Kuten huomaat, ei ole kovin yksinkertaista. Joukkoliikenteen suosiota ei voi mitata ihmisillä, joilla ei ole joukkoliikennettä käytettävissään. Eli on turha laskea mukaan alueita ja niiden asukkaita, joissa ei ole joukkoliikennettä tai sitä ei voi sinne järjestää. Siksi joku ympyräetäisyys on täysin absurdi.
Näin on. Valitettavasti eri kaupungit Euroopassa määrittelevät metropolialueensa miten itse lystäävät.
Esim. Räsänen ja Rosenberg ovat Joukkoliikenne keskisuurissa kaupungeissa -selvityksessään määritelleet joukkoliikenteen menestyksen tutkimiseen joukkoliikennekaupungin. Se tarkoittaa kuntarajoista riippumatonta aluetta, jossa yhdyskuntarakenne on sellainen, että siellä voi olla joukkoliikenteen palvelua. Hallinnollisen kunnan tai sen työssäkäyntialueen asukasmäärä on siten yksi asia, joukkoliikennekaupungin asukasmäärä on toinen.
Mutta tässäkin määrittelyssä on tietenkin se, että joukkoliikenteen menestys ei ole pelkästään kiinni siitä, minkälaista joukkoliikennettä joukkoliikennekaupungin alueella tarjotaan. Vaan myös siitä, minkälaista kaupunkirakenne on. Joukkoliikennekaupunkia kuin voi olla tiheä korttelikaupunki tai väljä ja pientalovaltainen esikaupunki. Eikä niissä molemmissa voi tarjota samanlaista palvelua, vaan palvelu on välttämättä vähemmän laadukasta väljällä alueella. (Poikkeus vahvistaa säännön: Espoossa väljästi rakennetulla pientalovaltaisella alueella halutaan kuitenkin tarjota tiiviiseen korttelikaupunkirakenteeseen tarkoitettua ja samalla mahdollisimman kallista joukkoliikennettä.)
Kun nyt pästään tähän väljä + autoliikenne ja tiivis + joukkoliikenne problematiikkaan, niin Espoo ei ole mielestäni toivoton tapaus. Länsiväylän varsihan on aika tiivistä aina Matinkylään asti, mutta siitä eteenpäin on epätasaisen tiivistä.
Siinä on varmaan perää, että ihmiset jotka 20-40 vuotta sitten muuttivat Espooseen muuttivat nimenomaan siksi että eivät olleet järin kiinnostuneet joukkoliikennepalveluista, ja siksi ne pitkän aikaa alikehittyivät. Nyt tilanne on toinen.
Ongelmallisempana pidän sitä, että samantyyppisiä ihmisiä jotka eivät ole kiinnostuneita joukkoliikennepalveluista muuttaa nyt sankoin joukoin Nurmijärvelle ja Vihtiin, laajentaen Helsingin työssäkäyntialuetta, mutta heikentäen joukkoliikenteen käyttöastetta, ja aiheuttaen muita ongelmia. Pitäisi selvittää se, että miksi ihmiset eivät ole kiinnostuneita joukkoliikennekaupungista. Onko se pelkästään omakotitalo joka vie ihmisiä sinne, vai onko ns joukkoliikennekaupungeissa jotenkin epäonnistuttu?
PK-seudulla on käytännössä joukkoliikennekaupunkia kolmea eri päälajia: Keskustan kivikaupunki joka on tiivis ja jossa on raitiovaunut ja koko muukin joukkoliikennepaletti käytettävissään, raskaan raideliikenteen varten rakennetut melko tiiviit satelliittilähiöt, ja pienet lähiöt jonne menee vain bussi.
Yksi syy poismuuttoon on asuntojen hinta. Kun perhe tarvitsee tilaa, ei ainakaan kivikaupungista löydy enää sitä neliömäärää johon perheen maksukyky riittää, se on ymmärrettävää. Kun mennään ulommas, niin maksukyky saattaisi riittää esim satelliittilähiön asuntoon, mutta sitä vaihtoehtoa pidetään silti huonompana kuin että perhe muuttaa kauas ok-taloon, hankkii kaksi autoa ja alkaa kulkea niillä kaikki matkat.
Mikä niiden satelliittilähiöiden toteutuksessa on mennyt niin pieleen? Eivät suomalaiset lähiöt ole edes niin jykeviä kuin jossain keski-Euroopassa on totuttu näkemään, mutta niitä karsastetaan keskiluokkaisten ihmisten joukossa, oieastaan niitä karsastaa sekä ns perusstadilaiset että "uusnurmijärveläiset".
Olen koko ikäni asunut erilaisissa lähiöissä, en koskaan minkään kaupungin keskustassa, mutta en maallakaan. Olen asunut sekä pienissä joissa palvelut ovat minimitasoa, että aika isoissa, ja arvostan enemmän niitä isompia joissa on hyviä palveluja ja myös nopea joukkoliikenne jolla pääsee kaupungin muihin osiin, mutta olen ehkä poikkeus. Hyväksyn täysin senkin että "kulttuuritarjonta" niissä rajoittuu siirtolaisten ylläpitämiin pikaruokapaikkoihin ja paikallisten ukkeleiden suosimiin kaljakuppiloihin, + kirjastoon ja työväenopiston toimipisteeseen, koska tiedän että enemmän ja tasokkaampaa kulttuuria on tarjolla parinkymmenen minuutin joukkoliikennematkan päässä.
Jostakin keskustelufoorumeista saa käsityksen "Nurmijärvi-ilmiön" suosiosta, mutta jotenkin tuntuu, että nuo ihmiset, vaikka kuinka vakuuttavat elämänlatunsa parantuneen, vielä korostaen sitä että ei tarvitse kulkea enää joukkoliikenteellä, eivät ole olleet täysin varmoja valinnoistaan, menneet vain muiden perässä. Vai onko se, että lähiöt ovat eräissä tapauksisa päässet ränsistymään ja sellaisen, joka ei ole syntynyt sellaisessa, tuntee itsensä ulkopuoliseksi?
Ylläpitäjä saa siirtää tämän aloituksen muuallekin, jos katsoo aiheelliseksi.
t. Rainer
Eikä esim. Oslossa ole metroa, vaan siellä on raitiotie, josta tosin suuri osa on pantu tunneliin. Joudunko korjailemaan tilastoani rankalla kädellä...