuva maaseutukaupunki hyötyy työpaikkojen muodossa ja kuihtuu vähän hitaammin, mutta entä koko Suomi?

Tietenkin jos asuntojen hintapaine alkaa heikentymään, katoaa tämä syy hajasijoittamiseen. Tosin siinä tilanteessa todennäköisesti myös muut kaupunkikeskukset ovat hyvässä kasvussa, joten senkään tähden ei hajasijoittamista tarvittaisi. Ja sitä paitsi hajasijoituspaikkoja päätettäessä ei kannata sijoittaa laitoksia ikään kuin hätäapuna, vaan sen sijaan sijoittaa ne sinne, missä niiden potentiaali on suurin. Silloin voi käydä niin, että sijoituspaikkakunta yhdessä muiden panostusten kanssa lopettaakin taantumisen ja alkaa kasvaa.

Ohimennen tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa on seuraavat seudut, joiden väestön oletetaan kasvavan vuoteen 2020: Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Kuopio ja Joensuu. Kaikki paikkakuntia joilla on isohko yliopisto. Ainakaan näden paikkojen kasvua ei saisi mennä torpedoimaan.
 
Jokin aika sitten haastateltiin uutisissa poliisin Rovaniemelle muuttaneen tietohallintoyksikön johtaa, joka kertoi että hänen vaimonsa asuu edelleen työnsä vuoksi Helsingissä. Eli ko. perheestä kyllä yksi muutti Rovaniemelle, mutta yhtään asuntoa ei pk-seudulta vapautunut. Hajasijoituksessa siirrettäessä yksiköitä selvästi pienemmille paikkakunnille onkin ongelmana se ettei siirtyvien työntekijöiden puolisoille välttämättä löydy työpaikkoja paikkakunnalta.

Onhan niitä myös tapauksia, että jompi kumpi puolisoista joutuu muuttamaan viikoiksi yksin Helsinkiin työn perässä ja toinen jää vanhaan työhönsä varsinaiselle kotipaikkakunnalle. Asumiskulut räjähtävät käsiin, kun varsinaisen asunnon lisäksi pitää maksaa joku vuokraluukku Helsingistä, jossa nukkua yönsä viikolla. Elämänlaatu tippuu kun perhe ei voi asua yhdessä. Jostain syystä vaan tällaiset tapaukset eivät herätä huomiota ja kerää sympatioita näissä keskusteluissa. Ainoastaan Helsingistä pois muutto on tragedia, toisin päin kyseessä on "luonnonlaki" josta ei sopisi valittaa vaan olla kiitollisia kun saa muuttaa isoon kaupunkiin.

Vielä tarkennuksena, että tietysti tuo on ikävä tilanne kumpaankin suuntaan, ei siinä mitään, mutta porua se herättää vasta siinä vaiheessa kun se osuu omaan nilkkaan tai muuten lähelle. Laajemmin voi myös kysyä, pitääkö tällaisissa päätöksissä huomioida ensisijaisesti yksittäisten nykyisten viranhaltijoiden etu vai pitkän aikavälin hyödyt koko valtakunnalle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuokin on hiukan tapauskohtaista. Jokin aika sitten haastateltiin uutisissa poliisin Rovaniemelle muuttaneen tietohallintoyksikön johtaa, joka kertoi että hänen vaimonsa asuu edelleen työnsä vuoksi Helsingissä. Eli ko. perheestä kyllä yksi muutti Rovaniemelle, mutta yhtään asuntoa ei pk-seudulta vapautunut. Hajasijoituksessa siirrettäessä yksiköitä selvästi pienemmille paikkakunnille onkin ongelmana se ettei siirtyvien työntekijöiden puolisoille välttämättä löydy työpaikkoja paikkakunnalta.

Luonnollisestikin muuttovaihe on hankalin, mutta luulisi kymmenen vuoden sisään tuollaisten tapausten kadonneen. Sitä paitsi olennaista ei ole työntekijän vaan työpaikan muutto. Hajasijoituksen yhteydessä mitä luultavammin merkittävä osa henkilökunnasta ei muuta, vaan vaihtaa työpaikkaa. Mikä onnistuu varsin mainiosti niin kauan kuin asuntopula vaivaa Helsinkiä ja sitä kautta myös työvoimapula. Uudet työntekijät sitten aloittavat työt hajasijoituspaikkakunnalla.

Harvemmin puhutaan siitä, että toteutuneet hajasijoitukset koetaan yleensä myös henkilökunnan parissa onnistuneiksi kunhan muutama vuosi on kulunut. Työntekijät huomaavat, että he ovat vaihtaneet kerrostalokolmion lähellä keskustaa sijaitsevaksi omakotitaloksi ja työpaikan tilat ovat uudet ja tarkoituksenmukaiset. Yleensä laajenemisvaraakin on. Vaikkapa Espoosta Kuopioon siirretyllä palo-opistolla on varsin laaja harjoittelualue, jonne palokuntia saapuu harjoittelemaan Keski-Euroopasta asti. Espoossa ei olisi koskaan ollut riittävästi maata annettavaksi niin isolle harjoittelualueelle kuin Kuopiossa. Yleensäkin pienessä kaupungissa voidaan sijoitettavalle laitokselle tarjota maata niin paljon kuin se vain tarvitsee. Muutenkin erilaiset erityisjärjestelyt saattavat onnistua vaivatta. Joidenkin laitosten toimintaedellytyksiä hajasijoittaminen saattaa siis jopa parantaa. Varsinaiset virastot tosin harvemmin kuuluvat tähän luokkaan.
 
Entä jos asuminen Helsingissä muuttuu saman hintaiseksi kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa? Mikä on kokonaishyöty siirrosta, joku kuihtuva maaseutukaupunki hyötyy työpaikkojen muodossa ja kuihtuu vähän hitaammin, mutta entä koko Suomi?

Maaseutukaupungeissa on riittävä peruspalveluitten tarvitsema infra (tiet, koulut, terkkarit jne) nykyväestölle. Pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuttoliikkeen myötä se jää vajaakäytölle ja vastaavasti pääkaupunkiseudulle pitää rakentaa lisää. Eli muuttoliikkeestä aiheutuu kustannuksia ja haittoja yhteiskunnalle.
 
Entä jos asuminen Helsingissä muuttuu saman hintaiseksi kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa? Mikä on kokonaishyöty siirrosta, joku kuihtuva maaseutukaupunki hyötyy työpaikkojen muodossa ja kuihtuu vähän hitaammin, mutta entä koko Suomi?

Asuntojen hintataso on vain yksi osa kokonaisproblematiikkaa. Voi olla, että jos asuminen Helsingissä olisi saman hintaista kuin Tampereella (tai muualla Suomessa), kynnys muuttoon olisi pienempi. Toisaalta jos viihdyn paremmin Tampereella, niin pelkkä samanhintainen asuminen Helsingissä ei yksin houkuta sinne. Kaipa se on niin, että on erilaisia vetovoimatekijöitä prospektiiviseen asuinpaikkaan, työntötekijöitä nykyisestä asuinpaikasta ja karkotustekijöitä prospektiivisesta asuinpaikasta. Näistä tulee plussia ja miinuksia joiden painokertoimet ovat yksilöllisiä kunkin preferenssien mukaan ja loppusumma sitten ratkaisee jääkö vai lähteekö.

Tosin tämä on hieman akateeminen hypoteesi sikäli että asuminen Helsingissä ei varmaan ikinä tule olemaan yhtä edullista kuin muualla Suomessa, muut tekijät (laatu, ympäristö, suhteellinen sijainti jne.) vakioiden.

Jos tuohon kuitenkin jotenkin päästäisiin, niin sitten se on viime kädessä arvovalinta: Jos lähtökohtaisesti pitää yrittää paisuttaa Helsinkiä, niin sitten näin voidaan yrittää argumentoida vaikka samalla mankeloidaankin raskaasti monien ihmisten preferenssejä. Ja toisaalta jos lähtökohta on, että ensisijaisesti jos mitenkään mahdollista yritetään taata ihmisille mahdollisuus asua "kotona", niin tällainen tilanne ei mitenkään peruuttaisi hajasijoituksen hyötyjä. Lienee syytä tähdentää, että tämä on arvovalinta, koska ainakaan tässä keskustelussa ei ole konklusiivisesti osoitettu, että Suomen selviytyminen on kiinni nimenomaan Helsingistä -- se on vain yksi strategia, joka on kannatettava eniten juuri Helsingin omasta paikallisesta näkökulmasta (jos edes loppujen lopuksi siitä).

Tämä on potentiaalisesti hieman räjähdysaltista, mutta olisi kiva tehdä käänteinen ajatuskoe ja väittää, että Suomen etu toteutuu parhaiten niin, että koetetaan tehdä Tampereesta suurin kaupunki, ehkä jopa pääkaupunki. Tämän väitteen tueksi voisin sitten kaivaa vanhat strategiapaperit joissa (ainakin huhupuheiden mukaan ihan tosissaan) väitettiin, että kun ilmastonmuutoksen seurauksena meriveden pinta nousee, Helsinki (ja Turku, Oulu ynnä muut rannikkokaupungit) jää veden alle ja pääkaupunkitoiminnot pitää siirtää Tampereelle. Sekä varmaan asuttaa sinne pari miljoonaa rannikoiden pakolaista. Voisin jatkaa väittämällä, että historiallisestikin tämä on perusteltua, koska vientiteollisuus on maan talouden selkäranka ja Tampere on Suomen teollisuuden kehto ja (entinen) suurin keskus. Maantiedekin puoltaa, sillä sijainti on jo valmiiksi keskeinen.

No, kaikkihan ymmärtävät että tuo on nurkkakuntaista hölynpölyä. Omaa kaupunkiaan saa puolustaa, mutta pitää ymmärtää, että kaikilla muilla on perusteltu syy ja oikeus tehdä samoin. Jos keskustelun lähtökohta on, että joku intressi tai perustelu on oikeutetumpi kuin muut, ei puhuta faktoista vaan arvostuksista: suurin jyrää. Olen vakuuttunut, että jos kaikki oppivat antamaan arvon myös toisille, niin yhdessä tästä maasta voidaan kehittää parempi ja menestyksekkäämpi paikka elää.
 
Viimeksi muokattu:
Rakennemuutoshan tässä on ollut käynnissä. Perinteisesti ketju on mennyt niin, että teollisuus ja maanviljely ovat olleet peruselinkeinot, jotka ovat sijoittuneet Suomeen omien edellytystensä varassa. Kaupungit taasen ovat keskittyneet tuottamaan niille palveluja taikka ikävämmin sanoen loisimaan näiden elinkeinojen tuotoilla.
Perinteisesti kaupunki ja ympäröivä maaseutu olivat symbioottisessa suhteessa, viljelijät tarvitsivat kaupungin markkinoita ja palvelut, kaupungin markkinat ja palvelut viljelijöitä. Ei tässä kukaan loisinut, paitsi jos haluaa pitää kiinni käsityksestä että perunan viljely on oikeaa työtä ja sen myynti ei. Se mikä on muuttunut, on että ympäröivä seutu on rumasti sanottuna lähinnä maareservi, eli jotain minne voidaan rakentaa asuntoja. Tästä seuraa hieman paradoksiaalisesti, että maaseutu kaupungin ympärillä tiivistyy, kts. Sipoo.

Helppo johtopäätös on, että Suomen kilpailukyvyn kannalta olisi parasta, että Suomi voisi tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman erinlaisia miljöitä. Helsinki taskukokoisena metropolina on tietenkin keskeinen osa tällaista valikoimaa. Mutta monenlaisia muitakin palasia olisi syytä olla tarjolla. Toisentyyppisiä ja kokoisia kaupunkeja, perinteistä maaseutua ja ihan korpeakin. Näiden tyyppien suhteelliset osuudet tietysti tulevat muuttumaan, vain pieni osa ihmisistä tahtoo asua korvessa eikä maaseudun rauhasta nauttivia varmaankaan riitä asuttamaan meidän nykyistä maaseutua kokonaisuudessaan. Siinä mielessä rakennemuutos on väistämätön, mutta tuskinpa kannattaa mennä ihan siihen, että kokonaisia seutuja ajetaan alas.
Muuten samaa mieltä, mutta ei niitä kukaan ole ajamassa alas. Joitain valintoja pitäisi tehdä (ja ei tulla tekemään) pienempien kaupunkien suhteen. Se että vaikka yliopistojen määrää pitäisi pienentää ei tarkoita sitä, että niitä jäisi vain neljään suurimpaan kaupunkiin.

Tuollaiset muutaman miljoonan asukkaan metropolit taitavat olla kaikkein tyypillisimpiä asuinpaikkoja nykyajan maailmassa. Siinä sarjassa Suomen on paha pärjätä.
Tuollaiset pienmetropolit ovat nimenomaan nopeiten kasvavia maailmassa.

Korpisen visioima 2 x Helsinki antaa huonoimmat mahdolliset eväät tulevaisuuteen. Kaikki muut seudut ajettuna alas paitsi Helsinki ja sekin pilattu.
Ei kaikki Helsinkiin siirry, mutta suuri osa johonkin kaupunkiin kyllä, niiden määrä on käänteisessä suhteessa siihen kuinka monta niitä yritetään synnyttää. Samaa mieltä Helsingin sympaattisesta pienuudesta (=kantakaupunki), jonka laajenemiselle on aika selkeät maantieteelliset rajat. Eikä se 2x ole Korpisen keksintö, se on se mitä saadaan jos väestö kasvaa 2% vuodessa vuoteen 2050 saakka, eli suurinpiirtein nykyistä tahtia. En usko siihen, mutta siihen pitää varautua. Mutta tämä on enemmänkin maantieteellistä kasvua, ja kohdistuu suurelta osiin Kirkkonummelle, Hyvinkäälle, Porvoon suuntaan, jne. Kysymys on siitä mitä tämä suurinpiirtein Uudenmaan kokoinen alue saadaan toimimaan. Ehkä meidän pitäisi Helsingin seudun hallinnon uudistamiseen sijaan tähdätä Uudenmaan maakuntien yhdistämiseen ja maakuntahallinnon vahvistamiseen?

Jos puhutaan Helsingistä ja aluepolitiikasta, olennaista on se että Helsingin kasvua ei tarkoituksella kampiteta. Muun maan kilpailukykyä saa ja voi parantaa, mutta sen tekeminen Helsingin kilpailukykyä heikentämällä ei ole kenenkään etu.

Otetaan esimerkki: Santahamina pitäisi saada asuinkäyttöön. Kysymyksessä on potentiaalisesti lähestulkoon Jyväskylän kokoinen asukasmäärä. Rakentajia löytyy, halukkaita asukkaita löytyy, rahaa ylipäänsä on, kaupunki ajaa hanketta voimakkaasti, valtiolla on varmaan parempaakin käyttöä sille miljardille eurolle joka tuon maapalan arvo on... Mikä mättää? Asia olisi pitänyt saada hoidettua varuskuntien järjestelyjen yhteydessä, pisteet (Keskustalaiselle!) puolustuministerille edes jonkinlaisesta yrityksestä. Asiassa on maanpuolutustuksellinen ulottuvuus, mutta se että ei onnistunut kertoo myös pinttyneestä asenteesta että jos Helsinki saa jotain niin se on muilta pois. Toinen esimerkki on korkeakoulut: en ymmärrä mitä saavutetaan sillä normaalikuviolla, että nuori mies Helsingistä lähtee Lappeenrantaan opiskelemaan kun Otaniemeen ei pääse, on siellä pari vuotta, ja palaa takaisin Helsinkiin töihin.

Nurmijärvi-ilmiö kertoo minulle, että jo nyt Helsingin seudulla asuu paljon ihmisiä, jotka haluaisivat asua jossain ihan muualla.
Varmasti asuu, mutta jotta ostaisin argumentin, että Nurmijärvistyminen kertoo muuttuneista asumispreferensseistä niin asumisen Nurmijärvellä pitäisi maksaa edes lähes yhtä paljon kuin Helsingissä.

Aluepolitiikalla ei voi tietenkään määrätä elinkeinoelämää minnekään, mutta sen sijaan sen avulla voidaan luoda tarpeelliset edellytykset.
Jaa. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa. Pitäisikö tällä perusteella rakentaa vaikka verorahoin teollisuushalleja?
 
Jos puhutaan Helsingistä ja aluepolitiikasta, olennaista on se että Helsingin kasvua ei tarkoituksella kampiteta. Muun maan kilpailukykyä saa ja voi parantaa, mutta sen tekeminen Helsingin kilpailukykyä heikentämällä ei ole kenenkään etu.

Otetaan esimerkki: Santahamina pitäisi saada asuinkäyttöön. Kysymyksessä on potentiaalisesti lähestulkoon Jyväskylän kokoinen asukasmäärä. Rakentajia löytyy, halukkaita asukkaita löytyy, rahaa ylipäänsä on, kaupunki ajaa hanketta voimakkaasti, valtiolla on varmaan parempaakin käyttöä sille miljardille eurolle joka tuon maapalan arvo on... Mikä mättää?

Tämä on validi pointti. Minusta tässä ei ole mitään epäselvää: samalla tavalla kuin ei pidä alasajaa maakuntakaupunkeja karsimalla liikenneyhteyksiä, koulutustarjontaa ja vastaavia infraedellytyksiä, ei pitäisi myöskään estää Helsingissä sijaitsevien alueiden kaavoitusta sillä perusteella että se olisi muilta pois. En tosin tunne Santahaminan asiaa tarkemmin eli sitä liittyykö siihen jotain muita arvoja, mutta periaatteessa sen kaavoittaminen asutuskäyttöön eli liene muulta Suomelta pois, varsinkaan jos alueen ostaja (yksityinen rakennusliike vai Helsingin kaupunki?) maksaa siitä markkinahinnan valtiolle.

Alueen mahdollinen käyttötarkoitusdebatti tulee toki käydä paikallisesti.

Jaa. Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa. Pitäisikö tällä perusteella rakentaa vaikka verorahoin teollisuushalleja?

Ei yleisesti ottaen. Jotkut kunnat tätä kyllä tekevät tärkeiksi katsomissaan tapauksissa, mutta ei valtion varoja sellaiseen pidä hassata. Liikenneyhteydet, koulutus, valtionhallinnon hajauttaminen jne. lienevät avainasioita. Eli juuri ne joista eniten karsimishalua näyttäisi olevan.
 
Tämä on potentiaalisesti hieman räjähdysaltista, mutta olisi kiva tehdä käänteinen ajatuskoe ja väittää, että Suomen etu toteutuu parhaiten niin, että koetetaan tehdä Tampereesta suurin kaupunki, ehkä jopa pääkaupunki. Tämän väitteen tueksi voisin sitten kaivaa vanhat strategiapaperit joissa (ainakin huhupuheiden mukaan ihan tosissaan) väitettiin, että kun ilmastonmuutoksen seurauksena meriveden pinta nousee, Helsinki (ja Turku, Oulu ynnä muut rannikkokaupungit) jää veden alle ja pääkaupunkitoiminnot pitää siirtää Tampereelle. Sekä varmaan asuttaa sinne pari miljoonaa rannikoiden pakolaista. Voisin jatkaa väittämällä, että historiallisestikin tämä on perusteltua, koska vientiteollisuus on maan talouden selkäranka ja Tampere on Suomen teollisuuden kehto ja (entinen) suurin keskus. Maantiedekin puoltaa, sillä sijainti on jo valmiiksi keskeinen.

Et ole ensimmäinen joka on ehdottanut tuota. Suomen pääkaupunkiahan on siirretty jo kerran. Pääkaupungin siirtoa joko Tampereelle, Turkuun tai Jyväskylään ovat Paasikivi ja Mannerheim sodan jälkeen ihan vakavasti ehdottaneet Neuvostoliitolle vuokratun Porkkalan sotilastukikohdan muodostaman uhan vuoksi. Mutta silloin Helsingin asukasluku oli n 200000 ja kaupunki muutenkin sodan jälkeen hieman rähjäisessä kunnossa, niin että siirto olisi ollut helpompi toteuttaa kuin nyt.

Jos meren pinta nousisi, niin Helsingin keskeisiä toimintoja todennäköisesti siirtyisi muutama kilometri sisämaahan päin. Käytänössä sitä tapahtuu nytkin. Helsingin historiallista keskustaa rakennettaisiin suojaamaan patoja.

Omasta puolestani pitäisin peukkuja Turun puolesta jos Helsinki jostain syystä ei saisi jatkaa pääkaupunkina. Siihen mulla on omat argumenttini mutta en lähde niitä erittelemään.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös